Näin on tapahtunut siitä huolimatta, että muuttamalla naispappeutta vastustaneen puolison ulkomuodon, nimen, elämänhistorian ja ammatin, ja keksimällä hänelle omasta päästäni kaikenlaisia ominaisuuksia, muuttamalla lasten lukumäärän, sukupuolen ja koiraltakin rodun, pyrin varmistumaan siitä, että kirja ymmärrettäisiin fiktioksi ja minun henkilökohtaiseksi luomuksekseni. Myös päähenkilö Matleena on fiktio, joskin perustuu todellisen ihmisen kokemaan käännökseen naispappeutta vastustaneesta naisteologista papiksi, ja sisältää fragmentteja hänen kokemuksistaan.
Kirkollisia medioita seuranneena tiedän, että siellä ruikutetaan jatkuvasti siitä, miten kirkollisesta elämästä pitäisi kertoa maanläheisesti niin että ihmiset ymmärtäisivät mistä on kysymys. Koska sehän on kirkolla suuri ongelma, että asioista puhutaan tavalla jota ihmiset eivät kerta kaikkiaan ymmärrä. Mutta kun joku sitten kirjoittaa teologisesti pätevän viihderomaanin naispappeuden vastustamisesta, niin se ei kelpaa, koska pelätään että joku naispappeuden vastustaja voi vetää herneet somaan nekkuunsa, vaikka kirja ei häneen varsinaisesti liity.
ps. muokkailin vähän, kun tuli yhdeltä asianosaiselta tarkennuksia tilanteeseen.
Tekstit
No hohhoijaa. Eikö kyseinen liperikaula voisi suhtautua kuten Matti Vanhanen kollegasi Tervon uusimpaan...no ei. Uskonto on vakava asia. Ei sillä saa leikitellä.
VastaaPoistaOn se hyvä että itse kirjoittaa vain kolmiokirjaa. Kukaan ei huomaa kun heittää sekaan esim. muslimityttöjen ympärileikkauksia tai lesboparin halua saada lapsi. Jos samoista aiheista kirjoittaisi kirjakirjassa niin varmaan joku älähtäisi.
Toivottavasti järki voittaa tässä kohtaa ennen kuin ainakaan mitään herjauskanteita nostetaan. Tsemppiä.
Pappia kyydissä-kirjan kritiikeissäkin sanotaan, että kirajassa ei mustamaalata ketään. Aulis on tavallinen ihminen, jollaisia löytyy muistakin kuin pappisperheistä. Ehkä viihdekirjasi on liian todentuntuinen, kun kiperät keskustelut on siirretty arjen keskelle, neljän seinän sisälle. Tämä on kyllä pitkä miiiinus Kirkko ja me-lehdelle. Olen huomannut lehdän linjan olevan varovaisempi kuin Helsingin Kirkko ja kaupunki-lehden. Koskaan ei saa paljastaa, mistä kirjan tai näyttelyn tai muun luovuutta vaativan kulttuurituotteen alkuperäinen idea on lähtöisin, mistä on saanut virikkeitä. Et ole ensimmäien kirjailija, joka hirtetään, kun ihmiset löytävät riveiltä oman itsensä.
VastaaPoistaReine, juttu on vielä niin, ettei ko romaanihenkilön ns. esikuva ole itse lainkaan pappi. Ei heitä yhdistä oikeastaan mikään muu kuin kova tarve vastustaa naisten pappeutta. Kolmiokirjan jutuilla sen sijaan voi olla suurikin vaikutus lukijoiden elämään, mutta ehkä se harvemmin tulee kirjoittajan tietoon.
VastaaPoistaNiin Salme, minä olen itse kovin kiintynyt Aulikseen, hän on minusta sympaattinen. Minusta Kirkko ja me lehti on ymmärtänyt tehtävänsä hiukan väärin, jos se ei palvele varsinaista kohderyhmää, siis tavallisia ihmisiä, joiden postiluukuista ko läpyskä postin mukana jaetaan joka talouteen, vaan tanssii seurakuntaeliitin pillin mukaan...
En ole lukenut Pappia kyydissä kirjaasi, mutta siihen viittaavia kommentteja kyllä. Ehkä luen kirjan maanantaina, kun kirjasto aukeaa.
