keskiviikko 12. elokuuta 2009
En jaksa keskittyä
Yritän ruoskia itseni työhön. Kässäriä pitäisi vielä viimeistellä ja mikä tahansa tuntuu kiinnostavammalta puuhalta, jopa Facebook. Minulla on nyt kaksikymmentäkahdeksan ystävää ja tunnen itseni syrjäytyneeksi. Se johtuu ehkä siitä, että monilla facebookystävilläni on satoja ystäviä, eräällä jopa pitkälti yli tuhat. Miten tärkeä mahdan olla ihmiselle, jolle olen ystävä numero 1038? Eräs Fb ystävä lähettelee minulle ruusuja, halauksia, sydämiä ja välillä hän tönäisee. Mahtaako hän lähettää nämä huomionosoitukset kaikille 269 ystävälleen? Miten paljon ruusuja, sydämiä ja halauksia risteileekään facebookin sivuilla, miten ystävällisiä olemmekaan toisillemme ja miten onnellisia meistä tulee kun jaksamme jatkaa samaa rataa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Minä en Facebook-maailmaa tunne, mutta muistan kyllä, miten nauratti, kun sisko kertoi lähettäneensä siellä virtuaalikaljan jollekulle. Mutta että ruusuja, halauksia ja sydämiäkin voi lähetellä? Voiko vetää virtuaaliturpaan? Se se vasta olisi tärkeyden merkki. Ei sitä numeroa 1038 viitsisi. Voiko siellä olla vain "ystävä" eikä vihollinen ollenkaan?
VastaaPoistaMeillä oli koulussa muinoin järisyttävä skandaali, kun joku oppilas oli tekeytynyt Facebookissa apulaisrehtoriksi ja ehdotellut opettajille ystävyyttä. Moni oli suostunutkin, ja kun totuus jotenkin paljastui, eräskin opettaja itki. Oli se niin kamalaa suostua tietämättään oppilaan ystäväksi! Yritin kysyä, mikä tässä nyt sitten oli niin kamalaa, paljastuiko jotain intiimiäkin. Opettaja nyyhki, että no kun se näki valokuvan mun lapsestakin.
Kyynelten syytä on joskus vaikea käsittää.
Äh, liikaa söpöilyä. Liian sosiaalista.
VastaaPoistaHalataan, kun tavataan.
Ja joo, en ole facebookissa.
Omassa kokemuksessani ja tuttavapiirissäni Facebook-käytös on täysin asiallista (no, sanotaan 98-prosenttisesti). Kaikkea mediaahan voi käyttää väärin tai huonosti. Mutta noita virtuaalilahjoja en ole lähettänyt kuin pari kertaa silloin kesällä 2007.
VastaaPoistaLiian mukasosiaalista mukaystävyyttä mukamukamaassa - ei sovi minulle.
VastaaPoistaEn ole enkä tule kirjautumaan naamakirjaan, bloggaaminen on ihan riittävää virtuaalisuutta ja siinäkin on oma hommansa eikä tähänkään tunnu aina aika riittävän.
Tuli mieleen, että jos ruoskiminen ei auta työn ääreen, kokeile itsesi lahjontaa. Se on mukavampaa kuin piiskalla viuhtominen.
VastaaPoistaHyvä idea tuo itsensä lahjominen, kiitos Susu!
VastaaPoistaHirlii, kuulostaa siltä, että tuo on sinulle oikea vakaumus!
Juri, asiallisuus varmasti syntyy siitä, että siellä ollaan omalla nimellä. Vaan voisihan sitä kai vihollisia kerätä asiallisesti?
Mummo, innostuin tuosta vihamiesten keräämisestä ja turpaan vetämisestä niin paljon että kyselin Fb kamuilta onnistuisiko se, mutta vielä toistaiseksi ei kuulemma.
Virtuaalimaailma nostaa ihmisissä tunteita joskus pintaan, vaikeahan sitä on käsittää.
Heissan!
VastaaPoistaAjattelin kertoa omasta Facebook-statuksestani, jota ylläpidän feikkinimellä. Plus kaikki mahdolliset estot päällä, syystä että haluan nettimaailmassa ystävikseni ainoastaan ihmisiä, jotka OIKEASTI tunnen tai joihin OIKEASTI haluan pitää yhteyttä. Ei pilipalityyppejä.
Liibalaaba,
VastaaPoistakoska nettimaailmassa tuntee jonkun OIKEASTI? Ja mistä pilipalityypin tunnistaa?
Minä en käy koskaan Facebookissa katsomassa tiliäni, koska minulla on siellä vain 5 ystävää. Liian nöyrryyttävää.
VastaaPoistaKyllä kai sitä voi jo pitää vakaumuksellisena vastustamisena, vaikka miljoona suomalaista onkin toista mieltä.
