Olen itsekin miettinyt, että kuka pitää puoliani sitten kun makaan terveyskeskuksessa. Minulla ei ole lapsia jotka voisivat sen tehdä. Toisaalta lasten olemassaolokaan ei ole tae siitä, että löytyy puolenpitäjiä. Jos olisin ollut huono äiti, niin kuin luultavasti olisin, lapset voisivat viis veisata hyvinvoinnistani ja joutuisin joka tapauksessa makaamaan sängyssäni työuupuneiden hoitajien armoilla. Ja jos minulla olisi vain poikia, nämä eivät ehkä muistaisi ongelmiani, koska meidän kulttuurissamme lapset ja vanhukset ovat naisten heiniä. Miniöiden armoille taas en ehkä haluaisi jäädä, niin kuin ei Utriokaan.
Muistan vielä ajat, jolloin tuntui julmalta kuulla, että eskimot jättivät vanhuksensa jäälautalle sitten kun näiden oli aika häippäistä autuaammille hylkeenpyydystysmaille. Ajattelin, että on hienoa kun me elämme sivistyneessä maailmassa, ja systeemiin on sisäänrakennettu halu pitää huolta heikoimmistakin. Mutta tämä ajatus jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta on vähitellen rapautumassa. Tällaiset vanhusten kuolinpilleripuheet ovat osoitus kulttuurin muuttumisesta ja pelkään että ne myös vauhdittavat tätä muutosta.Ei minustakaan kuolemansairaille vanhuksille kannattaisi tehdä monimutkaisia raskaita leikkauksia, mutta minusta tämmöiset kuolinpillerijutut ovat oikeasti vähän vaarallisia.
Ihmisen elämä on kyllä kummallinen, kun synnymme tänne, olemme täysin muiden ihmisten armoilla. Sama tilanne on elämän loppuvaiheessa. Silloinkin olemme avuttomia ja muiden tehtävä on huolehtia meistä, saatella meidät matkalle tuonpuoleiseen. Lapsena emme osaa ahdistua siitä, että olemme toisten armoilla, mutta aikuisina osaamme. Pitäisikö kuitenkin osata suhtautua elämän loppupäähän samalla luottamuksella kuin lapsi suhtautuu omaan kohtaloonsa. Pohjimmiltaan elämä ei koskaan ole omassa hallinnassamme. Ei kenenkään hallinnassa.
Tekstit
Hienosti kirjoitettu Kirsti.
VastaaPoistaMinusta ei ole antamaan kuolinpilleriä omille vanhuksilleni, heillä on oikeus hyvään elämään siinä kuin muillakin ihmisillä. Heillä on oikeus olla vanhoja.
Jokaisen kuolema, jota olen vierestä seurannut on ollut omanlaisensa. Sairauksia on helpotettu ja lääkkeitäkin tarvittu. Ei kuolema sen enempää kuin syntymäkään ole omissa käsissämme, se tulee silloin kun se tulee. Silloin kun on sen aika.
...mutta mitä se on se hyvä elämä...
VastaaPoistaPeriaatteellisella tasolla kannatan tietysti Utrion ehdotusta, olen vakaasti pro-eutanasia ja itsemurhaankin suhtaudun aika neutraalisti (eli minusta mikä tahansa elämä ei ole automaattisesti ja aina parempi kuin kuolema, ja toisella ihmisellä ei ole mahdollisuutta määritellä mitään absoluuttisia arvoja jotka tekevät elämästä hyvän tai huonon).
Käytännössä uskoni ihmiskunnan kykyyn tehdä moraalisia valintoja on kuitenkin aika heikko, ja TIEDÄN että tuota kuolinpilleriasiaa (joka siis minun käsittääkseni perustui vapaaehtoisuuteen ja mahdollisuuteen, ei siihen että jokainen 70-vuotias tapettaisiin kyselemättä) käytettäisiin väärin, vanhustenhuolto ajettaisiin al(emm)as koska "hei, tuossa on vaihtoehto pilleripurkissa, käytä sitä jos on valittamista".
Henkilökohtaisesti muuten olisin aika valmis pilleriä käyttämään, sen verran kammoan avuttomana laitoksessa makaamista että sen kurjempaa ei ihan heti keksi, ja syanidikapseli olisi siinä vaiheessa mitä mainioin vaihtoehto.
Niin. Kauanko kestäisi ennen kuin vaihtoehdosta tulisi painostuksen keino? Ihmissuhteet ovat aina niin kimurantteja että varmasti syntyisi murhenäytelmiä tällaisen varauloskäytävä-mahdollisuuden ympärille.