VastaaPoistaKirjaa lukemattomana mietin, kun nyt olet kirjoittanut viihteellisen romaanin vakavasta aiheesta, olisiko saman aiheen käsittely ns.kehityskertomuksena saavuttanut enemmän keskustelua, toivomallasi tavalla?
Ehkä ne joita aihe oikeasti koskettaa, eivät siedä sitä viihteellistä käsittelytapaa, johon päädyit. Aihe on kipeä, joillekuille se on erittäin kipeä ja aiheen kirjoittaminen viihteen näkökulmasta saattaa loukata näitä ihmisiä.
Ei siksi että kirjoittaisit huonosti, vaan siksi että viihteellinen tapa pureutua asiaan "heikentää" kipeän asian vakavuutta, tekee siitä ehkä osin jopa kepeän, mitä se ei varmasti asian keskellä eläville ole.
Huumori kipeistä ja vakavista aiheista on vaikein taiteenlaji, siinä joko onnistuu tai epäonnistuu. Onnistuminen avaa näkökulmaa erilaisille lukijoille, epäonnistuminen saa aikaan negatiivistä inhorealistista vastarintaa.
Kirsti, minusta tuntuu, että on pitkälti kyse siitä joku (jolla on valtaa päättää) samaistuu itse naispappeuden vastustajiin. Silloin vastusajan muotokuvan rakentaminen tuntuu henkilökohtaisesti potentiaalisesti loukkaavala asialta: kirjallinen fiktio alkaa tuntua todelta, vaikka muut näkisivätkin sen vaivatta fiktioksi. Voin tietysti olla väärässäkin näin miettiessäni.
VastaaPoistaSama taipumus totuuden ja fiktion sekoittamiseen vaivaa kyllä tietokirjan kirjoittajaakin. Haastattelin tietokirjaani varten sinkkunaisia ja sain kirjan julkaisun jälkeen jonkin verran tuohtunutta palautetta, jossa minun väitettiin keksineen itse haastateltavani. Sillä: "Eivät sinkut ole sellaisia kuin kirjassani kerrotaan" tai "Olisit kysynyt perheellisiltä millaisia sinkut oikeasti ovat!".
Minun korvissani siinä, että Kirstin epäillään kuvaavan todellista henkilöä ja minun taas epäiltiin keksineen henkilöni omasta päästäni, on jotain yhteistä: ennakkoluuloiset asenteet, joita on jotenkin sohaistu.
Minua jäi kiinnostamaan, mikä on tämä Anonyymin mainitsema "viihteellinen tapa pureutua asiaan". Onko sellainen todennettavissa ja selvästi erotettavissa epäviihteellisestä ("taiteellisesta") tavasta?
VastaaPoistaMinusta kun nämä viihteellisyydet ja epäviihteellisyydet ovat lähinnä kustantajan päättämiä kansipaperiasioita.
Kiitos Mummo. Uuvuin jotenkin niin tuosta anonyymin kommentista ja tunsin hetken ihan pelottavan voimakasta surua siitä miten turhaa kaikki työni on selvästikin ollut.
VastaaPoistaArja, saatatpa olla oikeilla jäljillä tuossa. Aika hauskaa, että sinkkujen tosiolemus löytyy kun perheellisiltä kysellään.
Anonyymi, onneksi monet ovat kokeneet minun onnistuneen kirjassani ja se oikeastaan sitten minulle riittääkin. Kaikkiahan en voi miellyttää ja aina on niitä, joiden mielestä olen epäonnistunut tässä vaikeassa taiteenlajissa. Romaaneja minusta ei kannata kirjoittaa muista kuin vakavista aiheista, kukaan jaksa tyhjänpäiväisistä aiheista kirjoitettuja kirjoja. Mutta pohjimmiltaan kysymyksesi kai sitten kuuluu jotenkin niin, että saako kirjoittaa kirjoja joiden tarkoitus on paitsi herättää ajatuksia, myös viihdyttää.
