Joskus, kun menen vieraaseen huusholliin, hätkähdän, että ai näinkin voi tehdä. Siis kutsua ventovieraat ihmiset kylään, kertoa iloisesti, että on tehty joulusiivo, vaikka minun mielestäni kaikki on heikun keikun. Taulut vinossa, kynttilät sen näköisiä, että ovat haalistuneet jaloissaan viime joulusta asti, tai kenties pidempäänkin. Pitkin hyllyjä ja pöytiä on vaate- kirja- ja paperikasoja.
Tuota kaikkea löytyy meiltäkin, ja joskus karaisen itseäni päästämällä ihmiset kotiini, mutta koen aina käveleväni romukasojeni keskellä jotenkin ahdistuneen robottimaisesti. Minusta voisi tulla ulos konemaista syntetisaattoriääntä joka selostaisi, olen boheemi taiteilija siitä tämä johtuu, näettekö, en piittaa poroporvarillisuudesta. Toisin sanoen piittaamattomuuteni on päälleliimattua, epäaitoa. Siksi onkin hämmästyttävää vierailla poroporvarien huushollissa ja törmätä boheemiuteen johon en itse tule koskaan yltämään, kiitos kotikasvatukseni.
Tuota kaikkea löytyy meiltäkin, ja joskus karaisen itseäni päästämällä ihmiset kotiini, mutta koen aina käveleväni romukasojeni keskellä jotenkin ahdistuneen robottimaisesti. Minusta voisi tulla ulos konemaista syntetisaattoriääntä joka selostaisi, olen boheemi taiteilija siitä tämä johtuu, näettekö, en piittaa poroporvarillisuudesta. Toisin sanoen piittaamattomuuteni on päälleliimattua, epäaitoa. Siksi onkin hämmästyttävää vierailla poroporvarien huushollissa ja törmätä boheemiuteen johon en itse tule koskaan yltämään, kiitos kotikasvatukseni.
Tekstit
En usko, että tuohon vaikuttaa kotikasvatus. Samassa perheessä samalla kasvatuksella voi kasvaa sottapyttyjä ja täyssiistejä.
VastaaPoistaEnemmänkin johtunee luonteesta, temperamentista, millaisessa kodissa viihtyy, jos on nimittäin mahdollista valita. Jos on iso koti ja paljon säilytystilaa, voi pitää ainakin osan kodista täysin järjestyksessa. Vilkaisee vain "salia" välillä ovelta.
Nykyajan asunnot ovat yleensä pieniä, ja säilytystilaa vähän. Täytyy luopua suurin piirtein kaikesta kauniista ja elää kuin Shakerit, joilla oli tosin kauniit huonekalut ja käyttöesineet.
Me elämme nykyään kuin varastossa, kaikki seinät täynnä kirjahyllyjä ja muuta tavaraa siellä täällä. Kun aloin vähentää kirjoja, kirjat kostivat, ja selkäni tuli niin kipeäksi, että olen päättänyt "elää boheemina".
Eräässä kirjassa sanottiin, että on kahdenlaisia ihmisiä: toiset voivat pitää tavarat umpikaapeissa, toisten täytyy nähdä ne avohyllyissä. Jälleen Shakerit keksivät jotain: lipaston laatikoihin näki sivulta pienistä ikkunoista.
Tarkoitin, että kotikasvatus vaikuttaa siihen, että olen niin tietoinen oman kotini boheemiudesta. Minulla on tarkaraivoon tulikirjaimin tatuoituna oikeanlaisen siistin kodin kaavapiirustus, joka määrää joka esineelle oikean paikan. Jos olisin kasvanut kodissa jossa asiat ovsat hujan hajan, pitäisin sellaista normaalitilana ja siis ehkä hyväksyisin hajaannuksen normaalitilaksi myös omassa kodissani.
VastaaPoistaVoi se mennä toisinkin päin. Rakas äitini kasvatti minusta feministin kahdella tavalla: kannusti itsenäisyyteen, mutta toisaalta myös nostatti kapinaan pitämällä minua (varmasti oman lapsuutensa kautta) kotitöiden suhteen eriarvoisena veljeni kanssa - veli sai olla kuin sika pellossa, minun olisi "tyttöihmisenä" pitänyt jotenkin luonnostaan innostua siivoamisesta ja muista "naisten töistä".
PoistaTämän seurauksena elelen onnellisena hujan hajan -kodissani ;) Likaista ei saa olla, mutta järjestyksellä ei niin väliä. Toistenkaan kodeissa en huomaa epäjärjestystä, mutta sen kyllä jos on oikeesti p*kaista, huonosti tiskattu, vessa pesty joskus kivikaudella tms...
