Jatkan televisio-ohjelmien mainostusta. Aihe on sentään kirjallinen, katsoin Nuori Strindberg sarjan ja se lienee nyt nähtävissä netissäkin. Käsikirjoitus on aika hienosti osunut taiteilijoiden keskeiseen dilemmaan. Toisaalta ollaan tietoisia omasta erinomaisuudesta ja halutaan olla kuolemaan asti uskollisia omalle näylle. Samalla kiihkeästi janotaan portinvartijoiden tunnustusta, ja jos sitä ei tule, pyörivät itsetuhoiset aatokset herkästi mielessä.
Strindbergin epäonninen kuvataiteilijakollega toteaa, että pahinta on miten hän kokee pettäneensä ne, jotka ovat uskoneet häneen. On ollut ihmisiä, jotka ovat uskoneet, että hänestä vielä tulisi jotain ja vähitellen he joutuvat huomaamaan, ettei hänestä tulekaan mitään.
Muistin ihmisen, joka joskus puhui minulle melkein samalla tavalla. Hän teki väitöskirjaa, jota hän ei oikeastaan olisi enää viitsinyt tehdä, mutta oli pakko, koska niin monet odottivat sitä ja se tulisi tuomaan merkittävää uutta tietoa näiden elämään.
Mietin silloin samoin kuin nyt, että minusta ei kukaan ole onneksi odottanut koskaan mitään suurta, niinpä en ole koskaan joutunut tuottamaan suurta pettymystä. En myöskään ole joutunut itse pettymään. Aina kun olen saavuttanut jotain ihan pientä, kuten tuottanut lukijalle ilon, jonka hän on halunnut ilmoittaa minulle, se on ollut kotiin päin, suuri menestys.
Strindbergin epäonninen kuvataiteilijakollega toteaa, että pahinta on miten hän kokee pettäneensä ne, jotka ovat uskoneet häneen. On ollut ihmisiä, jotka ovat uskoneet, että hänestä vielä tulisi jotain ja vähitellen he joutuvat huomaamaan, ettei hänestä tulekaan mitään.
Muistin ihmisen, joka joskus puhui minulle melkein samalla tavalla. Hän teki väitöskirjaa, jota hän ei oikeastaan olisi enää viitsinyt tehdä, mutta oli pakko, koska niin monet odottivat sitä ja se tulisi tuomaan merkittävää uutta tietoa näiden elämään.
Mietin silloin samoin kuin nyt, että minusta ei kukaan ole onneksi odottanut koskaan mitään suurta, niinpä en ole koskaan joutunut tuottamaan suurta pettymystä. En myöskään ole joutunut itse pettymään. Aina kun olen saavuttanut jotain ihan pientä, kuten tuottanut lukijalle ilon, jonka hän on halunnut ilmoittaa minulle, se on ollut kotiin päin, suuri menestys.
Tekstit
Strindbergin kaltaisia itsetietoisia ja itsestään suuria kuvittelevia löytyy nykyään ehkä eniten esittävän taiteen puolelta näyttelijöistä ja pikku laulutähtösistä. Nykyään taitaa olla kuitenkin enemmän sellaisia taiteen parissa puuhastelevia, jotka ovat "nöyriä taiteensa edessä", jotkut kai aivan tosissaankin. Miksi pirussa pitäisi olla nöyrä sen tekemisensä kanssa? Jos itsekään ei usko tekemisiinsä niin kuinka kestää sen monensortin kritiikin, jota välttämättä tulee? Strindberg itsetietoisuudestaan huolimatta oli loistava kirjailija.
VastaaPoistaKyllä ne sellaiset oikein-oikein suuret tekijät ovat joka alla harvassa. Mielestäni hyvä taiteilija - tai kuka tahansa jotain työtä tekevä ihminen - on sellainen, joka jaksaa jatkaa takapakeista huolimatta ja osaa riemuita niistä onnistumisen hetkistä ja saavutuksista.