Yritän ajatella asiaa laajemmin kuin viihde/vakava kirjallisuus näkökulmasta. Mietin omaa uskonnollista vakaumustasi ja sitä, miten syvästi pystyt/haluat paneutua molempien osapuolten ajatusmaailmaan? Näistä muutamista aihetta käsittelevistä kirjoituksistasi vaistoan negatiivisia tunteita naispappeuden vastustajia kohtaan. Luultavasti ne jotka vastustavat naispappeutta tuntevat tuon myös kirjan tekstistä. Eli tavallaan tahtomattasi sinä arvostelet heidän tapaansa elää, heidän käsitystään uskostaan? Oletko ajatellut asiaa näin laajasti?
VastaaPoistaSuomessa on paljon ihmisiä, joilla on erittäin syvä vakaumus, jonka mukaan naisilla ei ole edes puhevaltaa seurakunnassa. Nämä naiset, jotka ovat perheessäänkin alistetussa asemassa, näkevät ehkä kannanottosi pinnallisena ja taloudellisen hyödyn tavoitteluna.
Mutta tosiaan kirjaa lukemattomana, en voi arvostella kirjan sisältöä... Voin miettiä vain miksi mainitsemasi kirkollinen julkaisu ei halua mainostaa teostasi.
Hei anonyymi, ryhdyin kirjoittamaan ko. kirjaa, koska koin niin rasittavaksi ajatella negatiivisesti näistä ihmisistä, jotka naispappeutta vastustavat. En halua inhota heitä, vaan ymmärtää ja suoda heille oikeuden olla sellaisia kuin ovat, lakien puitteissa tietenkin.
VastaaPoistaKysyt, että miten paljon olen halunnut paneutua kummankin osapuolen käsityksiin. Kirjoitin kirjan nimenomaan ymmärtääkseni näitä np-vastustajia, se oli kirjoittamiseni motiivi. Ei suinkaan iskeä heitä kirjallani nyt kun ovat olleet muutenkin ahtaalla, tai hyötyä taloudellisesti. Perehdyin pitkään, tahtoo sanoa parin vuoden ajan, ja hartaasti, itsekin keskusteluihin osallistuen siihen kuinka he oman vakaumuksensa perustelevat. Jotain ymmärrystä mielestäni saavutinkin.
Asia on silti edelleen itselleni hankala, omien henkilökohtaisten kokemusteni vuoksi, joita nyt en tässä halua tarkemmin selitellä. En kirjoittele kirjojani kevyesti, sydänverellä on jokainen kirjoitettu, mutta mielestäni lukijan ei tarvitse sitä huomata.
Hmm. Nyt taidan lukea kirjan ja katsoa, oletko onnistunut tuomaan ymmärrystä naispappeuden vastustajia kohtaan. Aihe on todella kimurantti ja itse keskusteluja seuranneena ja asiaan perehtyneenä olen havainnut, miten kliseiset käsitykset molemilla osapuolilla on toisistaan ja miten vaikea noita ennakkoluulojen muureja on murtaa.
VastaaPoistaJos kirjoitat ymmärtääksesi paremmin ja koet itsekin aiheesi "vakaviksi" olisiko aika jättää viihteellisyyden ymppäys tarinoihin? Se miten linjaveto vedetään mikä on viihdettä ja mikä vakavaa kirjallisuutta on kuin veteen piirretty viiva, mutta tiedät varmasti mitä nyt tarkoitan. Entä jos astuisit rohkeasti sille puolen viivaa, jossa ei rakenneta tarinaa miehen ja naisen välisen suhteen varaan, vaan yhteiskunnan kannalta vakavien kysymysten varaan. Siirtäisit fokuksen enemmän suuriin kysymyksiin ja valottaisit sitä miten nuo arvo erot vaikuttavat suhteeseen. Elokuvamaailmassa vastineet kai ovat romanttinen komedia ja draamaelokuva, kumpaa katsot mieluimmin?
Viihde myy aina tietyn määrän, mutta viihdettä eivät lue ne naispappeuden vastustajat, joiden ehkä toivoisit tekstisi lukevan, he vähättelevät kirjaasi pelkän takakansitekstin luettuaan, siirtävät sen hymähtäen sivuun. Eikö sinua ärsytäkin se, että haluaisit aiheuttaa vakavilla aiheillasi yhteiskunnallisia keskusteluja, mutta koska kirjasi kuluvat suurelta osin romantiikkaa rakastavien naisten käsissä, jotka eivät halua keskustella vaikeista asioista. Keskusteluja ei synny.