VastaaPoistaVanhukset ovat moraalisesti helppo säästökohde yhteiskunnassa jossa ihmisten arvo lasketaan tuottavuutena. Lapsista voi tulla joskus tuottavia yksilöitä, vanhuksista ei enää.
Minusta kuolinpilleri vanhuksille on alkusoittoa sille, että annetaan se sama pilleri vaihtoehdoksi muille, vaikeavammaisille tai kroonikoille. Ja tietysi se olisi helppo vaihtoehto mielenterveyshuoltoon, kun avohoito lipsuu käsistä. Niin ja sitten tietysti, jos vanhemmat huomaavat, että olisi sittenkin pitänyt abortoida lapsi, ei muuta kuin pilleriä jauhamaan äidinmaitoon. Mihin se päättyisi? Mihin vetää raja, mikä ei ole enää sopivaa tai perusteltua? Miten suhtautua vanhuksiin, jotka eivät osaa enää ilmasita tahtoaan?
VastaaPoistaMeillä on naapurissa vanha Karjalan evakkorouva, joka istuu päivät sängyllään ja rollaattorille tarjoillaan ruuat ja kahveet; ulkona hän ei ole käynyt varmaan vuoteen. Hänen elämä on yhdessä huoneessa ja vierailijat ovat pääsääntöisesti poikansa ja kotiapu. Joskus käy sisarukset kauempaa tai naapurin ihmisiä sekä pojanpoika perheineen. Mutta pillerin ottajaksi en häntä osasi kuvitella, vaikka hän on täysin muiden hoidon armoilla - eräänä päivänä puhelinsoittojen ketjulla hälyytettiin jotakuta nostamaan häntä lattialta, kun oli pudonnut sängyltään sinne puhelimeen vstatessaan.
Toki meitä on moneen junaan....
Hirlii, kyllähän se aika pelottava työ olisi, jos sen omalle kohdalleen ajattelee, kuolinpillerien jakelu.
VastaaPoistaHdcanis, sepä siinä juuri on, että ollaan heti kaltevalla pinnalla kun tällaista kuolinapua aletaan antaa. Perustelut kuulostavat humaaneilta, mutta vievät kuitenkin pohjaa ihmisarvolta. Tämä on herkkää touhua, vanhukset helposti muutenkin mieltävät itsensä taakaksi, voi käydä niin että pilleri otetaan koska ei kestetä painostusta.
Reine, sepä se, ihmissuhteet ovat kimurantteja. Minusta on aika käsittämätöntä, että nyt kun yhteiskunta kuitenkin on vauraampi kuin koskaan, joudutaan miettimään tällaisia asioita.
Lentsu, aivan. Jos emme usko ihmisen luovuttamattomaan arvoon, niin mihin se raja sitten vedetään, että kenelle näitä pillereitä jaellaan.
Ymmärrän kyllä haluttomuuden maata vihanneksena sairaalavuoteessa, mutta millainen maailmasta tulee, jos erilaiset kivuliaat ja avuttomat päästetään humaanisti päiviltä?
Itse olen jo tavannut aivan henkilökohtaisesti hoitajan, joka oli aivan vakuuttunut siitä, että hän on pätevä tekemään päätöksiä toisten elämästä. Tämä tapahtui ennen tuon vanhusten joukkomurhan paljastumista.
VastaaPoistaOn olemassa ihmisiä, joille tuottaa sairasta tyydytystä se, että heillä on toisia ihmisiä vallassaan. Moni luokittelee nämä tosin sairaaksi, jos näin suoraan puhutaan, mutta kyseinen nainen on HUSilla töissä heikkojen potilaiden sairaanhoitajana.
Kauniisti ja viisaasti kirjoitit..Itsellä näistä pohdinnoista on herännyt jonkinlainen toistaiseksi aika epämääräinen ajatus ihmisen kokonaisesta elämänkaaresta. Mitäs jos siihen kuuluukin luonnollisena osana myös vanhuus, kärsimys ja luopuminen?
VastaaPoistaMonet nuoret tuntuvat pelkäävän sitä hallinnan menetystä niin paljon, että ainakin teoriassa valitsevat mieluummin kuoleman kuin avuttomuuden. Minäkään en usko, että sen paremmin elämä kuin kuolemakaan on tai kuuluukaan olla ihmisen hallinnassa. Helpompaa toki olisi jos voisimme ohjata ja valita kaiken.
Tällainen vanhustenhuollon tila on joka tapauksessa suuri häpeä maalle, joka ylpeilee kehittyneisyydellään ja kutsuu itseään hyvinvointivaltioksi.