Strindberg tässä filmissä vaikutti kyllä hiukan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivältä. Eikä se mitään: hulluuskaan ei ole ollenkan este luovuudelle, päinvastoin. Ajatellaanpa vaikka Salvador Dalia!
Eikö Dalilla ollut koko ajan show päällä?
VastaaPoistaPessimisti ei pety vaan kokee nimenomaan alati iloja, suuria ja pieniä, koska ei ole odottanut valtavia jo etukäteen. Osaa arvostaa pienenkin lukijan kiitosta. Miksi ei puhuta pessimismin jalostavasta voimasta?
VastaaPoistaHymyilevälle eläkeläiselle vaan siitä, että todellinen hulluus, siis sairaus ei ole mikään luovuuden lähde. Mutta erikoisuus ja lennokkuus ja voimakas energisyys nähdään joskus kuin "hulluutena" kuten Dalilla ns.normaalien silmissä.
Luen postauksesi ranskalaisella maaseudulla talossa, jossa Strindberg asui perheineen useisiin eri otteisiin. Hän haastatteli kylänväkeä ja kirjoitti kirjan Bland franska bönder. Hänen sanotaan kummittelevan asunnossa jossa muinoin asui. En ole kohdannut käytävässä ketään häntä muistuttavaa. Pohdin vain, miten Strindberg olisi kuvitellut itsestään suuria - kun ottaa huomioon, mitä muut hänestä ovat ajatelleet hänen elinaikanaan ja myöhemmin.
VastaaPoistaHymyilevä eläkeläinen, minä en taida lainkaan uskoa sellaisiin tosi suuriin tekijöihin. Jotkut nostetaan sellaisiksi, mutta eivät nekään kovin monelle lopultakaan merkkaa kovin paljon. Olen lukenut Stindbergiltä jotain ja katsonut pari näytelmää enkä koe tähän mennessä saaneeni mitään erityistä evästä häneltä. Joku toinen sitten ehkä on saanut ja hyvä niin.
VastaaPoistaAnna, niin jotkut sanovat.
Anonyymi, mutta onko sellainen oikea pessimisti, jos kykenee ilahtumaan?
Arja, jopas sattui. Itse mietin Strindbergin kohdalla sitä, että hän hommasi pyssyn siltä varalta, että pitäisi tehdä itsemurha jos urahaaveet menevät mönkään. Minun on vaikea ymmärtää moista.
Olen nähnyt Strindbergin Uninäytelmän marokkolaisnäyttelijöiden esittämänä, se mykisti, teki suuren vaikutuksen. Olen nähnyt sen muillakin kielillä ja lukenutkin. Siinä on jotain suurta. Luopumisen opettelussa.
VastaaPoistaItse yritän nyt luopua tästä ranskalaisesta tilapäiskodista jossa olen viettänyt joulukuun etsimässä runoilijaa - siis itseäni. Löytyihän se runoilija lopulta ja lähtee kotiin.
Sitä tässä mietin, että on myös taiteen tekijöitä, jotka ovat eläessään kovin arvostettuja, mutta kuoltuaan kukaan ei heitä enää muista. Monesti olen lukenut esim. kirjan takaakannesta kirjailijan ylistystä uraauurtavaksi suuruudeksi. Ei kirjan tarvitse olla kuin kymmenen vuotta vanha ja minä jo ihmettelen, että kuka tää oikein on.
VastaaPoistaToisaalta on myös niitä, joiden arvostus löytyy vasta kuoleman jälkeen, ja siten heistä tulee kuolemattomia. Traagista sekin.
Ehkä suuruuden tavoittelu ei auta yksin, jos sisältöä ei ole.
Arja, minun on vain todettava, että minä en yllä tuohon, siis vaikuttumaan Strinbergistä. Hyvä, että runoilija lopulta löytyi.
VastaaPoistaJohanna, trendit vaikuttavat niin voimakkaasti siihen, että kuka kulloinkin on arvostettu. Kun trendi vaihtuu, vaihtuu suuri osa kaapin päälle nostetuista sankareistakin. Mutta jotkut tietenkin myös jäävät.