Tietenkään ei voi olla kokonaan tiedostamatta jos joku tulee kylään ja kamat on pitkin kartanoa, silloin ikään kuin kuuluu velvollisuudentuntoisesti pahoitella että voi voi kun on nyt vähän sekaista (mahdollisesti myös joku perustelu: koska XYZ).
Nyttemmin olen alkanut pahoitteluun lisätä että "En mä kylläkään oikeasti piittaa mitä sä ajattelet tästä sotkusta, kunhan tavan vuoksi sanoin." ;)
Meillä äiti oli sitä mieltä, että kun minä käyn koulua, minusta tulee hieno rouva enkä joudu tekemään koskaan taloustöitä. Sellaista oli ollut hänen pikkuserkkujensa kotona.
VastaaPoista"Muista sitten, ettet mene keittiöön häiritsemään. Keittäjä loukkaantuu", äiti neuvoi. Äiti oli ollut itse hienossa perheessä keittäjänä.
Mieheni kotona oli ollut aina kotiapulainen, kaksosten ollessa pieniä myös lastenhoitaja. Molemmat vanhemmat olivat opettajia. Poikaystäväni, myöhemmin mieheni, sanoi, ettei ollut nähnyt koskaan äitinsä luuttuavan lattiaa.
Kun menimme naimisiin, emme osanneet kumpikaan edes keittää perunoita tai kananmunia. Ensimmäinen yhteinen ateria oli hernekeitto, joka saatiin säilykepurkista. Jonkin verran on siitä edistytty. Emme ole koskaan pingottaneet siivoamisessakaan.
Anu: jännä mutta niin tuttu kaksoiviestintä! Sama juttu meillä. Äiti aina korosti, että naisella pitää olla ammatti ja omaa rahaa, kannusti opiskelemaan ja itsenäisyyteen, mutta sitten kuitenkin veli päästettiin kaikesta vastuusta ja kaikenlaiset perhevelvollisuudet lankesivat vain minulle.
VastaaPoistaHehee, Anneli :) Meillä tuohon kaksoisviestiin kuului vieläkin hämmentävämpi seikka: piti olla itsenäinen ja tienata omaa rahaa, mutta toisaalta kelpaavuus oli tärkeää. Mun pukeutuminen, käytös, puhetyyli yms. on aina olleet aika kaukana sellaisesta perinteisesti naiselliseksi mielletystä passiivisesta, miellyttämisenhaluisesta siveydensipulimaisuudesta, niin voi sitä äidin päivittelyä että eihän kukaan mies tuollaista kelpuuta Vakavaan Suhteeseen.
PoistaEli siellä "itsenäisen elämän" takana kuitenkin vähän kummitteli edelleen se vuosituhantinen ajatus, että Kunnon Tytöt KELPAAVAT jollekin miehelle, PÄÄSEVÄT naimisiin ja SAAVAT tehdä lapsia [siis Oikealla tavalla, ei vahingossa] ;)
Miten ihmeessä olette mahtaneet selvitä kotitöistä ja arjestanne kun olette kantaneet kaksoisviestiä hartioillanne?
VastaaPoistaKysyy Utelias
Kirsti, muistan nähneeni eräässä uutispätkässä keittiösi. Se vaikutti kadehdittavan siistiltä...
VastaaPoistaMinusta tämä on kiehtova aihe jostain syystä. Meillä oli neljä tyttöä ja äiti boheemi kotiäiti, joka syvästi arvosti kirjoja ja kulttuuria. Hänellä oli hyvin köyhä ja vaatimaton tausta. Isä ansaitsi perheen leivän ja oli hyväntahtoinen ja sopuisa mies, myös hyvin siisti. Kun isä pääsi 55-vuotiaana eläkkeelle, hän sen jälkeen vähin äänin huolehti vanhempieni kodin siivoamisesta ja tiskaamisesta. Äiti sai tehdä käsitöitä, kirjoittaa, lukea, käydä näyttelyissä ja tavata ihmisiä. Hän oli erittäin tuottelias ja luova käsityöihminen. Meistä tyttäristä kasvatettiin tai kasvoi kolme enemmän tai vähemmän boheemia ja minusta enemmän tai vähemmän siisti järjestyksen ihminen. Sellainen olin jo 8-vuotiaana. Nappasin vaikutteita muista kodeista ja tilanteista: esim. katselin, kun naapurin täti tiskasi kaikki astiat aterian jälkeen, lopuksi kaasi tiski- ja huuhteluvedet pois, kuivasi pesuvadit ja pani ne kaappiin. Aah, kuinka ihailin tätä. Rupesin heti "kasvattamaan" äitiä, miten pitää tiskata heti kaikki astiat eikä vasta joskus myöhemmin tai jättää niitä likoamaan seuraavaan päivään. Toivoton tehtävä 8-vuotiaalle. Äiti teki aina tiettäväksi, että on tyhmää tehdä numeroa niin triviaaleista asioista kuin vaikka pölyjen pyyhkiminen tai tiskaaminen. Miksi ylipäätään usein ajatellaan, että luovuus, lahjakkuus, boheemius ovat siisteyden ja järjestyksen vastakohta. Eikö siisti tai luonnostaan järjestystä ylläpitävä voi olla luova tai boheemi?
