Ken kirjailijaksi aikoo, oppikoon sietämään kritiikkiä, niin hyvää kuin sitä huonoakin. Työn kuvaan kuuluvat myös hylkykirjeet ja -soitot kustantajalta. Kokenut, hyviä kritiikkejä ja kenties palkintojakin saanut kirjailija voi saada hylsyn siinä missä vasta-alkaja. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Kustantamojen julkaisukynnys on noussut siitä kun itse julkaisin ensimmäisen kirjani 25 vuotta sitten. Kilpailu kustantamojen välillä on kiristynyt ja taloudellinen ajattelu = voiton tavoittelu ajaa usein ohi taiteellisten pyrkimysten. Onneksi korkeatasoisen kirjallisuuden julkaiseminen tuntuu olevan vielä useimpien kustantamoiden tärkein päämäärä. Mutta yhä useampi hyvä kirjoittaja joutuu kokemaan pettymyksen, kun vaivalla ja tuskalla hiottu käsikirjoitus ei kelpaakaan. Kustannettavaksi otetaan mielellään jo ennestään, kirjallisuuden kentällä tai muulla elämän alueella (ns. julkkiskirjailijat) kunnostautuneiden kirjoittajien teoksia. Hyviä kirjoja jää paljon julkaisematta, eikä se johdu niiden huonoudesta. Itse aloitin kirjailijan urani 25 vuotta sitten, ja silloin tuntui, että kaikki onnistuu. Vuodet ovat opettaneet nöyryyttä ja kasvattaneet pettymyksensietokykyä. Kouluvierailuilla neuvon kirjailijan työstä haaveilevia: olkaa sinnikkäitä ja kirjoittakaa, kirjoittakaa. Mutta oppikaa myös sietämään kritiikkiä ja epävarmuutta. Kirjailijan työ on pätkätyötä. Hankkikaa ammatti, josta saa kunnon palkkaa! Marja-Leena
Oma jatkokommentti:
Joillakin ihmisillä on epärealistisia käsityksiä kirjoittamisen ja julkaisemisen välisestä suhteesta. Jotkut tuntuvat tulevan kirjoituskursseillekin vain saadakseen kuulla olevansa neroja.
Siitä ei kovin paljon julkisuudessa riekuta, että paljon julkaisseet ja arvostetut kirjailijat saattavat joutua ottamaan kustantajalta vastaan hylsyjä. Olen täällä blogissa joskus listannut omia hylsyjäni ja kärvistellyt tuskissani kuvitellen, että minä olen ainoa jolle on käynyt niin surkeasti. Kunnes sitten olen kohdannut kollegoja, joille on käynyt samoin. Mutta jos haluaa hylsyistä huolimatta jatkaa kirjailijanuraa, ainoa tie eteenpäin on miettiä miten saisi tehtyä kässäristään paremman.
Tekstit
Olipa sinulla ajankohtainen teksti tähän päivään. Tuskailin ja kompuroin oman esikoiskäsikirjoitukseni kanssa etsien ja miettien mistä kustantaja löytyisi. Päädyin lähettämään kässärini viime elokuun alussa melko pienelle, mutta tunnustetulle kustantamolle josta en ole vielä saanut mitään vastausta. Vuosia esikoistani muokattuani ja lukuisia palautteita sille hankittuani tuskastuttaa jos tästä julkaisurumpasta tulee vielä vuosien mittainen ponnistus. Kirjoitan uutta kässäriä ja yritän unohtaa tuon ensimmäiseni ja toivoa sille parasta. Aika näyttää miten käy.
VastaaPoistaHylsyt on kyllä kivoja. Tuntee elävänsä kun veri pakkautuu päähän ja suu kuivuu.
VastaaPoistaMjoo. Itse en ole vielä onnistunut löytämään kustantajaa toiselle romaanilleni, vaikka esikoisromaanini on julkaistu (ja saanut hyvät arvostelut ja herättänyt kiinnostusta myös teatteri- ja elokuvatahoilta. Nykyinen kustantajani ei ole sitä varsinaisesti hylännyt, mutta ei kyllä ole koskaan mitään selvää vastannutkaan lukuisista tiedusteluistani huolimatta.
