Minun piti ryhtyä kirjoittamaan Kirkko-trilogiani kolmatta ja viimeistä osaa, ja ryhdyinkin, mutta liuskalla 38 tajusin yhtäkkiä, että minähän olen ihan kurkkua myöten täynnä kirkkoa ja seurakuntia ja tosiuskovaisia, hulluksihan minä niiden kanssa tulen, nyt pitää hetki ajatella jotain ihan muuta. Lähdin mökille hakkaamaan halkoja. On kiva päivä sellaista hommaa varten ja samalla voi miettiä kenen pään haluaisi pölkylle. Baudelaire haaveili kuulemma, että voisi ensin olla uhri, sitten pyöveli. Tietyssä mielessä koen, että elämässä käy usein niin. Onni täällä vaihtelee, välillä saa olla uhrina, välillä pyövelinä. Onneksi omalla kohdalla ei ole koskaan ollut mistään hengenvaarallista asioista kysymys.
Joutsenia on paljon liikkeellä, ja kurkia. Huomenna aamulla varhain kömmin täältä pusikoista radan varteen ja matkustan Hämeenlinnaan kirjoituskurssia vetämään. Hiukan jännittää, mutta ihan hyvällä tavalla. Mielen päällä on jo uusi kirjan aihekin, tai oikeastaan vanha. Tuntuu mukavalta ajatus, että maanantaina voin jatkaa sen parissa ja jättää kirkkojutut hautumaan.
perjantai 11. syyskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirsti, tänään tulleessa Tulva-lehdessä Pappia kyydissä on toimituksen valintana, siis lukusuosituksena, ja siinä sanotaan, että "erilainen, feministinenkin aikuisten viihderomaani on lukemisen arvoinen".
VastaaPoistaSamanlaisia kokemuksia halkojen hakkuusta. Terapeuttista hommaa.
Ooh, kiitos tiedosta Leena. Arvostan kovasti pääsyä tälle foorumille!
VastaaPoistaVoin uskoa että kolmen kirjan Kirkko-trilogia ottaa voimille.
VastaaPoistaPään sisällön tonkiminen on yhtä raskasta kuin punttisalilla käynti, vaikka ruumiillista työtä tekevän on sitä vaikea ymmärtää. Etenkin jos kyse on näistä "ihmistä" suuremmista asioista.
Joo, luulin että kolmas osa menisi samalla painolla, mutta ei se nyt niin käynytkään.
VastaaPoistaHupsista, niinkö siinä nyt kävi. No jäämme odottamaan, me tosiuskovaiset, trilogian viimeistä osaa. Sitä ennen voime lukea jotain muuta syvällisen viihdyttävää. Anonymus 2
VastaaPoistaAivan anonymys 2, onneksi maailmassa riittää syvällisen viihdyttäviä kirjoja.
VastaaPoista