VastaaPoistaTuota jäin ihmettelemään tähän vielä, että mitä käsittämätöntä siinä on jos ihmisessä nousee tunteet tai hän niitä ilmaisee. Eikö osoita aikamoista tunteettomuutta tai tunnekylmyyttä ellei mikään enää tässä maailmassa liikuttaisi tunteen tasolla. Sen voin tietenkin käsittää, että on ihmisiä, joiden on ollut vaikeata sietää omia ja/tai toisten tunteita.
Tarkoititko, Hirlii, tuolla tunneilmaisujutulla itkevää opettajaa, josta kerroin? Selvennettäköön, että en minä hänen kyyneleitään halveksinut. Ihmettelin vain sitä, että hänestä oli kamalaa, kun joku oppilas oli nähnyt valokuvan hänen lapsestaan. Ymmärtäisin, jos hän olisi kertonut valehenkilölle rakkaushistoriansa tai äitinsä kuoleman tai jotain sellaista. Mutta lapsen naama? No, opettajilla on erilaisia käytäntöjä siinä, mihin yksityisyyden rajan vetää. Minulla se kulkee jossain muualla.
VastaaPoistaMummo, Siis tarkoitin että otan/pyydän ystävikseni ainoastaan läheisiäni. Toistaiseksi toiminut loistavasti! :)
VastaaPoistaliibalaaba, niin tuo voisikin olla ihan järkevä strategia.
VastaaPoistajalala:-) Mutta eihän se määrä ratkaise, vaan laatu.
Hirlii, itse ajattelin tuolla omalla tunnekommentillani lähinnä sitä, että virtuaalimaailma tuntuu nostavan merkillisiä tunnehyökyjä ihmisissä. Ehkä tuo mummon kertoma juttu ei ollut ihan sellainen virtuaalitunne, siihen vain liittyi virtuaalinen juonne. Lapsen valokuva Fb:ssä.
Mummo, itse ajattelen, että se höynäytetyksi tuleminen voi siinä olla raskainta. En tiedä, tuli vain itselle sellainen ajatus. Nimimerkki "on joskus minuakin höynäytetty"
Minä käytän facebookia oikealla nimelläni ja 99% ihmisistä joiden "kaveri" olen, ovat tuttaviani elämän varrelta. He kaikki esiintyvät myös omalla nimellään. Se ettei tietoja jaa niille joille ei halua niitä jaettavan on helppoa, kun estää kaverin kavereita näkemästä mitään. Asetuksista tuo säädetään. Eikä se ole edes vaikeaa.
VastaaPoistaMinusta on erittäin mukava "löytää" kaikki vanhat koulu/opiskelu kaverit, joihin ei vuosiin pitänyt yhteyttä. Facebook antaa tilaa "tuttavuuksille" ilman että tulisi velvoitteita käydä kylässä ja "pitää" yllä ystävyyttä.
Kolmanneksekseen ne joiden kaveri olen ovat myös facebookissa joten kun on koneella ei tarvitse soitella tai laitella viestejä kännykästä (mikä on tuskastuttavan hidasta) Voi vaihdella kuulumiset/asiat helposti.
Lisäksi on helppo jakaa valokuvia ystävien ja sukulaisten kanssa. Ne kuvat jotka omalla koneella ovat, ovat yleensä omalla koneella, mutta oman facebookin kautta omia kuviaan voi näyttää kummin kaiman serkuille mökillä käydessä, kunhan jollakulla serkuista on kannettava ja mokkula mukanaan.
Eli enemmän minä positiivisia asioita löydän kuin negatiivisia. Mutta toki aina uusien sovellusten tullessa kuluu tovi, ennen kuin niitä osaa hyödyntää näppärästi.
Mummo,
VastaaPoistalapsi se minuakin itkettäisi, jos tajuaisin antaneeni oman lapseni "naaman" tuiki tuntemattomalle, joka voi tehdä sillä mitä haluaa tai tahtoo tai keksii. Mutta tämä raja näyttää olevan aika höllä tätä nykyä paitsi oikeasti julkisuudessa elävillä ihmisillä, julkkiksilla, jotka yhä suojelevat läheistensä (etenkin lastensa) yksityisyyttä. Yksityisen elämän raja on tärkeä raja, se vaikuttaa väljenneen kovasti virtuaalisen maailman myötä.
Kirsti,
Virtuaalinen maailma poikkeaa sikäli reaalista, että ihmiset eivät naamakirjoista ja muusta huolimatta ole kuitenkaan läsnä face-to-face, jolloin voi harjoittaa myös tuota höynäyttämistä ja toki tietenkin paljon muutakin. Erilaisten tunteiden pintaan nouseminen kuuluu kai ihmisluontoon ja ihmisyhteisöihin. Totta tuo, että tuossa lapsen-kuva-fb:ssä jutussa on virtuaalinen juonne, tapahtuma joka herätti tunteita ja myös varmaan ajatuksiakin.
