Myöntäisittekö Hitlerillekin apurahan, kysytään tänään Kordelinin naamakirjasivulla. Kysymys liittyy siihen, ettei Kordelinin säätiö sittenkään taipunut painostuksen alla ja perunut Hännikäiselle myönnettyä apurahaa.
Kadehdin Hännikäisen taitoa kerätä mediahuomiota, mutta ei siitä enempää, aloin vain miettiä poliitikan ja taiteen tekemisen kytköksiä. Että pitääkö tukemisen olla kytköksissä oikeanlaiseen poliittiseen mielipiteeseen ja toimintaohjelmaan, kuten esimerkiksi Neuvostoliitossa oli. Vai eletäänkö moniarvoisessa maassa, ja siis hyväksytään, että kaikenlaisten ihmisten tekemää taidetta täytyy tukea, jos se siis on taidetta. Joillakin selvästikin on se käsitys, että moniarvoisuus on yhtä kuin ne arvot joita hän itse kannattaa. Eikä moniarvoisessa maassakaan tarvitse hyväksyä jonkun vastenmieliseksi koetun ihmisen arvoja.
Polittisesti väärillä mielipiteillä varustetut ja muutenkin persemäiset ihmiset voivat kuitenkin tehdä kiinnostavaa taidetta. Ja oikeilla mielipiteillä varustetut mukavat ihmiset voivat tehdä huonoa taidetta. Toki tietysti voi olla toisinkinpäin.
On myös vaikea sanoa mikä on hyvää taidetta ja mikä huonoa, kun arvioiminen näyttää niin paljon liittyvän ajan henkeen ja vallitseviin trendeihin. Mikä on hyvää nyt voi olla huonoa tai merkityksetöntä muutaman kymmenen vuoden päästä riippuen siitä ketkä ovat määrittelyvallankahvassa.
Joillakin on näköjään todella kova tarve valvoa sitä, että vain heidän mielestään oikealla tavalla ajattelevien ja miellyttävästi käyttäytyvien taiteilijoiden taidetta tuetaan.
Toisaalta voidaan auvoisasti järjestää taideprojekteja vaikkapa vankiloissa. Vangit näyttelevät, kirjoittavat runoja, maalaavat tauluja ja tätä valistuneet ihmiset pitävät yleensä kannatettavana toimintana, vaikka vangit ovat tehneet rikoksen ja joutuneet vankilaan. Hännikäinen kai ei ole tehnyt varsinaista rikosta toistaiseksi, pelkkiä ajatusrikoksia.
Mitä Hitlerin apurahoitukseen tulee, niin eihän sitä tiedä. Jos hän olisi aikoinaan saanut apurahoja taideopintoihinsa, niin ehkä hänestä ei olisi tullutkaan kauhistuttava diktaattori. Mutta juutalaisten kohtalo olisi sitä huolimatta voinut olla Euroopassa vaikea, antisemitismihän oli muhinut syvissä kansankerroksissa ja aiheuttanut heille monenlaista ahdistusta ilman Hitleriä ja natsejakin.
Kadehdin Hännikäisen taitoa kerätä mediahuomiota, mutta ei siitä enempää, aloin vain miettiä poliitikan ja taiteen tekemisen kytköksiä. Että pitääkö tukemisen olla kytköksissä oikeanlaiseen poliittiseen mielipiteeseen ja toimintaohjelmaan, kuten esimerkiksi Neuvostoliitossa oli. Vai eletäänkö moniarvoisessa maassa, ja siis hyväksytään, että kaikenlaisten ihmisten tekemää taidetta täytyy tukea, jos se siis on taidetta. Joillakin selvästikin on se käsitys, että moniarvoisuus on yhtä kuin ne arvot joita hän itse kannattaa. Eikä moniarvoisessa maassakaan tarvitse hyväksyä jonkun vastenmieliseksi koetun ihmisen arvoja.
Polittisesti väärillä mielipiteillä varustetut ja muutenkin persemäiset ihmiset voivat kuitenkin tehdä kiinnostavaa taidetta. Ja oikeilla mielipiteillä varustetut mukavat ihmiset voivat tehdä huonoa taidetta. Toki tietysti voi olla toisinkinpäin.
On myös vaikea sanoa mikä on hyvää taidetta ja mikä huonoa, kun arvioiminen näyttää niin paljon liittyvän ajan henkeen ja vallitseviin trendeihin. Mikä on hyvää nyt voi olla huonoa tai merkityksetöntä muutaman kymmenen vuoden päästä riippuen siitä ketkä ovat määrittelyvallankahvassa.
Joillakin on näköjään todella kova tarve valvoa sitä, että vain heidän mielestään oikealla tavalla ajattelevien ja miellyttävästi käyttäytyvien taiteilijoiden taidetta tuetaan.
Toisaalta voidaan auvoisasti järjestää taideprojekteja vaikkapa vankiloissa. Vangit näyttelevät, kirjoittavat runoja, maalaavat tauluja ja tätä valistuneet ihmiset pitävät yleensä kannatettavana toimintana, vaikka vangit ovat tehneet rikoksen ja joutuneet vankilaan. Hännikäinen kai ei ole tehnyt varsinaista rikosta toistaiseksi, pelkkiä ajatusrikoksia.
Mitä Hitlerin apurahoitukseen tulee, niin eihän sitä tiedä. Jos hän olisi aikoinaan saanut apurahoja taideopintoihinsa, niin ehkä hänestä ei olisi tullutkaan kauhistuttava diktaattori. Mutta juutalaisten kohtalo olisi sitä huolimatta voinut olla Euroopassa vaikea, antisemitismihän oli muhinut syvissä kansankerroksissa ja aiheuttanut heille monenlaista ahdistusta ilman Hitleriä ja natsejakin.
Tekstit
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista