Lapsi oppii portfolion avulla itse seuraamaan omaa kehittymistään, iloitsemaan omien taitojensa sekä tietojensa karttumisesta, jolloin hänen itsetuntonsa ja itsetuntemuksensa kehittyvät.
Tavoitteena on, että portfolion äärellä lapsi jo varhain oppii keskustelemaan. Kun lapsi täten ilmaisee omia ajatuksiaan ja tunteitaan, opettaja kirjoittaa nämä kasvunkansioon. Kun kansio viedään vierailulle kotiin, vanhemmat voivat myös kirjoittaa kansioon huomioitaan.
Kun kuulin, että päiväkotilapsetkin puuhailevat curriculum vitaensa kanssa, luulin ensin että se on vitsi. Koska täytyyhän ihmisten saada olla lapsina rauhassa. Vaan eihän se nykymaailmassa onnistu.
Onkohan vanhainkodeissakin jo portfolioita? Onneksi nykymaailmassa ei enää uskota kuolemanjälkeiseen elämään, varmaan me muuten viime metreillä keräisimme pisteitä sitä varten. Ei olisi hetken rauhaa elämässä.
Tekstit
Vi hyvä tavaton sentään!On aikoihin eletty.
VastaaPoistaTuon voi tulkita monella tavalla. Linkittämiltäsi sivuilta löytyvät mallikansiot vaikuttavat paljolti minun lapsuuteni "vauvakirjoilta", joihin äitini keräsi meidän lasten piirustuksia, tarinoita ja hauskoja juttuja sekä merkitsi muistiin tärkeitä etappeja (kävelemään oppiminen, hampaiden puhkeaminen). Valokuviakin niissä oli. Me lapset tykkäsimme selailla omia kirjojamme ja olimme ylpeitä niistä teoksistamme, jotka pääsivät mukaan. Kirjat ovat vieläkin tallessa.
VastaaPoistaUskoisin, että "kasvun kansioissa" ei ole niinkään kyse suorittamisesta, vaan muistojen keräämisestä sekä päiväkodin ja kodin välisestä viestinnästä.
-Venla
Meillä on kolme lasta ja kaksi kansiota - esikoinen ei ollut koskaan päiväkodissa. Ei se ole niin hurjaa kuin miltä kuulostaa: niissä on lasten piirrustuksia ja valokuvia päiväkodin tapahtumista. Lapsen mielestä sitä on samalla tapaa mukava tutkia kuin perhealbumia tai tuota Venlan mainitsemaa vauvakirjaa.
VastaaPoistaToinen juttu on sitten se, että lapsuusmuistot (nämä konkreettiset, kansiin pannut) saattavat päiväkotivuosilta olla pelkästään päiväkodista. :-/ Mistähän sitä nappaisi ajan kirjoittaa juttuja siihen vauvakirjaan? Vai voiko luottaa vain siihen, että sydämessä olevat muistot ovat lopulta kuitenkin arvokkaimpia?
Ilman muuta Kirsti. Kyllä meidän sukupolvi varmaan vanhuksina joutuu / saa tehdä Port Folion itsestään. Kato, kovasti pitää esitellä asioitaan (Power-Point esityksenä esimerkiksi) jos haluaa apua sitten tarvittaessa.
VastaaPoistaHyvä harjoitella nyt jo, etukäteen. Että sujuu sitten vanhempanakin.
Power Pointia kehiin joo, Hirlii:-)
VastaaPoistaNo joo Flora ja Venla, kyllä te saatte tuon lasten portfolion kuulostamaan vaarattomalta, mutta on se minusta kyllä pelottava ase sellaisten ihmisten käsissä jotka ovat sisäistäneet suorituskeskeisen maailmankuvan, ja niitähän kyllä on tyrkyllä erilaisiin kasvattajan virkoihin.
Millan, toi oli kyllä minunkin ensimmäinen reaktioni.
Eihän tuo rajoitu päivähoitoon, kaikki alkaa jo äitiysneuvolassa, ennen lapsen syntymää. Sikiötä mitataan, arvioidaan, tutkitaan ja kun tämä syntyy annetaan ensimmäiset arviot siitä kulkeeko lapsen kasvu "käyrillä" vai näiden ulkopuolella.
VastaaPoistaKäyrissä ei oteta huomioon sellaisia tekijöitä kuin isopäinen isä, suurikokoinen täti jne. Tekijöitä jotka eittämättä vaikuttavat lapsen mittoihin.
Lapsi piirtää neuvolassa tikku-ukon käskystä oliko 3v:na? rakentaa tietyn korkuisen palikka tornin 2v. jne. Kaikki kirjataan ylös ja jos tikku-ukkoa ei synny, on lapsi "viallinen"
Oman kuopukseni kohdalla tein jäynän testin neuvolan tädille, en opettanut muksua piirtämään tikku-ukkoa ja tämäpä oppi oma-aloitteisesti australian aborginaalien tavan kuvata esineitä ääriviivoin. Että tuo piirrustustapa kiusasi neuvolan tätiä, siitä jaksettiin puhua sataan kertaan ennen eskari-ikää. Kuinka muksu mahtaa "pärjätä" kun ei osaa piirtää tikku-ukkoa oikein??
Muksu on pärjännyt mainiosti ja piirtää hienosti. Kasvukäyräkäppyröillä tyttöni ovat aina huidelleet ns. omia käyriään, milloin virallisten viivojen alla, milloin päällä.
Kuopuksen kasvunkansioon perhepäivähoidon ohjaaja ei saanut mitään muuta "kriittistä" kirjattua kuin että tyttö ei 5v osaa sanoa ärrää. Tästä sisuuntuneena tyttöni opetteli ärrän yhdessä illassa, joten sen vuoden tavoitteet tuli sillä kuitattua. :D
Itsekkin varhaiskasvatuksessa toimineena kammoan sitä raamitusta, jonka sisällä lapsia kasvatetaan, läpi neuvolan, päivähoidon, peruskoulun... vasta täysi-ikäisyyden ohittaneena ihmisentaimella on ensikertaa lupa olla oma itsensä. Onnistuukohan tuo "ole oma itsesi" kaiken säätämisen jälkeen?
Kannatan ehdottomasti boheemia, valtavirtaa väistävää lapsikohtaista kasvatusta.
Esikoiseni olisi "merkitty" ongelmalapseksi, jos olisin päivähoidon piiriin vienyt. Hänellä oli sekä motorisia ongelmia, kosketusherkkyyttä että kielellisiä ongelmia. Kahteen ensimmäiseen en hakenut ulkopuolista apua. Lukihäiriöstä puhuin jo eskarissa, mutta se "myönnettiin" vasta lapsen ollessa kolmannella luokalla.
Kuperkeikka ei vieläkään suju suoraan?! Mutta tarvitsemmeko me jokainen kuperkeikka taidon? Kosketusherkkyys on jäljellä ja sukkien osto haastavaa.. mutta muuten tyttö on erittäin hyvin menestynyt 7-luokkalainen.
Satujose, sepä se juuri on vaikeus, että jos meillä on käsitys siitä miten normaali kehitys etenee, kaikki kehitys joka ei sovi muottiin näyttäytyy enemmän tai vähemmän epänormaalina ja siitä tulee yksilölle rasite, vaikka siihen ei olisi mitään oikeaa syytä.
VastaaPoistaUh, maailman kammottavin sana: normaali. Luojan kiitos on vanhempia / aikuisia jotka käyttävät omaa päätään ja sydäntään.
VastaaPoistaLapsuuteni pihakaverin isä oli sitä mieltä että hänen nuorin poikansa on epänormaali, koska hänellä oli hörökorvat. Ne oli ihan pakko leikata, jotta hänestä tulisi normaali. Sitä prosessi kesti pari vuotta. Muistan miten suurta ahditusta se herätti Artossa, ei se että hänellä oli hörökorvat vaan se miten isä suhtautui.
Siinä on sekin hankala puoli, että mitä tarkemmin vartioidaan, että kaikki on normaaleja, sitä pienemmästä poikkeamasta ihminen saa epänormaalin maineen. KOhta kelpaa vaan täydelliset ihmiset.
VastaaPoistaAaaaaaamem! Olen kasvatusalan ammattilaisena kanssasi samaa mieltä. Jos vaikka vaarattomalta näyttääkin, niin mihin tämä johtaa. Kasvunkansio on ajan trendi, arviointiaarviointiaarviointiaarviointia... Apuaaaa! Toivottavasti tästä kehittyy laajempikin keskustelu!Minä ainakin haluan vanhana elää rauhassa, ilman arvioinnin rasitteita, oman itseni näköistä elämää.
VastaaPoistaTuo on muuten totta, vanhuksetkin arvioidaan, dementikoille laaditaan kuntoutussuunnitelma? Vaikka kunto tipahtelee vääjäämättä huonommaksi. Silti pitää yrittää kuntouttaa vielä silloinkin kun vanhus olisi jo itse valmis kuolemaan, luopumaan, päästämään irti. Aina vain nostetaan jaloilleen.. "Jotta jalat pysyvät kunnossa" Kammottavalta tuntui kun tilannetta hetken aikaa seurattuani luin lopulta nimensä kuolinilmoituksesta. Vielä Viimeisinä elinpäivinä hänen jaloistaan pidettiin niin hyvää huolta ettei vanhukselle annettu aikaa levätä?
