Sitten tapahtui jotain. Tuli uitua, ja korjattua kattoa. Istuttua verannalla ja katseltua kaislojen kasvua ja vesilintujen pelehtimistä. Oli se vaihe, kun sorsat uivat rantaa pitkin pallerojono perässä, sitten äkkiä puidenkolojen linnunpesät olivat tyhjiä, ja lepakot lentelivät iltahämärissä. Yhtäkkiä se pitkältä tuntunut kesä olikin takana.
Olen muokannut Pelastusrenkaita ja välillä kirjoittanut novellia Portin kisaan. En tiedä saanko siitä kunnollista, jokin viimeinen vääntö puuttuu. Taas on edessä sama sopeutuminen kuin keväällä. Vaikea siirtyä uuteen vaiheeseen. Keväällä työnteosta lomailuun, nyt syksyllä lomailusta työntekoon. Koko elokuu on ollut tämmöistä haparointia.
Tekstit
Se on tosiaan ihan hermostorakenteellinen juttu tuo sopeutumiskyky. Ei sille oikein mitään mahda, pakko vain kestää, sopeutua ajan kanssa. Tsemppiä.
VastaaPoistaNiinpä. Kiitos.
VastaaPoista