Siis Strindbergistä vielä sen verran, että Uninäytelmä onkin sitten ainoa Strindbergin työ joka minuun tekee sellaisen vaikutuksen. Muutoin olen ollut kovasti vastahankaan koko kirjailijaa kohtaan, mutta tuossa kohdin en voinut vastustaa.
VastaaPoistaMun mielestä ihka oikea pessimisti osaa iloita, mutta pettymysten sietäminen on heikommalla kantilla. Niinpä pessimisti jo valmistautuu mielessään tappioon, ja sitten kun sitä ei tulekaan, on ilo suuri.
VastaaPoistaVaikka voihan niitä tietysti olla synkkääkin synkempiä pessimistejä, jotka puhahtavat varsinkin tavallisen elämän iloille. Se onkin sitten jo vaikeampi pessimismin laji, menee katkeruuden ja kyynisyyden puolelle.
Tukholmassa on Strindbergin kotimuseo, onko tutustumisen arvoinen?
Anonyymin kysymykseen: S:n kotimuseo on kyllä tutustumisen arvoinen. Sinänsä tila vaatimaton, mutta huoneisto sisältää etenkin valokuvia ja kuvakavalkadeja kirjailijan arjesta, työstä ja elämästä.
VastaaPoistaIhan historia- ja naisvihamielessä.
VastaaPoistaOliko Strindberg tosiaan naisvihamielinen? Miten se ilmeni? Tuskin siihen aikaan noin yleisestikään oltiin kovin feministisiä. Saiko nainen silloin vielä edes opiskella yliopistossa?
VastaaPoistaTietämätön
Arja, on se jo ihan riittävää, jos jonkun kirjailijan yksikin teos puhuttelee, eikös.
VastaaPoistaStrindbergin naisvihamielisyydestä on meikäläisen paha sanoa mitään, jostakin kirjasta tms. on tullut vähän sen suuntainen vaikutelma, mutta ei varmaan kannata vetää aina yhtäläisyysmerkkejä kirjailijan luomien henkilöiden ja kirjailijan omien mielipiteiden välille.
On tässä pakko sanoa vielä jotain Strindbergiä puoltavaa, koska pieni nuivuus kuultaa kommenteista. Turha miestä on hyvin pienin tiedoin yrittää kammeta jalustaltaan. On täysin yhdentekevää mitä mieltä me tässä ja nyt hänestä olemme. On olemassa merkittäviä Strindbergin kaltaisia (usein heitä sanotaan neroiksi), jotka ovat vaikuttaneet oman alansa tieteen tai taiteen suuntaan valtavasti. Strindberg tunsi oman aikansa taide-elämää syvällisesti, oli omassa ajassaan kiinni myös tieteessä ja poliittisissa tapahtumissa. Mies sukelsi ekspressionismiin, uiskenteli sitten symbolismissa. Strindberg todella avarsi näkemyksiä, vaikutti. Vaikuttaa vieläkin. Miehen päässä liikkui monenmoista: naisvihaa, narsismina, pessimismiä… Teosten arvo säilyy, ne sisältävät merkittävä tietoa ihmisten ajattelusta ja maailmakatsomuksesta 1800-luvun jälkipuoliskolla, ne panevat ajattelemaan myös maailman muuttumista, arvoja, ihmisyyttä. Tänä päivänä ja huomennakin
VastaaPoistaSitten vielä siitä hulluudesta ja luovuudesta: Dalin lisäksi - joka oli niin hullu, että teki itsestään taideteoksen - selvästi hoidon tarpeessa ja hoidossa on ollut esim. Vincent van Gogh - ja hulluudesta luovuutta on ammentanut tämä Juha Hurmekin Hullu-romaanissaan.
Esimerkiksi Strindbergin Hedda Gabler on mestarillinen huipputeos ja aikaansa edellä oleva kuvaus narsismista, josta nyt vasta on alettu muualla puhua. Teoksen naiskuva on psykiatrian alan huippututkijoille kautta maailman edelleen ehtymätön lähde. Ibsen onkin Juhani Ahon lailla ja ehkä vielä enemmän naisen sieluntuntojen nerokas tulkki.