Minusta sinä pidät kynttilääsi vakan alla aivan turhaan. Toki voit kirjoittaa myös viihdettä, mutta jos haluat tavoittaa ne lukijat, joita näyt kaipaavan, kehoitan kokeilemaan hiukan uusia uria kirjailijana. Etenkin jos rakastat noin paljon myös perusteellisen pohjatyöntekemistä. Tavallaan viihteellisyys syö nyt turhaan uskottavuuttasi, joka on kyllä täysin oma valintasi, ollut ainakin tähän saakka.
Olen Anonyymin kanssa vahvasti eri mieltä siitä, syökö viihteellisyys asiaa. Minusta ei, jos viihde on taitavasti toteutettua ja lämmöllä kirjoitettua ja pohjatyö asiapuolen selvittämiseksi on hyvin tehty.
VastaaPoistaKirstin kirjoissa viihteellisyys minun nähdäkseni on uskottavuutta lisäävä eikä suinkaan sitä vähentävä tekijä.
Kun vakavan asian osaa esittää viihteellisyyden kautta, se tavoittaa ne ihmiset, jotka eivät toisenlaiseen genreen ikinä tarttuisi. Viihteen lukijakunta on tietääkseni paljon suurempi kuin niin sanotun vakavan kirjallisuuden. Ihmiset eivät ehkä ilkeä sanoa lukevansa viihdettä - mutta he lukeva silti. Jo tästäkin syystä kannattaa kirjoittaa viihdettä, jos tahtoo sanoa ihmisille jotakin.
Minusta viihde on muutenkin hyvä tapa esitää vakavaa ja ajatuksia herättävää asiaa, koska viihteen mukana olo tekee siitä myös vakavista asioista sisällöllisesti helpommin lähestyttäviä.
Viihde tarjoaa samaistumiskohteen, tilaisuuden eläytyä monenlaisiin näkökulmiin - mutta kun asian esittää liian vakavasti ilman huumorin (tai romantiikan) häivääkään, se nostaa heti niskakarvat pystyyn ja tuottaa helposti lisää raja-aitoja. Eläytyminen inhimillisiin tunteisiin on usein ymmärryksen avain, etenkin kun on kyse toisin ajattelevien ymmärtämisestä. Vakava fakta ei tätä tee - ja draamakin voi tässä useinkin epäonnistua.
Moni karttaa draamaa sen takia, että draama yrittää usein olla elämää suurempaa, mutta viihde liikkuu enemmän arkitasolla, arjen haaveissa ja ihmisen kokoisissa unelmissa, joilla ei pyritä muuttamaan koko maailmaa, mutta jotakin kuitenkin.
Ihan nyt riippumatta siitä, onko Kirsti pyrkinyt tuomaan ymmärrystä naispappeuden vastustajia kohtaan vai ei, äimistelen (Anonyymin) käsitystä siitä, mikä on (vakavan) kirjallisuuden tarkoitus. "Yhteiskunnan kannalta vakavien kysymysten" esille nostaminen? Eikö miehen ja naisen suhde ole sitä? Eikö viihteen voi käsittää myös analyysiksi romantiikasta? Tendenssikirjallisuus ei tietääkseni nykyään ole kovin muodikasta.
VastaaPoistaJa vielä. Mitä varten Kirstin pitäisi ymmärtää naispappeuden vastustajia? Onko kirjallisuus, Anonyymi, sinusta jotakin tasapuolista rauhanrakentamista neuvottelupöydän ääressä? Sellainenko synnyttäisi keskustelua?
Näinhän se on, avoin keskustelu vakavista aiheista on erittäin vaikeaa. Etenkin siellä missä on vahvoja mielipiteitä asian tiimoilta. Oli aihe sitten viihdekirjallisuus tai naispappeus. Itseäni kiinnostaa psykologisessa mielessä juuri se, missä kohtaa ymmärrys loppuu ja ihminen kääntyy puolustuskannalle, tuossa samaisessa kohtaa tapahtuu paljon asioita, eikä keskustelu tuon jälkeen ole rakentavaa ja avointa, vaan kukin jää puolustamaan omaa/oikeaksi kokemaansa mielipidettä.