En lukenut juttua juurta jaksain, mutta käsitin Kaari Utrion tarkoituksellisesti provosoivan väkeä keskusteluun ja onnistuikin siinä. Ei enää vähempi herätä kansaa. Anonymus 2
VastaaPoistaAnonymys 2, en minäkään lukenut kuin näitä nettijuttuja.
VastaaPoistaMillan, tuota juuri ajattelin, että se hallinnan menettämisen pelko on ilmeisesti suuri. Ja onhan se tietenkn ymmärrettävää, mutta mikä meillä muka on hallinnassa muutenkaan? Luulen, että maailma olisi kyllä erilainen, jos ihmiset, päättäjätkin muistaisivat mitä se elämän loppupää saattaa itse kunkin kohdalla tarkoittaa.
Kirsi, en yhtään epäile, etteikö löytyisi enemmänkin kuvaamasi kaltaisia hoitajia. Tuollaisessa työssä voidaan todella käyttää valtaa, ja on varmaan jatkuva vaara lipsua siinä vallankäytössä väärille urille.
Utrio ehkä provosoi, ja minäkin ehdin jo blogissani provosoitua, mutta aina löytyy niitä jotka ottavat kunnolla tosissaan pillerijutut - ja sitten jo alkaa vanhuksia lakoamaan... Ja kuten joku jo edellä sanoi, mihin raja? Eivät vammaiset tai mt-ongelmaisetkaan ole järin tuottavia! Ja entäs rikkaat vanhukset: varmana perijät antaisivat ilomielin 70-vuotislahjaksi kivan tabun. =/
VastaaPoistaVanhukset ovat rakentaneet tämän maan. Me ilomielin nautimme heidän työnsä tuloksista - mutta ei kiinnosta hoitaa näitä vanhuksia. Se on surullista ja pelottavaa.
Ofelia, kukaan ei varmaan halua ajatella itse joskus tulevansa vanhaksi, siksi vanhat lakaistaan ajatuksista pois. Ja kun he ovat pois ajatuksista, on helppo ajatella, että pilleri hoitaa hankalat hommat.
VastaaPoistaSaako esittää vähän pitkänpuoleisen sitaatin Montaignelta? Jos se auttaisi tuohon nykyään niin muodikkaasen kuoleman, sairauden ja avuttomuuden pelkoon?
VastaaPoista"Jos kuolema on äkillinen ja väkivaltainen, emme ehdi pelätä sitä; jos se on muunlainen, olen havainnut, että sitä mukaa kuin sairauteni edistyy, aivan luonnostani alan jollakin tavoin väheksyä elämää. Minusta näyttää olevan paljon työläämpää sulattaa kuolemaan alistumista terveenä kuin kuumeisena. Sitä mukaa kuin en enää niin kovin välitä elämän antimista, koska alan menettää kykyni nauttia niistä, kuoleman näkeminen pelottaa minua paljon vähemmän. Tämä saa minut toivomaan, että mitä kauemmas ajaudun elämästä ja lähemmäs kuolemaa, sitä helpompi minun aina on mukautua siirtymään edellisestä jälkimmäiseen. Samoin kuin monissa muissa seikoissa olen havainnut todeksi sen mitä Caesar sanoo - että asiat näyttävät suuremmilta kaukaa kuin vierestä katsottuina - olen huomannut, että terveenä olen kammonnut sairauksia paljon enemmän kuin ne kokiessani; mieleni hilpeys, iloni ja voimani näyttävät tuon toisen tilan niin erilaisena kuin nykyisen, että mielikuvitelmissani suurentelen puolella sen haittoja ja luulen niitä raskaammiksi kuin miltä ne tuntuvat silloin, kun minun on ne kannettava. Toivon että minun kuoleman tullessa käy samoin."
Kun tapasin mieheni ja menin naimisiin, olin juuri hoivannut äitini ja isoäitini sairaalaan, hoitanut molemmilta kesken jääneet asiat (asuntojen tyhjentäminen, laskujen maksaminen), olin työtön ja elätin itseni puhelinmyynnillä (viime lama) ja koin, että totta kai minun on pärjättävä. Mieheni tuki minua, kun molemmat hoivattavani kuolivat ja hän onnistui jotenkin opettamaan minulle, että olin "sairastunut vahvuuteen" ja minullakin oli oikeus olla heikko, avuton, joskus hankala ja sairas. Tästä häntä kiitän. Nyt, kun mies tarvitsee tukea, se on luonnollinen asia eikä mikään tuskailun aihe. Havaitsen hänessä tuon Montaignen sitaatin elävässä elämässä samoin kuin havaitsin se äidissäni tämän sairaala-aikana.