PoistaStrindbergin merkitys on paljolti siinä, että hän oli paitsi mestarillinen sanankäyttäjä myös suunnannäyttäjä. Suomalaiseen kirjallisuuten Strindbergin realismi vaikutti merkittävästi, kuten tiedetään. Esimerkiksi Minna Canth imi vaikutteita Strindbergiltä.
Kuulostaa siltä, että olet luineen karvoineen nielaissut romanttisen neromyytin...
VastaaPoistaJoo, ei se mikään myytti ole, ihan selvää pässinlihaa: olisihan kammottavaa ja luonnotonta, jos kaikki ihmiset olisivat tätä harmaata massaa. Aina on huippuja, urheilussa se on kai helpompi tunnustaa. Mutta ilman esimerkiksi nero Darwinia olisimme vieläkin luomniskertomuksen sokaisemia, ja Einsteinia kyllä pidetään nerona mukisematta, puhumattakaan nykyisistä monista tutkijoista. Taiteen puolella usein käy niin, että uusi sukupolvi haluaa riisua vanhoilta mestareilta nerouden viitan, johtuneeko siitä, että taiteessa juostaan nuorten ja muoti-ilmiöiden perässä. - Onko esimerkiksi Sofi Oksanen nero vai vain pelkkä paljon mainostettu keskinkertaisuus?
PoistaMinä en näe harmaata massaa missään! Kaikki ihmiset ovat minulle jännittäviä luovia elämysten ihmemaita.
PoistaOikeastaan tarkoitin tuon yllä olevan kommenttini tähän, mutta se lipsahti ylemmäs. Koettakaa lukea se siis kommenttina tähän saumaan.
PoistaStrindberg on suuren ihailuni kohde ja yksinkertaisesti nerokas.
Minulta varmaan puuttuu jokin neroaisti. Olen vähän kuin värisokea tässä kohtaa.
PoistaTuskinpa sellaista neroaistia on olemassakaan. Kai kyse on paljolti omista mieltymyksistä ja käsityksistä siitä, mikä on kiinnostavaa ja mikä sykähdyttää itseä. Kun sitten moni suitsuttaa yhtä ja näkee tässä uudistajan, syntyy kai käsitys nerostakin. Tosiasiassa sanaa ei kai pitäisi käyttää ollenkaan.
PoistaMinun kommenteistani varmaan kuultaa läpi vastenmielisyyteni ko. sanaa kohtaan. Johtuu varmaan osittain siitäkin, että omat makumieltymykset ovat harvoin osuneet yksiin näiden kulttuuria muovaavien airueiden kanssa.
PoistaVan Goghin hulluuden suhteen olen epäileväinen. Minulla on hänen veljelleen Theolle kirjoittamistaan kirjeistä koottu pokkari, eikä niissä kirjeissä ole kyllä hulluuden häivääkään. Hyvin tervejärkinen, sydämellinen ja luova ihminen.
VastaaPoistaLoppuvaiheessa sitten taisi tasapaino järkkyä, mutta vasta loppuvaiheessa.
Minä aina sitä mietin, että onkohan kaikki Van Goghin kaltaisten taiteilijoiden "nerous" tajuttu. Vai voisko olla, että jossain lojuu ainakin melkein yhtä omaperäisiä hienoja jonkun toisen tekemiä töitä, joihin kenenkään oikean ihmisen silmä ei ole osunut. Juuri kuvataiteen kohdalla eniten ihmettelen maalausten arvoa ja hintoja ja taiteilijoiden kasvamista myyttisiin mittoihin. Tämäm tarkoitus ei ole väittää, ettikö VG:n maalaukset olisi minunkin mielestä hienoja.
VastaaPoistaHymyilevä eläkeläinen, Juha Hurmehan juuri korostaa, että silloin kun hän todellakin "tuli hulluksi", mikä hänen kohdallaan tarkoitti ensin psykoosia ja sitten kammottavaa syvää masennusta, niin silloin ei ollut luovuudesta tietoakaan.