VastaaPoistaOnhan se aika ikävä tilanne. Siihen minut opetettiin jo lapsena, että ei pidä haaveilla, että ensimmäinen kirjoittamansa kässäri julkaistaan, enkä ajatellutkaan niin. Olin vasta 14 kun sen kirjotiin. Julkaistuksi päätyi lopulta vasta kässäri numero 6, 13 vuotta myöhemmin. Mutta helposti ajattelee, että kun nyt kerran julkaisee, niin sitten natsaa. Jenkeissä varsinkin kun tuntuu, että kaikki kirjailijat saavat jotain miljoonan kirjan soppareita (vaikka eihän se niinkään ole). Kun kyseessä on vielä toinen romaanini, niin onnistumisprosentti on 50-50. (Oikeasti toki paljon pienempi, jos laskee mukaan edelliset kässärit...) Ja vieläpä trilogian toinen osa, mitä nyt tapahtuu trilogialleni?
Harkitsen vakavasti jopa omakustanteen julkaisemiksta, jotta trilogiani ei jäisi tyngäksi, mutta tuntuu, että "oikean kirjailijan" julkaisema omakustanne on vieläkin "epäilyttävämpi" kuin harrastelijan. Miksei se muka kellekään kelvannut?
Olen ihan samaa mieltä kuin Marja-Leena. Kustannusalallakin on noita kammottavia suhdannevaihteluita, esim. oman (ja sinunkin) kustantajan kohdalla tämän voi huomata esimerkiksi siitä, että joku vuosi sitten heillä käsittääkseni oli kovasti tarvetta lasten- ja nuortenkirjojen kirjoittajille. Nyt kustantamo on saanut talliinsa monta "uutta", tuotteliasta ja erinomaisen taitavaa kirjoittajaa. Sehän on yksinomaan hyvä asia, mutta saattaa merkitä myös sitä, että ihan tuotannollis-taloudellisista syistä kirjojen julkaisu voi viivästyä tai jopa kaatua. Samalle kohderyhmälle kun ei yksinkertaisesti kannata julkaista määräänsä enempää.
VastaaPoistaMarja-Leenan sinänsä erinomaisessa kirjoituksesssa pisti silmääni yksi yksityiskohta: puhuttiin siitä, että ns. julkkikirjailijoiden olisi helpompaa saada teoksiaan julkaistua. Onko asia todella näin? Ketä nämä julkkiskirjailijat ovat, jotka syövät muiden osuutta? Jos tällä ei siis tarkoiteta julkisuudessa taajaan näkyviä kirjailijoita vaan muita julkimoita, jotka saisivat tuotoksensa julki ihan kuuluisuusmeriitillään. Näitä jälkimmäisiä kun mielestäni on todellisuudessa hyvin vähän. Vai enkö vain huomaa?
Päivi, ehkä sinä et vaan sitten huomaa... Mutta tietenkin on vaikea sanoa lopullista totuutta siitä miksi joku kirja on julkaistu, siksikö että joku on nähnyt sen kirjalliset ansiot, vai siksikö että joku on nähnyt sen taloudelliset potentiaalit, koska tekijä on julkisuuden henkilö.
VastaaPoistaMaija, viimeksi kun kuulin, kustantamollasi taisi olla taloushuolia. Turkin omakustanne aiheuttaa mitään erityisiä uskottavuushuolia. Alalla toimiville on kyllä tiedossa realiteetit, ei siellä elätellä outoja kuvitelmia alan todellisuudesta. Mielestäni sellaista on sattunut, että joku on välillä julkaissut omakustanteen ja sitten taas seuraavan kaupallisen kustantamon kautta. Sinä olet vielä nuori ja ehdit vaikka mitä. Malttia vaan.
Hahhah Anne.
Marke, sehän se on selviytymisstrategia monelle. Uutta putkeen, tuleen ei jäädä makaamaan. Jaksamista!
