Vuoden viimeisiä töitä on tehdä selvitys siitä mihin olen käyttänyt apurahani. Olen käyttänyt sen siihen, mihin lupasinkin.
Tekstiä on syntynyt, ajatukset ovat kirkastuneet ja myös muuttuneet.
Ajattelen muinaisesta diakonissalaitoksesta nyt hyvin eri tavalla kuin aloittaessani taivalta. Voisi jopa sanoa, että olen kokonaan kääntänyt kelkkani. Lähtökohtani oli, että diakonissat olivat patriarkaatin alistamia olentoparkoja. Nyt näen heidät naisina, joilla oli vahva kutsumus ja tahto tehdä hyvää. Heidän elämänsä oli kamppailua, mutta kuka mittaa ja punnitsee ihmisen onnen suuruuden? Kuka luotaa sielun syvyydessä koetut kärsimykset, kivut, menetykset? Ovatko nykyajan itseään toteuttavat naiset onnellisempia kuin diakonissat käydessään asennuttamassa itseensä implantteja ja mesolankoja pärjätäkseen kiristyvillä markkinoilla? Takaako omaan hyvinvointiin keskittyminen ihmiselle henkisen tasapainon, ilon, kokemuksen elämän merkityksellisyydestä? Tätä vertailuahan me aina teemme, kun mietimme omaa aikaamme ja menneisyyden ihmisten elämää. Olisiko ollut parempi elää 50 vuotta, sata vuotta, tuhat vuotta sitten. Mikä oli paremmin ja mikä huonommin. Oliko kaikki ennen huonommin kuin nyt, vai voisimmeko joissakin asioissa etsiä neuvoa entisaikojen ihmisiltä?
Apurahaselvitystä runoillessa mietin myös sitä, että vielä silloin, kun minä aloittelin ns. uraani eli noin 22 vuotta sitten, oli vallitsevana käsityksenä, että kirjan vuodessa julkaiseva kirjailija oli hiukan kyseenalainen viihdekirjojen tehtailija. Kunnollisen romaanin tekemiseen vaadittiin muutama vuosi vähintään. Nykyään 4-6 kirjaa vuodessa julkaiseva kirjailija on pelkästään ahkera, tuottelias ja esimerkillinen. Kirjoittamisen lisäksi hän kiertää lobbaamassa teoksiaan ahkerasti, sekä myös toimii järjestöissä ajamassa milloin mitäkin asiaa. Ihmisellä on kuitenkin vuodessa vain tietty määrä aikaa. Määräänsä enempää sitä ei ole kenelläkään. Minä olen kaksikätisenä ratkaissut asian niin, että tuotan oikealla kädellä yhdenlaisia kirjoja ja vasemmalla toisenlaisia. Tämän vuoden saldona on siis yksi kuvitettu tietokirja, joka on jo ilmestynytkin, viihderomaani, joka ilmestyy ensi vuonna, ja historiallisen romaanin käsikirjoitus, josta en ole vielä puhunut mitään, mutta siitä tulee kyllä hieno.
Tekstiä on syntynyt, ajatukset ovat kirkastuneet ja myös muuttuneet.
Ajattelen muinaisesta diakonissalaitoksesta nyt hyvin eri tavalla kuin aloittaessani taivalta. Voisi jopa sanoa, että olen kokonaan kääntänyt kelkkani. Lähtökohtani oli, että diakonissat olivat patriarkaatin alistamia olentoparkoja. Nyt näen heidät naisina, joilla oli vahva kutsumus ja tahto tehdä hyvää. Heidän elämänsä oli kamppailua, mutta kuka mittaa ja punnitsee ihmisen onnen suuruuden? Kuka luotaa sielun syvyydessä koetut kärsimykset, kivut, menetykset? Ovatko nykyajan itseään toteuttavat naiset onnellisempia kuin diakonissat käydessään asennuttamassa itseensä implantteja ja mesolankoja pärjätäkseen kiristyvillä markkinoilla? Takaako omaan hyvinvointiin keskittyminen ihmiselle henkisen tasapainon, ilon, kokemuksen elämän merkityksellisyydestä? Tätä vertailuahan me aina teemme, kun mietimme omaa aikaamme ja menneisyyden ihmisten elämää. Olisiko ollut parempi elää 50 vuotta, sata vuotta, tuhat vuotta sitten. Mikä oli paremmin ja mikä huonommin. Oliko kaikki ennen huonommin kuin nyt, vai voisimmeko joissakin asioissa etsiä neuvoa entisaikojen ihmisiltä?
Apurahaselvitystä runoillessa mietin myös sitä, että vielä silloin, kun minä aloittelin ns. uraani eli noin 22 vuotta sitten, oli vallitsevana käsityksenä, että kirjan vuodessa julkaiseva kirjailija oli hiukan kyseenalainen viihdekirjojen tehtailija. Kunnollisen romaanin tekemiseen vaadittiin muutama vuosi vähintään. Nykyään 4-6 kirjaa vuodessa julkaiseva kirjailija on pelkästään ahkera, tuottelias ja esimerkillinen. Kirjoittamisen lisäksi hän kiertää lobbaamassa teoksiaan ahkerasti, sekä myös toimii järjestöissä ajamassa milloin mitäkin asiaa. Ihmisellä on kuitenkin vuodessa vain tietty määrä aikaa. Määräänsä enempää sitä ei ole kenelläkään. Minä olen kaksikätisenä ratkaissut asian niin, että tuotan oikealla kädellä yhdenlaisia kirjoja ja vasemmalla toisenlaisia. Tämän vuoden saldona on siis yksi kuvitettu tietokirja, joka on jo ilmestynytkin, viihderomaani, joka ilmestyy ensi vuonna, ja historiallisen romaanin käsikirjoitus, josta en ole vielä puhunut mitään, mutta siitä tulee kyllä hieno.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mitä mielessä!