VastaaPoistaHän oli täysin pihalla, täysin työkyvytön kuukausikaupalla. Perusasioiden hoitaminenkin oli silloin työn takana, saatika että olis tehnyt jotain taiteellista työtä.
Kirjansa hän kirjoitti, kun oli tervehtynyt kunnolla. Silloin tietenkin kokemuksesta oli "hyötyä", kun saattoi siitä kirjan tehdä kuten kirjailija voi käyttää muitakin kokemuksiaan kirjoittaessaan.
Ilona
Varmana niin, kuten Ilona sanoi. Je :)
VastaaPoistaIhan pihalla ovat he jotka pupertavat omakustannekirjoja asioista joista eivät mitään oikeastaan ymmärrä, mutta osaavat käyttää guuglea ja näppäillä näppäimistöä.
Sanoa niska ja nuttura täristen mitä on normaalielämä ja mitä sanookaan nettidiagnoosi nyt tästä mielentilasta.
Luovuus. Se on todellisuuden uudelleen arvioimista. Jos on oikeasti luova ei tartte, kuten Ummaya Abu Hanna narista 30 -vuotta kuinka väärin häntä on kohdeltu - onko hän yhtään kasvanut ja kehittynyt ihmisenä Suomessa eläessään? Ei ole, sama nurin-narina jatkuu. Lähden pois kun ootte niin paskoja, hän kirjoittaa, asuttuaan muutaman vuoden Damissa, Hillannissa. Ja sielläkin hänen oma "mukavuusalueensa" reuna ryppyyntyy.
Voi ja voi suomalaista keskiluokkaa. Liian hyvin on moni asia. Aivan liian hyvin.
Silti: Hyvää tulevaa vuotta!
Kai me kaikki olemme jonkun mielestä ihan pihalla. Hyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaOma tietämykseni Strindbergistä on kovin pinnallinen. Muistan opiskeluaikoinani Strindbergiin törmätessäni ajatelleeni, että tuohon naisvihaajaan en ainakaan halua tutustua. Olin näköjään omaksunut käsityksen, joka ei pohjautunutkaan omiin havaintoihini.
VastaaPoistaOlen nähnyt Nuoren Strindbergin kaksi kertaa, ja siinä hän vaikuttaa kovin itsetietoiselta ja huumorintajuttomalta. Elokuvassa hän tietää, mitä tahtoo, ja on sen vuoksi jatkuvassa konfliktissa ympäristönsä kanssa. Vaatii melkoista päättäväisyyttä puskea eteenpäin torjuvasta kritiikistä huolimatta. Moni olisi jo vaihtanut ammattia ja alaa, jos olisi joutunut moisen pyörityksen kohteeksi.
Tällä katselukerralla kiinnitin huomiota erityisesti Strindbergin hyvin moderniin avioliittokäsitykseen. Jäin miettimään, osasiko hän kuitenkaan toteuttaa käsityksensä todellisuudessa - hänhän oli kolme kertaa naimisissa, mikä käsittääkseni 1800-luvulla oli selkeä merkki siitä, että avioliitot olivat surkeasti epäonnistuneita.
Nyt haluaisin tutustua Strindbergin tuotantoon saadakseni omakohtaisen käsityksen Strindbergistä kirjailijana, sillä muiden antamat tulkinnat eivät enää riitä minulle.
Virve, ei kai modernia avioliittokäsitystä pysty toteuttamaan kukaan muu kuin tunteiltaan hiukan kuoleentunut ihminen. Ja sitähän Strindberg ei sitten ehkä ollut. Meillä kävi mies jo hakemassa kirjoja kirjastosta, mutta ruotsiksi. En taida jaksaa paneutua. Minulla on ollut kauan se periaate, että pyrin lukemaan kaikilta hiukankin "merkittäviltä" kirjailijoilta jotain. Strindberg-velvoitteeni olen täyttänyt jo nuorena. Se saa riittää, ellei jotain aivan mullistavaa ilmene.
VastaaPoista