Hei Mette, hyvän sitaatin olit löytänyt. Uskon, että noin se menee kuin Montaignekin arvelee. Ihminen on ennenkaikkea loistava sopeutuja, sinänsä merkillinen ominaisuus, jota ei välttämättä itsessään tunnista. Mutta totta se on.
VastaaPoistaLuulen, että ns. menestyneiden ihmisten, jotka ovat tottuneet olemaan ihailtuja ja kunnioitettuja on erityisen vaikea taipua olemaan heikko ja hoivattava. Siihen tottuu, että aina saa olla niin mahtava. Ja tulee ahistus, kun huomaa, ettei se ehkä aina sitten olekaan samalla tavalla.
Loistava sitaatti!
VastaaPoistaNe jotka ovat kohdanneet ja eläneet joidenkin asioiden kanssa kanniskelevat sairauksiaan ja puutteitaan ja vajavuuksiaan ja muita "ristejään" harjaantuneena, oppineina.
Siksi nk. menestyjät (keitä nyt sitten ovatkin ja mitä se nyt sitten tarkoittakin) ovat aika usein hukassa ja eksyksissä elämänsä kanssa, jos ovat takertuneet siihen menestykseensä.
Ihminen on sopeutuvainen, mutta myös oppivainen. Merkityksiä hakeva ja luova olento, siksi julkinen menestyminen ei tarkoita koko ihmistä, ja voi olla jopa täysin toisten luoma illuusio. Tämä "menestys-harhan" rakentamiseen osallistuvat aika monet.
Joka tapauksessa jokainen vanhenee, ja minulle on ollut yllätys se mitä olen vanhuksiltani kuullut. Se elämänvaihe on aivan yhtä mielenkiintoinen kuin muutkin elämänkohdat. Odotan suurella uteliasuudella, mitä se tuo omalle kohdalleni. Se voi olla jännittävääkin.
Minun käsittääkseni Utrio tarkoitti, että tuollaisen pillerin voi pyytää ja nauttia VAIN ja AINOASTAAN vanhus itse.Muiden sekaantuminen asiaan olisi rikos kuten nykyisinkin ja vanhusten leikkaukset ja hoidot jatkuisivat nykyiseen tapaan.Muutamat mummot ja vaarit ovat minulle kertoneet heillä olevan kotonaan kova lääkesatsi, jos rupeaa tarve vaatimaan.Harva meistä haluaa pitkää laitoshoitoa.
VastaaPoistaNils-Aslak, noin minäkin sen ymmärsin. Mutta se on kuitenkin merkittävä askel, jos tosiaan aletaan suhtautua elämään niin, että jossain vaiheessa on viisasta heittää nappi naamaan. Silloin jokainen meistä joutuu miettimään ja tekemään rajanvetoa omalla kohdalla ja läheisten kohdalla, että milloin on hetki napin ottamiselle. Omalla kohdalla ainakin ajattelen, että voisin kestää monenlaistakin avuttomuutta ja hankaluutta, jos tietäisin ihmisten ympärilläni haluavan pitää minut luonaan, vaikka vajavaisenakin. Mutta jos aavistan heidän pohtivan, milloin tajuan ottaa sen napin, se voi kyllä aika tavalla jouduttaa tämän napin ottamiseen liittyviä ratkaisujani.
VastaaPoistaHirlii, vanhuudessa on tosiaan paljon hyviä puolia. Elämänkokemus esimerkiksi. Sitä ei nuorella voi olla.
Vanhuksia laitoksessa hoitaneena sanon että itse ottaisin ilomielin tuon pillerin, jos vaihtoehtona on viimeiset kuukaudet laitoksessa. Niin epäinhimillistä on vanhusten hoito. Liian vähän hoitajia, ammattitaidottomia, voimiensa äärirajoille venytettyjä... eivät he olleet epäinhimillisiä, heistä tuli, koska aikaa levätä ja hoitaa itseä ei jäänyt..
VastaaPoistaValinnat joita hoitajat voivat vanhainkodilla tehdä tyrehtyvät siihen, kenelle lapataan tänään kylmä puuro/velli kurkkuun.. lämpimänä sitä ei ehdi kaikille tarjoilla.
Vanhuus on arvokas ja hieno asia... vain yhteiskunta ei sitä ymmärrä.
Miksi vanhustenhoito on kuralla? Koska me äänestämme kuntiin ihmisiä, jotka säästävät sieltä mistä valituksia ei enää kuulu. Jokainen me olemme osaltamme syyllisiä nykytilanteeseen.
