Olen hihitellen lukenut Chestertonin Oikeaa oppia (Antti Nylenin loistavan oloinen suomennus, yritän postata kirjasta myöhemmin enemmän)
Kiinnitin huomion mainintaan, jossa Chesterton kirjoittaa puolueettomista ystävistä. Niiden jännittävä piirre on se, etteivät ne ole puolueettomia. Puolueettomuus kätkee taakseen ystävän hämärät yllykkeet, kuten kateutta, katkeruutta ja muuta sellaista töhkää. Tämä muistinvaraisesti referoituna, unta odotellessa.
Tuosta ajatuksesta tuli mieleen muuan ystäväni, joka sanoi, kun hankalassa elämäntilanteessa etsin häneltä tukeaa: pitäisi ensin kuulla sen toisen puolen näkemys asiasta. Hän selvästi oli tällainen Chestertonin mainitsema puolueeton ystävä.
Minua hänen kommenttinsa pöyristytti, vaikken oikein tiennyt mikä siinä oli pielessä, mutta nyt se valkeni. Pielessä oli juuri se, että hän sanoi olevansa puolueeton, mutta ei ollut. Hän siis valehteli.
Puolueettomat ystävät eivät oikeastaan ole ystäviä. En tiedä mitä he ovat. Ehkä keksin sen myöhemmin.
Kun jostain ihmisestä tulee ystäväni, se tarkoittaa, että olen hänen puolellaan. En ole puolueeton. En valitse läheisiksi ihmisiä, jotka ovat aina oikeassa ja täydellisiä. En ole heidän kanssaan sen vuoksi, että he ovat niin erinomaisia. Jotkut ihmiset vain tulevat elämäämme ja rakastamalla heitä me alamme kukoistaa. Se on jännittävää ja ihmeellistä, niin kuin koko elämä on suuri mysteeri ja ihmeiden satumaa.
Kiinnitin huomion mainintaan, jossa Chesterton kirjoittaa puolueettomista ystävistä. Niiden jännittävä piirre on se, etteivät ne ole puolueettomia. Puolueettomuus kätkee taakseen ystävän hämärät yllykkeet, kuten kateutta, katkeruutta ja muuta sellaista töhkää. Tämä muistinvaraisesti referoituna, unta odotellessa.
Tuosta ajatuksesta tuli mieleen muuan ystäväni, joka sanoi, kun hankalassa elämäntilanteessa etsin häneltä tukeaa: pitäisi ensin kuulla sen toisen puolen näkemys asiasta. Hän selvästi oli tällainen Chestertonin mainitsema puolueeton ystävä.
Minua hänen kommenttinsa pöyristytti, vaikken oikein tiennyt mikä siinä oli pielessä, mutta nyt se valkeni. Pielessä oli juuri se, että hän sanoi olevansa puolueeton, mutta ei ollut. Hän siis valehteli.
Puolueettomat ystävät eivät oikeastaan ole ystäviä. En tiedä mitä he ovat. Ehkä keksin sen myöhemmin.
Kun jostain ihmisestä tulee ystäväni, se tarkoittaa, että olen hänen puolellaan. En ole puolueeton. En valitse läheisiksi ihmisiä, jotka ovat aina oikeassa ja täydellisiä. En ole heidän kanssaan sen vuoksi, että he ovat niin erinomaisia. Jotkut ihmiset vain tulevat elämäämme ja rakastamalla heitä me alamme kukoistaa. Se on jännittävää ja ihmeellistä, niin kuin koko elämä on suuri mysteeri ja ihmeiden satumaa.
Tekstit
Kauniisti ja osuvasti kirjoitit ystävistä. En minäkään haluaisi puolueettomia ystäviä. Tai oikeastaan, jos ystäväni olisivat täysin puolueettomia, minulla ei ehkä olisikaan ystäviä... ;)
VastaaPoistaMainiosti kirjoitettu puolueettomista ystävistä. Puolueellisia minäkin haluan ja olen onneksi saanutkin :-)
VastaaPoistaNiin kaunis tuo viimeinen lause.
VastaaPoistaJa toiseksi viimeinen myös.
PoistaMarja-Leena, sepä se, puolueettomuus sinänsä on tärkeä juttu monessa paikassa, mutta läheisiin ihmissuhteisiin se ei jostain syystä päde.