VastaaPoistaAnonyymi, en kirjoittanut kirjaani naispappeuden vastustajille, vaan sille luterilaisen kirkon suurelle passiiviselle enemmistölle, joka maksaa kirkollisveronsa miettimättä kovinkaan paljon miksi. Sen erityisempiä yhteiskunnallisia keskusteluja en tavoittele kuin mitä täällä blogissa tapahtuu, ja aina joku lähettää sähköpostia ja kiittää kirjasta, mikä sekin piristää. Minulle riittää, kunhan kirjojani myydään sen verran, että saan julkaista seuraavankin.
VastaaPoistaArja, sen olen huomannut, että viihteen lukijakunta on tosiaan yllättävän suuri. Viihdettä nimittäin lukevat aivan yllättävät ihmiset, ihmiset jotka lukevat paljon myös muuta. Viihdettä eivät lue pelkästään tuulihatut.
Mummo, tuo minuakin aina jaksaa ihmetyttää. MIksi miehen ja naisen suhde ei olisi yhteiskunnan kannalta merkittävä kysymys. Sehän on mitä merkittävin. Onko yleensä merkittävämpää? Miksi tässä kohden, kun joku siis kirjoittaa kirjoja joissa pohditaan miesten ja naisten välisiä suhteita, tulee aina joku joku haluaa alentaa miehen ja naisen suhteen johonkin merkityksettömien asioiden kategoriaan?
Aika moni suomalainen käy tälläkin hetkellä syvällistä keskustelua itsensä kanssa Kirstin kirjoittaman viihteellisen kirjan ääressä. Kun hakee Pappia kyydissä-kirjaa kirjastojen hyllyiltä, ei niitä sieltä löydy, ne ovat lainassa. Anonyyminkin kannattaa selvittää, onko kirja saatavilla heti maanantaina.
VastaaPoistaOlen sattuneesta syysta kaymassa Suomessa ja ihmettelen suuresti nykyista keskustelukulttuuria. Sita ei liiemmin ole!
VastaaPoistaOn vain puolesta ja vastaan.
Sitten nuo kaksi puolta vaantavat katta eika synny mitaan hedelmallista, oikeaa vuorovaikutusta.
Ihan niin kuin bloggaaja voi omassa blogissaan kirjoittaa omanlaistaan mediaa voi kirjailija kirjoittaa omanlaisiaan kirjoja.
Tsemppia!
Sen verran kuume pukkaa päälle, ettei varmaan tule mitään sen kummempaa kommenttia, mutta kirjoitanpa kuitenkin.
VastaaPoistaMuistathan Kirsti, kun olin lukenut kirjan ja puhuimme siitä, ja kerroin yllätyksekseni samaistuneeni eniten Aulikseen. Tuo huomio kertoi ainakin minulle, ei-kirkolliselle, ei-uskovaiselle ihmiselle, että olit onnistunut kirjoittamaan Auliksesta niin inhimillisen vakuuttavasti, että jos joku kokee olevansa Auliksen esikuva, hän saisi olla onnellinen. Aulis on kuvattu kunnioituksella.
Mitä naisten-miesten väliseen suhteeseen ja sen kuvaamiseen kirjallisuudessa tulee, luulen, että eniten riippuu siitä, kuka sitä suhdetta kuvaa. Jos se on miehen kirjoittamaa, se on mielen luotaamista syvillä vesillä eli vakavaa kirjallisuutta, myös yhteiskunnalliselta kannalta.
Mutta minullahan on kuumetta.
Susu, minullakin on varmaan aina kuumetta, koska minustakin tilanne näyttää epäilyttävästi tuolta. Miesten kirjoittamina ihmissuhdetarinat viiltävät syvältä, luotaavat ihmisyyttä ja kuvastavat yhteiskunnan tilaa ja historian murroksia.
VastaaPoistaBlogitse, ei kai tämän kummempaa keskustelukulttuuria suomessa ole koskaan ollut?
Hehheh Salme, voihan se olla, että kirjat ovat lainassa, mutta lukijat ovat nukahtaneet kirja häikäisysuojana silmien päällä lukuvalon unohtuessa palamaan.
Mielenkiintoinen keskustelu, olen samaa mieltä siitä että miesten/naisten kirjoittamat tarinat luokitellaan lukematta sisältöä tarkemmin.
VastaaPoistaSinällään tämä kaikki on aika hullunkurista yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista.