VastaaPoista"Miksi ylipäätään usein ajatellaan, että luovuus, lahjakkuus, boheemius ovat siisteyden ja järjestyksen vastakohta."
PoistaMä luulen että tässä on takana sellainen teoria, että kun ihmisellä on vain rajattu aivokapasiteetti, niin silloin kun suurin osa siitä kapasiteetista suuntautuu "sisäänpäin" (taiteelliseen, tieteelliseen tms. paljon pohdiskelua vaativaan hommaan) niin sitä ei jää enää riittävästi ulkoisen järjestyksen ylläpitoon. "Boheemin taiteilijan" kanssahan on samalla sotkuisella stereotyyppiviivalla myös "hajamielinen professori" :)
Tietysti tämmöinen on lähinnä karikatyyristä yleistystä, on myös ihmisiä jotka on sotkuisia vaikka eivät pohtisi juuri mitään juuri koskaan, ja aivotyöläisiä jotka pitävät siistiä järjestystä ilman yletöntä vaivaa.
Paula, varmaan voi olla siistikin ihminen luova ja boheemi. Eivätkä kaikki boheemit epäjärjestelmälliset ole luovia. Minäkin olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat luonnostaan kiinnostuneita järjestyksenpidosta, kyllä se paljolti varmaan on jokin temperamenttipiirre ihmisessä.
VastaaPoistaUlla-Maija, ei se kaamea todellisuus välittynyt sellaisessa lyhyessä ja kohteliaasti kuvatussa uutisvälähdyksessä...
Utelias, on se raskasta ollut se kaksoisviestinnästä selviäminen, sen verran on minullakin ollut aiheesta kokemusta...
Anu, minulle on tullut sellainen karmea tunne, että ehkä se vuosituhansien perinne ei ole muuttunut kovin paljon, ja ettei se ehkä muutukaan kovin ratkaisevasti...
Annelin kanssa mulla on ollut samansuuntaista traumaa...
Juu Kirsti, ei se varmaan olekaan muuttumassa ainakaan kovin nopeasti. Itse asiassa hakkasin just päätä pöytään kun luin "uutta suomalaista chick litiä" Klaukkalaa. Hauskasti ja taitavasti kirjoitettu, mutta juoni oli sitten lopulta sitä samaa vanha 1950-luvun kotirouvaromantiikkaa, jossa totuus löytyy kaurapuurosta ja muunlaista elämää elävät on pinnallisia, traagisen yksinäisiä ja tyhjiä huttupäitä... Huokaus :/
Poista(No, mä en selvästikään ole kirjan kohderyhmää, joten ei ehkä pitäisi edes kommentoida, mutta sopii nyt tässä aiheeseen.)
Totuus löytyy kyllä "kaurapuurosta" ja kotiäitiydestä/koti-isyydestä ainakin silloin, kun lapset ovat pieniä. Ei ole viisasta suhtautua väheksyvästi vanhempiin, jotka hoitavat itse lapsensa.
PoistaSuomalaiset lapset pärjäävät hyvin koulussa, mutta ovat monessa mielessä onnettomia kuten tiedämme. Vanhempien roolia tulisi tukea enemmän.
Suomalaisesta naisesta on tehty työmehiläinen. Nuoruus menee Suomen aineellisessa rikastuttamisessa. Feminismi ja kapitalismi yhdessä valjastavat hänet vetämään talouselämän vankkureita. Kun haluaa lapsen, onkin tullut liian vanhaksi siihen.
Työelämä on stressaavaa. Yhteiskuntamme on lapsivihamielinen.