VastaaPoistaUuna, muistetaan myös olla puolueellisia ystäviä itse:-)
Kiitos Marja ja Helinä:-)
Siis ystävä on sellainen, joka ei ole valmis lausumaan sinusta kritiikkiä sinulle, vaikka olisit väärässä? Ja sellainen, joka ei pidä sinua automaattisesti oikeassa olevana (missä tahansa tilanteessa, vaiko vain tässä?), on puolueellinen?
VastaaPoistaSaako pöyristyä?
Toisten olen kuullut sanovan, että ystävä on juuri se henkilö, joka uskaltaa sanoa, kun olet väärässä, eikä vain nyökkäile, että jees jees, kyllä se toinen on sitten kamala ihminen. Enhän minä voi tietää, olitko väärässä, mutta jos halu kuulla toinenkin puoli tarinasta (sen perusteella, mitä asiasta kerrot) tekee ihmisestä sinun silmissäsi valehtelijan (niin kuin sanot), sinulla on mielestäni erikoinen ystävyyden moraali. Todennäköisemmin jätät jotain sanomatta.
Kirsti, en tiedä, millaista tilannetta ajattelit tai miten paljon ajatttelit ystävän olevan puolueellinen, mutta minä olen kamppaillut päinvastaiseen suuntaan tässä. Eräs ystäväni tuntuu hakevan pelkästään samanmielisyyttä eikä erilaisia ajatuksia. Tämä joskus korpeaa aivan hurjasti, mutta sellainen se minun ystäni on. Minä vain otan etäisyyttä hieman, kun huomaan, että erilaisia ajatuksia ei oteta vastaan...
VastaaPoistaJa minä olen ikävä kyllä ihminen, joka haluaa mielellään kuulla molemmat puolet tarinasta... Enkä suostu aina huutokuoroon ystävääni peesaamaan. Joskus kyllä. Ja on myös kaduttanut, kun olen huomannut yksisilmäisyyteni jälkikäteen, ei kaikki ollutkaan ihan niin.
Mutta jos hyväksyy minut elämäänsä tälläisenä, minusta on saanut aika uskollisen ystävän.
Anonyymi ja Lentsu, ei ole kysymys samanmielisyydestä tai kritiikin esittämisestä. Vaan siitä, että haluaa olla puolueeton. Nämä ovat minusta eri asioita. Voin esittää ystävälle kritiikkiä hänen toiminnastaan, jos näen siihen aihetta, ja samalla seisoa hänen tukenaan.
VastaaPoistaKirsti, tarkoitatko sitä, että puolueeton ystävä sanoo: Pitäisi _ensin_ kuulla toisen osapuolen tarina. Ja puolueellinen ystävä sanoisi: Oi voi/Ahaa, mutta haluaisin kuulla _myös_ sen toisen osapuolen tarinan.
VastaaPoistaHeh, vaikka noinkin. Mutta olennaista on, että ystävyys ei ole ehdollista. Muuttaako se jotain, että sen toisen osapuolen tarinan kuulee? Ystävyyteen ja tukena olemiseen sen ei mielestäni pitäisi vaikuttaa. Siis jos puhumme ystävyydestä.
VastaaPoistaMutta Suomessakin ystävinä yhä useammin ymmärretään kaikki ihmiset, jotka olemme joskus tavanneet, ja joiden emme tiedä hautovan mitään ilkeää päämme menoksi ja joihin itse suhtaudumme myötämielisesti. Tällainenkin sakki on hyvä olla olemassa, mutta itse en kutsu heitä ystäviksi.
VastaaPoistaVysotskin pateettinen Ystävän laulu ärsytti minua joskus, tuntui että se lataa ystävälle aika kovan standardit. Mutta tarkemmin ajatellen se on aika rehellinen.
Ei, ei se muuta, että kuulee ensin, mutta se, että haluaa ensin kuulla eri puolia muodostaakseen mielipiteensä ja voidakseen olla neutraali. Ehkä tuollainen etäisempi ystävä olisi todellakin tuttava minulle.