Kirsti, luulen, että olet oikeassa siinä, mikä tuota opettajaa itketti. Minua ei ole koskaan höynäytetty noin (tietääkseni). Siksi en ehkä täysin kykene samastumaan.
VastaaPoistaHirlii, ko. tapauksessa lapsen naamaa ei kuitenkaan nähnyt kukaan tuntematon vaan ihan jokapäiväinen tuttu, oma oppilas, joka ei kuvaa mihinkään käyttänyt, katsoi vain. (Minä itse annan esimerkiksi kotipuhelinnumeroni oppilaille. Niin erilaisia ovat yksityisyydet.)
Kävi minulla mielessä sekin, että entä jos tämän oppilaan ystävyyspyyntö olikin vilpitön, vaikka henkilöys vilpillinen.
Naamakirja on kamala paikka. Mielestäni se tekee asioista sairaita. Sairaista ihmisistä sairaampia ja terveet ihmisetkin saattavat häiriintyä.
VastaaPoistaIrti Verkosta Ry, kuten eräs kolumnisti asian ilmaisi
-x- brojericho -x- (jotenkin hankala nimi sinulla), minusta on virkistävää, että nuoren sukupolven edustaja suhtautuu naamakirjaan noin negatiivisesti. Verkko on kyllä koukuttava, se on totta.
VastaaPoistaMummo, vilpillisten nimimerkkien takaa voidaan tosiaan tuoda esiin hyvin vilpittömiä tuntoja.
Hirlii, kyllä tunteiden esiin nouseminen on tietenkin luonnollista. Mutta harvoin tosimaailman tilanteet aiheuttavat samanlaista vellontaa kuin virtuaali, vaikka syytä olisi.
No on tämä nyt kauheaa, tällainen minä sitten olen, mutta kun minä olen jotenkin samaa mieltä sinunkin kanssasi Anonyymi. Vaikka tuskailen ja olen ärsyyntynyt Fb:n vuoksi niin sitten kuitenkin tässä nyökyttelen kun hehkutat sen hyviä puolia. Minä kai en vaan vielä oikein osaa sitä käyttää järkevästi.
Mun täytyy kehaista naamakirjaa siinä, että tämänhetkissä elämässäni, kriisissä, jossa minä en ole se ydin, laitan ympäripyöreää tieoa ja purkamista FBhen ja se helpottaa. Kaverit ja tutut ottaa yhteyttä, saan viestittyä, että kaikki ei ole hyvin, ei tarvi kertoa enempää. Virtuaalinen olkapää on yksi apu lisää tässä vaiheessa. Äh, en osaa laittaa sanoiksi, mutta nyt kerrankin minulla on muuta niin isoa, että sanavalinnat tai sen sellainen tuntuu triviaalilta. -Lentsu
VastaaPoistaAi sinä Kirsti olet sotkeutunut Facebookiin, onneksi olkoon. No samalla sinun pitää mennä Twitteriin, minäkin olen siellä.
VastaaPoistaLentsu, se kysyykin luovuutta, että pystyy pistämään sopivan ympäripyöreässä muodossa omia tuntemuksiaan. Voimia kriisiin.
VastaaPoistaSalme, voiko sinulta tilata opastuksen Twitterin saloihin?
Tlatata voi, mutta opastus tulee viiveellä, kun en itsekään ole vielä ratkaissut saloja, tunnustaa Salme
VastaaPoistaMInulla on aikaa odottaa.
VastaaPoistaJuuri noista kirjoittamistasi syistä jäin jo aikoja sitten pois FaceBookista. Hommaan menee aivan liikaa aikaa... ja periaatteessa en kannata fb harjoittamaa tiedon keruuta suuren ihmisjoukon mieltymyksistä, tavoista ja kontakteista.
VastaaPoista...ja käynnistysvaikeudet kuuluvat asiaan ja siinä ei auta muu kuin pakottautua liikkeelle, vaikka aivan hissukseen. Vauhti kyllä löytyy työn kautta.
Hei Luovuksissa, se tietojen kerääminen onkin ärsyttävää.
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta, minusta kyllä tuntuu että vauhti se vaan hyytyy mitä enemmän tässä punnerran, mutta ehkä... ehkä...
Kun ajattelee kaikkea sitä, mitä internet sisältää ja mahdollistaa, olisi aika huolestuttavaa, jos siellä ei olisi fb:n tapaista mahdollisuutta ihmisten pitää yhteyksiä toisiinsa.
VastaaPoistaNiin, on se Fb ainakin jotenkin tosi viattoman tuntuinen systeemi.
VastaaPoista