VastaaPoistaEikös se aika ole jo tullut? Se että kelpaa vain täydelliset ihmiset? Suosittelen yhtä kirjaa joka on äkäistä sekä terävää: Outi Nyytäjä; Menestys ja moraali.
VastaaPoistaJos jotain toivon, toivon voivani olevani yhtä terävä samanikäisenä kun hän on nyt.
Hei anonyymi, sekin on vähän paha, että kun arviointia on joka puolella ihmiset tottuvat siihen ja pitävät sitä normaalina eivätkä näe mitä vaaroja siihen sisältyy.
VastaaPoistaSatujose, minä luin juuri lehtihaastattelun 100 vuotiaasta, joka kertoi, että syö salaa suolaa rasvaa ja sokeria, kun hoitajat yrittävät kieltää. Minusta on hiukan omituista, että satavuotiaidenkin ruokailutottumuksia seurataan niin tarkasti.
Nyytäjä on kyllä terävä joo, kiitos vinkistä Hirlii.
No ei nuo tarhalaisten portfoliot minusta niin kauheita ole, kunhan ne tehdään lapsen ehdoilla. Jos joku haluaa kerätä pofoonsa pelkkiä kuivia lehtiä metsästä niin kerätköön! Eri juttu toki silloin, kun kriteerit on aikuisten asettamia ja lapselle tulee tunne, että ne pitää kanssa täyttää.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä ajatuksen tässä takana. Varhaiskasvatuskin haluaa olla jotenkin dokumentoitavissa olevaa, tavoitteellista työtä. Lastentarhanopettajat ovat korkeakoulutettuja ja haluavatkin tehdä "tulosta" - jos näin rumaa sanaa saa käyttää. Tulos voi olla vaikka se, että muksu oppii tekemään rusetin. Miten hienoa onkaa merkitä tämä saavutus kirjoihin ja kansiin!
Itse en osannut kuin ihastella lasteni pofoja aikoinaan. (Täällä päin ne tosin kulkivat nimellä "kasvun kansio".) Oli kiva nähdä, mitä kaikkea päiväkodissa oloaikana on tehty - löytyi piirustuksia, sadutusta, lasten omia spontaaneja kommentteja. Tarhaikäiset eivät vielä osaa vertaillakaan itseään toisiinsa niin armottomasti kuin itsekriittiset kouluikäiset tekevät. Ovatpahan vain ylpeitä omasta kansiostaan ja töistään. Samoin hölmön kritiikitön äiti. :)
Kyllähän tuo ihan kauniilta kuulostaa Marika, mitä kerrot. Mutta silti minulla menee väreet selkää pitkin kun luen tuota tekstiä jossa artikuloidaan miten on tavoitteena että lapsi jo varhain oppii keskustelemaan ja seuraamaan kehittymistään. Jotenkin ajattelisin, ettei alle kouluikäisen vielä tarvitsisi niin kauheasti seurata omaa kehittymistään. Että jotain siinä kyllä lapsuudesta katoaa kun lasta tällä tavalla koulutetaan reflektoimaan itseään.
VastaaPoistaJoo, itsearviointi on päivän (kiro)sana. Ilokseni olen sekä työssä että kotona päässyt seuraamaan, miten paneutuen lapset ja nuoret tähän touhuun suhtautuvat. Ne on jo tosi tottuneita, rasti sinne ja toinen tänne... onneksi osaavat luistaa heti, kun vähänkin haiskahtaa sille, että hei mua ollaan lokeroimassa.
VastaaPoistaTakakieroahan se on sysätä arviointia lapsen harteille. Ikään kuin tässä ollaan muka samassa veneessä oppimassa ja yhdessä tarkastellaan sun edistymistäsi.
Niinhän se on, että aikuinen kuitenkin lopulta arvioi, ja lapsen oikeus on saada kapinoida arviointia vastaan. Sitä oikeutta ei saa muksulta riistää.
Lapset totta kai tottuvat tällaiseen touhuun ja löytävät kiertoteitä, älykkäitä kun ovat. Mutta mietin silti että miten tällainen heihin vaikuttaa. Siis mietin sitä vähän samalla tavalla kuin meluakin. Siihenkin ihminen tottuu, ei tavallaan huomaa että on melua. Mutta hermoihin se kuitenkin vaikuttaa. No en tiedä onko tämä ollenkaan asiallinen analogia.
VastaaPoista