Anonyymi, epäinhimillisyys ei mielestäni yhteiskunnasta poistu sillä, että otetaan käyttöön uusia, epäinhimillisiä menetelmiä. Mutta ymmärrän kyllä, että ajatus pillereistä tulee mieleen vanhustenhoidon tilaa katsellessa.
VastaaPoistaSe maailma ja erityisesti Suomi, joka ei ota huomioon sairaalassa edes henkilön itsensätekemää hoitotestamenttiä, ei ole valmis minkäänlaisiin "kuolinpillereihin". Olen aivan tyrmistynyt tämän hyvinvointivaltion ylemmän keskiluokan mielipiteistä (Utrion ainakin...) huh huh....
VastaaPoistaTirlittan, aika kolkkohan se maailmankuva taitaa tosiaan olla.
VastaaPoistaTunnekylmyys tuntuu olevan monen suomalaisen osa. Olen ollut päiviä pahoinvoiva luettuani Kerme Soinnun blogin käännytettävän, halvaantuneen naisen tilanteesta ja nimenomaan siihen kirjoitettuja kommentteja. Tilanne on siis tämä:
VastaaPoista"67-vuotias Marina halvaantui aivoinfarktin seurauksena vuoden 2006 marraskuussa. Sen jälkeen hän makasi kahden vuoden ajan lähes nälkiintyneenä, vakavasti masentuneena ja itsemurhan partaalla sängyssään kotonaan kerrostalon 4. kerroksessa Sovetskissa Karjalan Kannaksella. Hän ei Venäjällä saanut asianmukaista hoitoa, eikä kuntoutusta."
Marinalla on Suomessa 20 vuotta asunut tytär Oksana, jolla on työpaikka ja Suomen kansalaisuus. Hän hoitaa nyt äitiään kotonaan omalla kustannuksellaan, mutta Marinalle ei ole myönnetty pysyvää oleskelulupaa ja hänet aiotaan käännyttää Venäjälle.
Kommentit olivat tämänlaatuisia:
"Tarina on surullinen, mutta vastaavia on.
On vauvasta vaariin ympäri tätä maailmaa.
Kyllä suomalaisten tarttis keskittyä tässä ja nyt, ihan vaan tähän omaan vanhusväkeemme!"
"Missä viipyy ne pikakäännytykset??? Paavoko ainoo ministeri , jolla järki päässä?
Thuurssit ja muut kukkahattutätit ottaa tänne kaikki , jotka kehtaa ”turvapaikkaa” pyytää - ja niitä
kehtaajia kyllä riittää. Kansanmurhaajista vaivaisiin ja sairaisiin ja kaikkee siltä väliltä.
Ei Suomessa mummoistakaan järin suurta pulaa, niin on ylitarjontaa , että kuolinpillereitä jo ehdottelevat."
"Viime aikoina on ollut julkisuudessa useampikin ulkomaalainen vanhus, jota Suomessa asuvat sukulaiset yrittävät ujuttaa suomalaisen sosiaaliturvan piikkiin. Yhteistä näille tarinoille on se, että näillä vanhuksilla ei ole muka enää ainuttakaan sukulaista kotimaassaan. Sukupuuttoko näiden vanhusten lähtömaahan on iskenyt?"
"Oksanan kannattaisi muuttaa Venäjälle äitiään hoitamaan.
Tämä yksinkertainen ratkaisu ei vaan ole tullut Oksanalle mieleen?"
"Minusta kaikkien niiden, jotka pitävät oleskeluvan omaavien tasa-arvoa ongelmana, pitäisi ruveta ajamaan lainmuutosta, jossa kaikki taloudellinen vastuu suomalaistuneen maahanmuuttajan vanhemmista sälytetään maahanmuuttajan vastuulle."
"Törkeää touhua Venäjältä ja myös tältä Oksanalta, jonka koko suku on kohta Suomen veronmaksajien niskoilla"
"Johonkin se vaan on raja vedettävä näiden ulkomailta Suomeen haalattavien elättien suhteen."
"67 vuotias ei ole vanhus, elinvuosia voi olla runsaastikin jäljellä."
"On surullista, että samalla kun saamme lukea ja kuulla televisiosta suomalaisten vanhusten huonosta laitoshoidosta rahan puutteen vuoksi, niin Suomesta löytyy samanaikaisesti suomalaisia tahoja, jotka haluavat kuormittaa terveydenhuoltoamme ulkomaalaisilla vanhuksilla, joiden kotivaltio ei halua huolehtia kansalaisistaan ja lähettää heidät naapurimaiden eläteiksi."
Ja niin edelleen...
No huhhuh.
VastaaPoista