Mitä tulee kotiäidin työhön, se on keskiraskasta ruumiillista kokopäivätyötä ja vaatii ihmiseltä paljon myös ihmissuhdetaitoja. Mutta kotiäitinä olo on myös onnellista aikaa. Se kestää yleensä vähän aikaa, sillä lapsuus on lyhyt.
Suosittelen, että kannustetaan naisia ja miehiä kaikin tavoin nauttimaan lapsistaan, jos heillä on se onni, että he saavat lapsia. Lapsettomuus on nimittäin suuri suru monille naisille ja miehille, vaikka siitä ei Suomessa yleensä uskalleta edes puhua.
Hiukan kovaa realismiakin: Suomen väestörakenne kärsii edelleen lapsivihamielisyydestä ja kotiäitiyden ja yleensäkin perhe-elämän väheksymisestä, joka alkoi 1960- ja 1970-luvuilla.
http://www.findikaattori.fi/fi/16
Ja oma kokemus: Ne vuodet, jolloin olin kotiäitini lasteni ollessa pieniä - ja teini-ikäisiä siirtolaisuudessa- ovat olleet elämäni onnellisimmat. Samaa sanoo mieheni vuosista, jolloin hän oli koti-isä.
"Totuus löytyy kyllä "kaurapuurosta" ja kotiäitiydestä/koti-isyydestä ainakin silloin, kun lapset ovat pieniä. Ei ole viisasta suhtautua väheksyvästi vanhempiin, jotka hoitavat itse lapsensa."
PoistaEn toki suhtaudu väheksyvästi vanhempiin, viittasin lähinnä siihen että ko. tarinaa markkinoidaan jollain tapaa "nykyajan chick litinä" ja silti se perusidea on sama kuin aina ennenkin: Ihminen (ja varsinkin nainen) löytää oman itsensä ja aidon onnen vasta päästessään naimisiin ja saadesaan lapsia. Ja muut elämisen mallit ovat pinnallista huttua josta järkevä ihminen "kasvaa ulos", viimeistään sitten kun löytää Sen Oikean.
Mutta kuten sanoin, en kuulu kohderyhmään, mutta kun tuo on joka tapauksessa jo se vallitseva kaava, olisi hauska nähdä vähän enemmän muunkinlaisia tarinallisia ratkaisuja.
Paula, minusta vaikuttaa siltä, että toiset taiteilijat ja muut luovat ihmiset ovat boheemeja, toiset järjestyksen ihimisiä. Meitä on monta lajia.
VastaaPoistaHyvä Anu,
VastaaPoistaihminen on edelleen sama kuin ennenkin: hän etsii rakkautta, suurta rakkautta, ihmistä jonka kanssa hän voi elää lyhyen elämänsä. Useimmille ihmisille elämän suurin valinta on puolison valinta, vaikka mainoksissa väitetään, että se olisi asunnon osto.:)
Edelleen onni löytyy lapsista, vaikka se voi löytyä muualtakin.
Eikö "muunkinlainen ratkaisu" ole nykyään se vallitsevin kaava? Täytyy lukea klassikoita, jotta löytää muuta.
Niin on minullekin tullut vanhemmiten mieleen se kauhistuttava aavistus, että asia on juuri niin kuin niissä ns. kliseisimmissä romanttisissa romaaneissa esitetään.
VastaaPoista"Eikö "muunkinlainen ratkaisu" ole nykyään se vallitsevin kaava?"
PoistaKieltämättä löytyy erilaisiakin ratkaisuja kun katsoo tarinoita laajemmin, onneksi, mutta chick lit -genreenkin kyllä kaipaisin vähän freesimpiä tuulia (tai ehkä siinä on, en vaan itse ole juurikaan törmännyt).
Riippuu varmaan aika paljon tuttavapiiristäkin miten maailman ja ihmiset näkee, mä tunnen useita ihmisiä joille Sen Oikean löytyminen, avioliitto ja lasten tekeminen ei ole elämän nro 1 prioriteetteja. Eikä se ole myöskään materia ja pelkkä oma napa, vaikka [lähisuhde]rakkaus vs. materialismi/hedonismi esitetäänkin usein jopa tarkoitushakuiselta haiskahtavasti ainoiksi tarjolla oleviksi vaihtoehdoiksi.
Jos tuttavapiiriin kuuluu lapsia, näkökulma avartuu ihmeesti.
VastaaPoistaJuu, samoin kuin siitä, jos tuttavapiiriin kuuluu monenlaisia erilaisia ihmisiä :)
Poista