Kirjailijakunnassa on paljon tunnettuja ja työssään kunnostautuneita tekijöitä, jotka saavat paljon huomiota mediassa ja tästä syystä heitäkin voi nimittää "julkkiskirjailijoiksi". Nimitys on vähän huonosti valittu, enkä halua missään nimessä halventaa ketään. Mm. näyttelijänä menestyneen Peter Frantzenin esikoisromaani olisi varmasti mennyt läpi missä tahansa kustantamoassa, vaikkei tekijällä olisi muita meriittejä. Itse mietin joskus jonkun kuuluisan kirjailijan lähipiiriin lukeutuvan teosta lukiessani, että olisiko tämä mennyt läpi, jos ja jos... Kateellinen en ole, ja loppujen lopuksi ne ovat lukijat, jotka päättävät, ansaitseeko kirja tulla luetuksi vai ei.
VastaaPoistaKaiken lisäsi kirja-ala on murrosvaiheessa, tulevasta ei kukaan tiedä. Tämä ketju on suuressa ja merkittävässä muutostilassa: Kirjailijat-kustantajat-kirja-jakelu/kritiikki/markkinointiverkostot (kirjastot, kirjakaupat, kirjamessut, sanomalehdet, tapahtumat yms.)-lukija.
VastaaPoistaUseimmat, suurin osa, kirjailijoista hankkii tuloja muista töistä kuin kirjan/kirjojejn kirjoittamisesta, joten joku toinen kuin kirjailijan ammatti kannattaa kyllä olla, ellei nyt satu olemaan hurjasti rahaa tilillä ja/tai omaisuutta muuten.
Elina Hirvonen aloitti muistaakseni kirjailijan työhön valmistautumisen niin, että alkoi jo nuorena säästämään ja sijoittamaan säästöjään. Se on oivallinen neuvo nuorelle, aloittelevalle kirjailijalle! Ja se vanhanaikainen keino on edelleen ihan toimiva: hanki puoliso joka elättää sinut tai ainakin osallistuu merkittävässä määrin arkielämän kuluihin.
Mutta kirjoittaminen kannattaa aina! Siitä ei kannata luopua. Ei kannata unohtaa, että julkaisukanavat ovat moninaiset.
Alleviivaan kaiken Marja-Leenan sanoman. Onkohan kyseessä Marja-Leena Virtanen? Hän, joka kirjoitti huikean Kirjeitä kiven alle -teoksen ja sitä ennen Aidan, jota en ole lukenut - vielä.
VastaaPoistaHei Leena, Tiaisen Marja-Leena tässä kirjoitteli.
VastaaPoistaAnonyymi, sitä minäkin ajattelen, kirjoittaminen on jo sinänsä palkitsevaa. Siksihän minäkin blogin parissa askartelen. Elina Hirvonen onkin ollut järisyttävän päättäväinen nuoresta pitäen. Ei voi kun kadehtia.
Minua hylsyt satuttavat aina hiukan, mutta onneksi ne saavat tarpomaan kiivaammin eteenpäin :) Itsestä on välillä tuntunut karvaalta, että esim. Anssi Kela -tapauksia on, jos on ollut täysin varma, että oma käsis menee läpi, mutta eiväthän nämä harvat julkkistapaukset tosiaankaan vie tilaa meidän muiden kirjoilta, otaksuisin.
VastaaPoistaNiin, siinä se veri punnitaan, kun hylsyjä satelee. Ja se jää nähtäväksi, mitä kirja-alan myllerrys lopulta teettää meille.
VastaaPoistaTiina Lymi on myös hyvä esimerkki henkilöstä, jonka esikoiskirja olisi saanut jäädä julkaisematta ja sen tilalta olisi voinut julkaista jonkun oikeasti lahjakkaan tuntemattoman esikoiskirjailijan teoksen. Kyllä näitä vastaavia esimerkkejä riittää liiankin kanssa. Ja voin kuvitella, että näiden julkkisten kirjoja kustannustoimittaja hioo (joutuu hiomaan) vielä tavallista tarkemmin.