Voiko tasa-arvoa koskaan saavuttaa, pitäisikö edes, miksi naisen euro on 60 senttiä jne. Tasa-arvo ja uskonto ovat aiheita joista keskustellessa joutuu joskus tilanteeseen että tyytyy haukkomaan henkeä ja toteaa "pidä mielipiteesi, mikä minä olen sitä muuttamaan" Jollain tasolla nämä asiat ovat niin suuria ja osin itsestään selviä, että vastustava mielipide tuntuu enemmän ilkeltä provosoinnilta, kuin aidolta mielipiteeltä.
Silti kirjoittajana jännittävintä kai on löytää itsestään se ymmärrys jota tarvitaan provosoinnilta tuntuvan mielipiteen edustajan kunnioittamiseen ja ymmärtämiseen.
Pitääkö kaikkea ymmärtää? on hyvä kysymys, ehkä kirjoittajan pitää ymmärtää yhtä ja toista, tai ainakin pyrkiä ymmärtämään, kuten Kirsti tuolla sanoi, hän halusi tutkia omaa kantaansa asiaan ja kirjoitti kirjan. Juuri noin luulen että eri alojen taiteen tekijöillä on vastuu siitä, että asioita joita ei voi ymmärtää valotetaan eri näkökulmista.
Fiktiivisyys on ikuisuuskysymys, etenkin jos fiktiivisen henkilön esikuvana on ollut oikea henkilö.
VastaaPoistaJust olen töiden takia tekemisissä Minna Canthin kanssa ja hänhän käytti teksteissään paljon ihmisiä joita oli tavannut ja joiden kanssa jutellut.
Canth haastettiin jopa oikeuteen siksi että Kauppa Lopoksi itsensä tunnistanut henkilö loukkaantui niin rajusti Canthin kertomuksesta, tai oikeammin olisi halunnut rahaa siitä että häntä oli käytetty kirjan henkilönä. Minna taas oli sitä mieltä että vaikka hän oli käyttänyt jotain henkilöä ja hänen ammattiaan tekstinsä henkilön esikuvana, oli teksti puhtaasti hänen mielikuvituksensa tuotetta. No Minna voitti tämän oikeudenkäynnin, olisi mielenkiintoista lukea ne pöytäkirjat, vieläköhän ne ovat olemassa.
Satujose, juuri noin minäkin olen asian ymmärtänyt, kirjojen kirjoittaminen on yksi tapa valottaa asioita, lisätä ymmärrystä. Ymmärryksen lisääminen ei mielestäni sinänsä tarkoita, että asiat joita ymmärretään myös hyväksytään. Voi tarkoittaa, mutta ei välttämättä.
VastaaPoistaOlisikohan Sks:n arkistossa jotain Karpalo, en tiedä. Niin, tuo Canthin tapaus on kiinnostava. On myös niin, että jos kirjailija ei saisi käyttää kirjoittamisessa hyväksi ihmisiä, joita hän elämänsä aikana on kohdannut, niin sitten hän ei kyllä oikein voi kirjoittaa mistään, niin olennaisia muut ihmiset ovat meidän elämässämme.
Omalta kohdaltani olen huomannut, että vaikka lähtisin liikkeelle kuinka kaukaa tahansa, kiertäen kaiken omakohtaisuuden mahdollisimman huolellisesti, päädyn aina kuitenkin kirjoittamaan omista kokemuksistani. Tosin muuntuneesti, en yksi yhteen tosijuttujen kanssa, mutta kuitenkin niin että kirjoittamisellani on aina läheinen linkki omiin kokemuksiini.
Eikös kirjallisuus pohjimmiltaan ja historiallisesti ole tarinoiden kertomista? Hyvä tarina vie mukanaan - onko se sitten negatiivista viihteellisyyttä?
