Tapasin ihmisen, jolla on pöytälaatikossa viisi kustantamoista hylättynä tullutta käsikirjoitusta ja mapillinen hylkäyskirjeitä. Hän oli heittäytynyt kirjailijan uralle, mutta tullut torjutuksi, toistaiseksi.
Vastaani on tullut sellaisiakin kirjoittajia, joille kustantamiskynnyksen ylittäminen on tapahtunut helposti. On tullut mieleen kirjoittaa, sitten on kirjoitettu ja katso: kustantamojen ovet aukeavat. Sellaistakin siis sattuu. Mutta useimmiten kustannussopimuksen saaminen edellyttää vuosien määrätietoista puurtamista ja kykyä ottaa opiksi vastoinkäymisistä.
Joskus mietin liittävätkö ihmiset muihin taideharrastuksiinsa yhtä valtavia odotuksia ja merkityksiä kuin kirjoittamiseen. Joskus tuntuu, että kun ihminen antaa luettavaksi tekstinsä, hän kokee antavansa luettavaksi itsensä. Aivan kuin hän oikeastaan pyytäisi: Tunnusta että olen ainutlaatuinen ja korvaamaton.
Mutta vaikka kirjoittaja onkin aina ainutlaatuinen ja korvaamaton, teksti on aina vain teksti. Julkaistukin kirja on vain tuote muiden joukossa. Jos on jotain elämää suurempaa, niin kirja se ei ole. Voi olla, että tässä on minun tragediani kirjailijana. Jos pitää laittaa vastakkain elämä ja taide, valitsen elämän.
Vastaani on tullut sellaisiakin kirjoittajia, joille kustantamiskynnyksen ylittäminen on tapahtunut helposti. On tullut mieleen kirjoittaa, sitten on kirjoitettu ja katso: kustantamojen ovet aukeavat. Sellaistakin siis sattuu. Mutta useimmiten kustannussopimuksen saaminen edellyttää vuosien määrätietoista puurtamista ja kykyä ottaa opiksi vastoinkäymisistä.
Joskus mietin liittävätkö ihmiset muihin taideharrastuksiinsa yhtä valtavia odotuksia ja merkityksiä kuin kirjoittamiseen. Joskus tuntuu, että kun ihminen antaa luettavaksi tekstinsä, hän kokee antavansa luettavaksi itsensä. Aivan kuin hän oikeastaan pyytäisi: Tunnusta että olen ainutlaatuinen ja korvaamaton.
Mutta vaikka kirjoittaja onkin aina ainutlaatuinen ja korvaamaton, teksti on aina vain teksti. Julkaistukin kirja on vain tuote muiden joukossa. Jos on jotain elämää suurempaa, niin kirja se ei ole. Voi olla, että tässä on minun tragediani kirjailijana. Jos pitää laittaa vastakkain elämä ja taide, valitsen elämän.
Tekstit
Juuri tämä tekee kirjoittamisesta niin raastavan harrastuksen. Teksti on yhtä kuin minä, jos se ei ole hyvä, en minäkään voi olla. Pitäisi joko kehittää hemmetin rautainen itsetunto tai relata vähän. Tai sitten ruveta harrastamaan jotain vähän vähemmän stressaavaa.
VastaaPoistaUskon pieniin kustantamoihin.
VastaaPoistaIida, eihän sen kuitenkaan tarvitsisi olla noin. Et sinä ole yhtä kuin tekstisi. Mutta en tiedä miten voisi saada toisen vakuuttuneeksi tästä. Enlä oikein tiedä mistä se tulee, että ihminen niin kiihkeästi saattaa samastua tekstiinsä, mutta ei välttämättä piirtämäänsä kuvaan tai roolisuoritukseensa seurantalon näyttämöllä.
VastaaPoistaHannele, ne rikastavatkin kustannuskenttää. Mutta ei niidenkään ovet kirjoittajalle tuosta vaan avaudu.
Tämä onkin enemmän tunteen kuin järjen asia. Tiedän kyllä mikä olisi fiksu tapa suhtautua asiaan, mutta en pysty pelkällä järjen äänellä torppaamaan tunteiden vaikutusta. Ehkä jonain päivänä päässäni naksahtaa ja huvittuneena mietin että mikä tässäkin on muka ollut niin vaikeaa. Niin on käynyt monessa muussakin asiassa, joten miksei siis tässäkin.