VastaaPoistaNäin se oma kokemus muokkaa lukemaani tekstiä, minulle tuli ensilukemalta tästä alkuperäisestä postauksesta mieleeni se yksi ystävättäreni ja hänelle kuvittelemani samanmielisten kaakattajien parvi :)
Mielestäni ystävä on kaikkein tärkein siinä höyryämisvaiheessa, jolloin kerron asian/tapauksen syvästi oman näkemykseni mukaan ja korostan omaa oikeassaoloani, tottakai. Siinä oikea ystävä myötäille eikä kovasti ota edes kantaa. Kun sitten rauhoitun ja osaan katsoa asiaa hiukan kauempaa, on ystävä korvaamaton ns. puolueettomana asiantuntijana, joka uskaltaa hiukkasen ikään kuin epäillä tai tuoda esille jopa sen, että voisin olla väärässäkin. Ystävä hyväksyy minut olin väärässä tai oikeassa, puolin ja toisin. Ja se on tärkeintä mielestäni. - Aina samaa mieltä oleva kanaparvi hirvittää.
VastaaPoistaHymyilevä eläkeläinen, tärkeä pointti tuo, että pitää saada höyrytä ensin, ja sitten myöhemmin voidaan penkoa asiaa syvemmin. En tosiaan kaipaa sen paremmin kana kuin kukkoparviakaan ympärilleni kaakattamaan tai kiekumaan.
VastaaPoistaItsestään selvää sekin, että myös minun pitää vuorostani kiinnostua ystävän mielenkuohuista ja osallistua niiden setvimiseen jos ja kun hän sitä tarvitsee.
Lentsu, juu niinhän ne omat etukäteisoletukset toimivat itse kullakin:-)
Hei, lähinnä ihmettelin, miten puolueettomuus tähän liittyy, jos voisi puhua suoraan vaikkapa kateudesta, katkeruudesta, epäoikeudenmukaisuudesta, kuuntelemattomuudesta, sympatian puutteesta, ennakkoluuloista, tai mistä nyt sitten onkin kyse.
VastaaPoistaItse näen puolueettomuuden enemmän yleisenä hyveenä, joka ei ole tilanne- tai ihmissuhdesidonnainen. Myöhemmin kirjoittamasi (ja muiden kirjoittamat) tarkennukset ovatkin hyvin valaisseet tätä. Tuo sympatian (vai empatian?) osoittaminen, ajoitus, ja muut.
Minulle tuo, mitä aluksi kuvasit puolueettomuutena, ei näyttäydy puolueettomuutena, vaan ehkä kantaaottamattomuutena tms., joka minusta on eri asia. (Puolueellisuus jees-hymistelynä tai automaattisena antagonismina kuvaa sen oman puolueettomuuskäsitykseni vastakohtaa.)
Minusta voi siis olla (so. pyrkiä olemaan) yhtä aikaa puolueeton (siinä, mihin perustaa näkemyksensä), ja ottaa kantaa ja olla tukena (ystävän asiaan, hänen tukenaan; Salme sanoi tuolla hyvin jotain sen suuntaista, että rehellisyydellä ystävä auttaa ystävää tulemaan viisaammaksi). Ymmärsin kirjoituksestasi, että olit hapan ystävällesi (oikeanlaisen) tuen puutteesta tilanteessa, mutta en kirjoittamasi perusteella nähnyt, miten se oli "puolueettomuuden" vika. ;-)
Jäin myös miettimään, miksi puolueettomuuden "kätkemät yllykkeet" olisivat vain negatiivisia, kuten (Chestertonin?) esimerkkien perusteella vaikuttaa. Missä määrin mahdamme puhua tässä kohtaa eri puolueettomuuskäsityksestä käsin?
Muuten olen samaa mieltä siitä, että rakastamalla elämämme ihmisiä me alamme kukoistaa. Kauniisti kirjoitettu.
No ajattelin, että joskus puolueettomana _esiintyminen_ saattaa olla sumutusta. Ihminen ei halua suoraan sanoa mitä ajattelee, joten hän sanoo pysyttelevänsä neutraalina ja puolueettomana. Mutta ei oikeastaan ole sitä sisimmässään. Hänellä oikeasti on hyvin vahvakin näkemys, hän vain ei halua ottaa sitä riskiä, että sanoisi suoraan. On siis pelkuri. Chestertonin ajattelusta ei kannata minun kirjoitukseni perusteella vetää johtopäätöksiä, tämä oli vain asia joka pulpahti minun mieleeni hänen kirjansa kautta. Sinulla on hyviä pointteja, enkä pysty tällä haavaa vastaamaan tämän paremmin.
VastaaPoista