VastaaPoistaVaatii huomattavaa kansalaisrohkeutta sanoa tällaista asiaa ääneen. Itse olen tullut varovaiseksi, koska aina voidaan sanoa, että olen vain kateellinen. Eikä se niin kaukana totuudesta olekaan se väite. Vaan kateellisen suustakin saattaa joskus kuulla sen totuuden... Sinänsä tietenkin vaikea vertailla julkaistuja kirjoja ja niitä jotka ovat jääneet julkaisematta. Mutta kyllä välillä on pakko todeta, että on valtavan hyviä kirjoittajia, jotka vain eivät tahdo päästä kustantamon seulasta läpi. Ja toisaalla sitten kustantamot työntävät ulos kaikenlaista materiaalia, josta ei aina voi olla niin kovin vakuuttunut.
VastaaPoistaLopulta aika moni markkinoille pätkähtävä kirja on vakuuttanut vain yhden eli kyseessä on yhden, vaikkakin ammattilaisen, löytö. Tämän perusteella ei voi siis sanoa oikein yhtään mitään. Lukija joko tykkää tai ei! Se oman kirjan päätyminen edes luettavaksi onkin sitten toinen juttu :)
VastaaPoistaNiin, markkinointiviestintä, oikeaan osunut kohderyhmämarkkinointi tms. voisi olla kova sana siinä vaiheessa kun taistellaan lukijoiden sieluista.
VastaaPoistaOmalla tililläni on kaksi hylsyä. Ensimmäisestä kiitän taivasta ja kustannustoimittajaa vieläkin maahan langeten. Kyllä nyt hävettäisi, jos se olisi julkaistu!
VastaaPoistaToisen hylsyn palautteessa toimittaja neuvoi: "Pistä juttusi puoleksi vuodeksi piiloon. Sitten lue se. Jos jaksat lukea joka sanan ja vielä pidät lukemastasi, lähetä se minulle uudelleen."
Avasi kässärin vuoden kuluttua - enkä jaksanut lukea sitä loppuun.
Sitten vaihdoin aihepiiriä eikä hylsyjä ole enää tullut. Nyt minulta pyydetään kässäreitä. Ihana tilanne!
Sinä onnenpekka! Vaan ehkä et olisi oivaltanut tuota suunnantarkistusta ilman hylsyjä...?
VastaaPoistaKun kirjallinen maailma käy yhä kovemmaksi, taistelu lukijoiden sieluista näyttää vaativan kirjailijoilta erikoislaatuisia otteita, jopa yksityiselämään ulottuvaa "häikäilemättömyyttä" (käytän kirjailijan omaa sanontaa). Vanhuuskaan ei näytä rauhoitetulta alueelta.
VastaaPoistahttp://blogisisko.blogspot.com/2012/01/talo-jossa-on-pyoreat-ikkunat.html
Pikkuista faktaa: 1. Suomessa on nyt noin 5000 kustantamoa 2. reilu tuhat yhteisöä/yksityistä yritystä jotka harjoittavat julkaisutoimintaa 3. ++ omakustannemaailma. 4. sähköinen (tai digitaalinen tms.) julkaisu.
VastaaPoistaAikalaislukijoista voi tietysri ryhtyä taistelemaan, mutta ehkä kannattaa kuitenkin laittaa paukkunsa kirjoittamiseen ja julkaisuihinsa. Aikalaiskeskustelu on sidoksissa niin moniin asioihin (myös täysin ulkokirjallisiin) kuten myös kirjallisuudenhistoriasta voi lukea.
Kirjallisuus elää niin paljon pidempää aikaa kuin kukaan yksilönä, että kannattaa ainoastaan keskittyä siihen mitä tekee. Ja tehdä se, sekä unohtaa kaikki muu. Pikavoittoja saa harvat.
Se on mun, Anonyymin, neuvo.
No niin, kiitos neuvosta Anonyymi.
VastaaPoista