VastaaPoistaNiin, siis muistan ihan hyvin sen ajan jolloin itsekin samastuin teksteihini. Mutta sitä en muista milloin se muuttui ja mikä siihen vaikutti. Onko se pelkkää karaistumista, vanhenemista, vai mitä tapahtui.
VastaaPoistaMinulla ei ollut minkäänlaisia haaveita julkaisukynnyksen ylittämisestä ennen kirjoituskoulutusta, joka jatkuu vielä tämän kevään. Nyt sitten on. Ne ovat kuitenkin hyvin pitkän tähtäimen unelmia. Jos eivät toteudu, niin ei elämä siihen lopu. Sitäpaitsi olen vapaa taloudellisessa mielessä, onhan minulla ammatti, monella julkaisemisesta haaveilevalla ei ole. Divareissa, halpakirjamyynneissä ja alennusmyynnissä vierailu on hyvää realiteettiterapiaa. Niin paljon kirjoja, joita kukaan ei halua edes parilla eurolla. Olen myös tietoinen kirjailijoiden "huimista" palkkioista.
VastaaPoistaHyvin sanottu!
VastaaPoistaTeksti on vain teksti ja kun se julkaistaan olipa sen julkaisumuoto tai -paikka mikä tahansa (sanomalehti, aikakausilehti, verkko, sähköinen antologia, radio, tv, järvenperän kesänäyttämön esitykset) se on lähtenyt maailmalle. Miten sitä siellä sitten kohdellaan on monista tekijöistä kiinni.
Kirjoittajalla on mielettömän monia eri kanavia julkaista tuotoksiaan, kustantamon uunista tullut kirja on vain yksi areena. Sitä ei kannata koskaan unohtaa.
Ja intänpä vastaan. Kyllä ammatikseen kirjoittavat vaikuttavat sekoittavan nämä asiat myös. Suuttuvat kriitikoille, mököttävät monta viikkoa kun se tai tuo sanoi tai kirjoitti niin tai näin, kärsivät vallan kamalasti ellei kukaan huomaa, ellei pääse näyttämään naamansa, ellei tule haastattelupyyntöjä. Semmoista olen lukenut. Saattaapa kirjailija jopa kokea, että kun kirja saa huomiota niin se kertoo hänestä kun lukijat puhuvat siitä, mitä kirja heissä herätti.
Karaistuminen ja vanheneminen kuulostavat aika ankeilta... Käyttäisin mieluummin sanoja kasvaminen ja kypsyminen (ja onnistun samalla kuulostamaan maailman kuivimmalta kasvatustieteen luennoitsijalta).
VastaaPoistaKai se on niin, että mitä enemmän elämää näkee, sitä kiihkottomammin siihen suhtautuu. Ja samalla tulee tajunneeksi tuon mitä sanoit, että kirja tosiaan on vain kirja, ei mitään sen suurempaa.
(Tällaisia pohtiessani tunnen itseni kovasti nuoreksi ja naiiviksi. Mutta aika onnellisella tavalla kuitenkin.)
Minusta taas tuntuu että nykyään samastun teksteihini enemmän kuin nuorempana :) En tosin ole vieläkään ylettömän herkkä esim. negatiiviselle kritiikille - vaikka kyllä se silloin ärsyttää, jos kertomani tarina on ymmärretty aivan omituisesti ja totaalisesti pieleen, tai jos huomaa että kriitikko ei ole edes lukenut kirjaa kuin korkeintaan sieltä täältä.
VastaaPoistaMutta jos kirja humahtaa heti painokoneesta putkahdettuaan johonkin näkymättömään ulottuvuuteen, eikä saa juuri minkäänlaista palautetta, edes sitä negatiivista.... Silloin minuakaan ei ole olemassa.
Heidi, sellaista se on, kun antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden.
VastaaPoistaAnonyymi, olet kyllä ihan oikeassa, myös ammatikseen kirjoittavat ovat herkkähipiäisiä, varsinkin kritiikkien suhteen. Ehkä siksi, että kritiikillä on niin suuri painoarvo ja se saattaa ihan konkreettisesti vaikuttaa omiin mahdollisuuksiin jatkaa kirjailijan uraa. Minäkin urputan täällä kaikesta mahdollisesta huonosta palautteesta tai hiljaisuudesta kirjoihin liittyen. Mutta yksityisen ihmisen antama negatiivinen palaute ei paljon hetkauta. Ja käsikirjoituksen eteneminen kustantamossa vaatii myöskin sitä, että on pakko alkaa sietää punakynää.