VastaaPoistaEräs mielenkiintoinen esimerkki kirkollisen aihepiirin käsittelystä ns. suureen yleisöön vetoavasti on Susan Howatchin Starbridge-sarja anglikaanisen kirkon papeista usean vuosikymmenen ajalta. Siinä vilahtevat papit, piispat ja arkkipiispat, ja kaikki luurangot kaapista paljastuvat kirkkopolitiikan ja ihmissuhteiden syövereissä. Kirjat ovat hyvin kirjoitettuja, ei siis mitään ns. roskaviihdettä, ja niiden tuotolla Howatch jopa rahoitti viran Cambridgen yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Tuskin olisi tapahtunut Suomessa!
http://en.wikipedia.org/wiki/Susan_Howatch#The_Starbridge_Series
Kirsti tuo on totta, vaikka yrittää kirjoittaa täysin itsensä ulkopuolelta, ilman että liittää tarinaan omia kokemuksia, kaikki kuitenkin nivoutuu eletyn ja koetun ympärille. Ennen kuin aloin itse kirjoittaa, en ymmärtänyt miten paljon jokaisessa kirjassa on kirjailijaa itseään. Nykyisin seuraan sekä näyttelijöiden roolityötä että kirjallisuutta ja poimin henkilön omia maneereja roolin/tekstin takaa. Noiden maneerien löytäminen tekee näyttelijästä/kirjailijasta/yritysjohtajasta jotenkin inhimillisen. Ainakin omalla kohdallani tuo tarkoittaa myös sitä, että ymmärrän paremmin oman paikkani maailmassa, ei kenenkään yläpuolella, muttei myöskään alapuolella.
VastaaPoistaEikö Harry Potterinkin esikuva ollut J. K. Rowlingin serkku? Eikö tuokin mies yrittänyt oikeuden kautta saada korvauksia siitä että tuli "käytetyksi".
Hei RB, kiinnostava tuo sinun kirjavinkkisi!
VastaaPoistaSatujose, en tiennytkään Harry Potterista tuota kertomaasi asiaa.
Minusta "Pappia kyydissä" on syvällinen, lämpimällä tavalla tajuava kaunokirjallinen romaani, jonka kirjoittaja tuntee hyvin ympäristön ja henkilöt ja asian, josta se puhuu.
VastaaPoistaPerusteluna sanon, että kokemusmaailmaani on kuulunut hyvinkin vanhoillisia lestadiolaisia, jotka ovat ihan tavallisia ihmisiä. Ja vaikka tämä romaani ei kerro heistä, mutta se tavoitti lukijana omat kokemukseni.
Kirsti on hyvin tavoittanut romaanissaan tietyt kysymykset, myös symbolitasolla jonka hän osaa ihailtavan hyvin.
Minä ihmettelen kovasti, että Kirstin romaaneja pidetään enemmän viihteenä kuin samanveroisesti kirjoittavien teoksia, joita pidetään jotenkin "korkeatasoisempina". Tämä on se asia, josta olen lukijana ja kirjallisuudesta kompentenssiakin omaavana, hyvin harmistunut.
Jos teos on kaunokirjallinen, onko se fiktiivinen? Eikö draama ole jotenkin fiktiivistä aina? Minusta todellisuuteen perustuvat eivät ole kovin kaunokirjallisia, vaan (oma)elämänkerrallisia. Ja sekä fiktiiviset, kaunokirjalliset teokset että ne elämänkerralliset voivat olla viihdyttäviä ts. minä viihdyn niiden parissa. Ja jos Kirsti on viihteellistä, mitä Linna on? Eikö suosittu ole jossain määrin viihteellitä, vai onko se niin kamalan itkettävän hirvittävää, että massojen on luettava se ihan vain kokemuksena....
VastaaPoistaKysymyksissäni ei ole päätä ei häntää, eikä varmaan logiikkaa, mutta kaikkea tätä tuli mieleeni.
Ja kaikki pilkut menivät aivan minne sattuu, nyt saavat äidinkielen maisterit kohtauksen - oon vaan niin nyt väsyksis.
VastaaPoistaHirlii, kai tuo mistä mainitset on oma vikani, koska aikoinaan rummutin kovasti viihdekirjallisuuden puolesta, koska minusta oli niin kummallista että naisten piti hävetä sen lukemista. Ja ryvetin kai maineeni siinä hötäkässä. Sitten on tietysti vielä tämä sukupuoli rajoitteena. Mutta väliäkö tuolla, siis oikeastaan.
VastaaPoistaHeh, hyviä kysymyksiä Lentsu.
Älä murehdi. Kirjoita.