Iida, et kuulosta naiivilta. Kasvaminen ja kypsyminen ovat hyviä sanoja. Ja siis kirja on vain kirja, mutta jotkut kyllä suhtautuvat niihin huomattavasti suuremmalla intohimolla, ja siksi mietinkin, että menetänkö siinä jotain, kun sellainen innostus on itseltäni vuosien saatossa kadonnut.
Anu, kiinnostavaa, mistä se johtuu, että samastuminen teksteihin on lisääntynyt? Luulen, että se onkin kirjailijalle se vaikein tilanne, jos mitään vastakaikua ei tule, ei positiivista, eikä negatiivista. Mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä? Ei varmasti sitä kuitenkaan, etteikö kirjoittaja olisi kaikesta huolimatta mitä suurimmassa määrin olemassa.
Voi hurja, tämmöinen mummo joka turisee blogiin ei kyllä ole ikinäs ainutlaatuinen eikä korvaamaton. Olen kyllä lukenut sellaisia blogeja joiden tarinat ovat tosi upeita. Niistä tulee aina ihan hyvä mieli.
VastaaPoistaKyllä hyvä kirja aina mykistää hetkeksi, tuli Joulun aikaan luettua kaksikin hyvää kirjaa.
No niinhän se tietenkin on, että kirjat ja blogit voivat lukijaa virvoittaa, vaan niin voi myös kissanpentu tai kukka silkalla olemassaolollaan.
VastaaPoistaKen kirjailijaksi aikoo, oppikoon sietämään kritiikkiä, niin hyvää kuin sitä huonoakin. Työn kuvaan kuuluuvat myös hylkykirjeet ja -soitot kustantajalta. Kokenut, hyviä kritiikkejä ja kenties palkintojakin saanut kirjailija voi saada hylsyn siinä missä vasta-alkaja. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Kustantamojen julkaisukynnys on noussut siitä kun itse julkaisin ensimmäisen kirjani 25 vuotta sitten. Kilpailu kustantamojen välillä on kiristynyt ja taloudellinen ajattelu = voiton tavoittelu ajaa usein ohi taiteellisten pyrkimysten. Onneksi korkeatasoisen kirjallisuuden julkaiseminen tuntuu olevan vielä useimpien kustantamoiden tärkein päämäärä. Mutta yhä useampi hyvä kirjoittaja joutuu kokemaan pettymyksen, kun vaivalla ja tuskalla hiottu käsikirjoitus ei kelpaakaan. Kustannettavaksi otetaan mielellään jo ennestään, kirjallisuuden kentällä tai muulla elämän alueella (ns. julkkiskirjailijat) kunnostautuneiden kirjoittajien teoksia. Hyviä kirjoja jää paljon julkaisematta, eikä se johdu niiden huonoudesta. Itse aloitin kirjailijan urani 25 vuotta sitten, ja silloin tuntui, että kaikki onnistuu. Vuodet ovat opettaneet nöyryyttä ja kasvattaneet pettymyksensietokykyä. Kouluvierailuilla neuvon kirjailijan työstä haaveilevia: olkaa sinnikkäitä ja kirjoittakaa, kirjoittakaa. Mutta oppikaa myös sietämään kritiikkiä ja epävarmuutta. Kirjailijan työ on pätkätyötä. Hankkikaa ammatti, josta saa kunnon palkkaa! Marja-Leena
VastaaPoistaHei Marja-Leena, sattumoisin tämä kommenttisi osuu niin hyvään saumaan, että saanko ryöstöviljellä sitä julkaisemalla sen omana postauksenaan?
VastaaPoistaViljele vapaasti, Kirsti. Aiheesta on hyvä puhua, koska se tuntuu olevan tabu etenkin jo julkaisseiden keskuudessa. Vai olenko väärässä? Marja-Leena
VastaaPoistaVastaan kysymykseesi muun taiteen alalta; kyllä. Jokaikinen kerta. Sydämensä lautasella tarjoilee.
VastaaPoista