VastaaPoistaOlisi hyvä, jos tämä keskustelu olisi käyty lehtien palstoilla eikä blogissa. Se olisi siivittänyt Pappia kyydissä-romaanin bestselleriksi. Ei kai se nytkään myöhäistä ole. Toinen anonyymi.
VastaaPoistaHirlii, joo tarkoitus olisi taas kirjoittaa.
VastaaPoistaNiinpä, toinen anonyymi. Mutta uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Silläkin että keskustelu käytiin täällä eikä lehtien palstoilla.
Eiköhän tämä ole parempi keskustelun paikka, koska moni on kirjan ihan itse lukenut eikä keskustelu mene ihan niin pahasti sivuun kuin usein lehtikeskusteluissa. Sitä paitsi pystytään nopeammin käyttämään puheenvuorot sekä oikaisemaan asiavirheet.
VastaaPoistaKirjaa jonotetaan tietysti kirjastoista, koska se on taas hinnoiteltu yli useimpien ihmisten ostokyvyn. Hyvä, että kirjastot sentään osaavat hankkia pitkäaikaisen ammattilaisen kirjan.
Olen joskus ollut havaisevinani, että kirja on joidenkin ihmisten mielestä viihteellinen, jos se on hauska. Ihan tulee mieleen yksi itähelsinkiläinen kirjallinen tilaisuus, jossa esiintyi mm. Heikki Hietamies. Puheena oli hänen kirjansa Koiran yö. Luetussa näytteessä oli sekä vakavaa asiaa että komiikkaa. Sitten yleisöstä yksi mies esitti kyseenalaisen kohteliaisuuden: kehui kirjan viihteellisyyttä.
Sylvi
Hei Sylvi! Hauska nähdä sinua täällä pitkästä aikaa. Mutta onhan se tietenkin viihteellistä, jos kirja naurattaa. Sitä voisi miettiä, jos vain jaksaisi, että miksi se edelleen on niin vaarallista, että joku kirjan ääressä viihtyisi.
VastaaPoistaNiinpä niin. Myyvä kirja = viihdekirja = huono kirja? En ihan jaksanut seurata koko pitkää ketjua, mutta miksi tuli tunne, että edelleen viihdekirjallisuus on yhtä lähellä syntiä kuin omassa nuoruudessani tanssi ja huulipuna? Määrittely näyttää olevan kovin vaikeaa. Minulle riittää se, että pidän kirjasta, joka avartaa ajatuksianija ehdottomasti herättää tunteita, oli viihdettä tai ei. Onneksi voin ihan itse valitakin, mitä luen.
VastaaPoistaLippu korkealle, Kirsti! Anonyymeistä kriitikoista ei tarvitse välittää, ilmoittaa mielipiteensä yksi nimimerkin takana luuraaja.
Heh Villiviini, minulla on se periaate, että välitän anonyymeista kriitikoista kovastikin, jos he nimittäin kehuvat kirjojani;-) Ja olet oikeassa, viihdekirjallisuus on edelleen syntiä Suomessa. Jo pelkkä sanakin on kavahduttava.
VastaaPoistaKirsti, tiedän kyllä ainakin yhden piispan lukeneen Pappia kyydissä, kun sitä hänelle suosittelin.
VastaaPoistaEn tajua miksei muka viihteessä voi käsitellä isoja, vakavia asioita syvällisesti Kirsti on juuri osoittanut tämän. Mutta totta on myös, että tässä maassa ihmisiin lyödyillä leimoilla on tapana pysyä.
Jos vaikkapa Juha Itkonen tai Riku Korhonen (joita vastaan minulla ei suinkaan ole mitään) olisi kirjoittanut Pappia kyydissä, se olisi tosi syvällinen.
Eikö muuten ole aika narsistista ihmiseltä kuvitella, että hän on kirjan henkilönä suoraan?
Leena, voihan se olla vähän narsistista. Hahhah, vai on piispallisessa portaassakin kirjaa luettu. Sen tiesin, että täällä Turussa kirja on kiertänyt seurakunnissa, mutta piispoja kuvittelin kiireisiksi. Minusta viihteessä nimenomaan käsitellään isoja asioita. Ja juu, joskus tulee kiusaus tulkita sukupuolen kautta näitä syvällisyys, pinnallisuus juttuja. Mutta vaikeahan sitä on todistaa meneekö se noin kun epäilet.
VastaaPoista