Olen yhteiskunnallisesti ja aatteellisesti flegmaattinen ihminen, mutta minullakin on tarve sanoa asioita omalla tavallani, ja julkaista sanomisiani kirjoina. Olen kuitenkin huomannut, että monet arvostetut kirjailijat ja yhteiskunnalliset ajattelijat, jotka toimivat erilaisissa järjestöissä, myös Penissä, olisivat valmiit rajoittamaan kaltaisteni ihmisten sananvapautta. Puhun nyt viihdekirjailijoista, roskakirjailijoista jne.
On tietenkin hiukan henkilökohtaista, mikä kenellekin arvovaltaiselle henkilölle on roskaa. Kukaan ei tietääkseni ole sanonut, ettei nimenomaan minun kirjojani pitäisi julkaista. Mutta kalikka kalahtaa aina kun puhutaan viihteestä ja roskasta vastapoolina todelliselle kaunokirjallisuudelle, joka muuttaa ja mullistaa maailmaa taiteellisesti korkealaatuisella tavalla.
Omasta mielestäni minäkin tietysti muutan ja mullistan maailmaa taiteellisesti korkealaatuisella tavalla, mutta koska teen sitä virallisen kaanon-kaanonin ulkopuolella, sitä ei lasketa. Uusimmassakin kirjassani on vaaleanpunainen takakansi, jo se kertoo mikä kirjailija minä olen.
Nyt yritän paneutua uuteen käsikirjoitukseeni, joka junnaa aivan käsittämättömällä tavalla. Yritän siinä kuvata millä tavalla kansalaissodan tapahtumat kummittelevat nykypäivän ihmisten elämässä. Tarina on aivan selkeänä mielessäni, mutta miksi on niin hirvittävän vaikea pukea sitä luettavaksi tarinaksi? Minulla on välillä sellainen kauhistuttava tunne, että tämä yritys tulee raukeamaan tyhjiin. Ei saisi päästää sellaista ajatusta mieleen, koska tässä vaiheessa pitäisi vain innostua entistä enemmän, ei suinkaan masentua.
Tekstit
Positiivista ajattelua ponnistuksiin tulvii näköjään blogissa Ajattelun ammattilainen http://ajattelunammattilainen.fi/
VastaaPoistaAjattelun ammattilaista tässä tosiaan tarvitaan. Kiitos!
VastaaPoistaAihe on kiinnostava, sillä sananvapauskysymykset ovat (tai niiden pitäisi olla) kaikkien kirjoittavien ihmisten sydäntä lähellä. Millä tavalla koet, että sinun sananvapauttasi halutaan rajoittaa?
VastaaPoistaKalle, se on tietenkin välillistä se rajoittamispyrkimys. Mutta mietin sananvapautta omalla kohdallani aina, kun esitetään käsityksiä Todellisesta taiteesta, jota pitää tukea ja julkaista, erotukseksi viihdemössöstä, jota julkaistaan joidenkin mielestä liikaa ja jonka tekijöitä ei pitäisi hyväksyä kirjalijoiden järjestöihin ja joiden ei pitäisi saada julkista tukea työlleen. Käytännössähän tällainen politiikka tarkoittaisi, että minun tieni kirjailijana nousisi kokonaan pystyyn, kun nyt se on vain tanakkaa ylämäkeä.
VastaaPoistaNo no, kyllähän nyt Reichskulturkammerin pitää pystyä tarkkailemaan että kaikenmaailman entartete Kunst ei korruptoi kansan sielua. Vain rodullisesti puhtaat taiteilijat kykenevät tuottamaan oikeaa tervettä taidetta joka toteuttaa ajattomia ideaaleja.
VastaaPoista(oikeasti ei edes hävetä vetää natsikorttia esiin)
No tuossa tuli minusta kyllä ihan puhtaasti kuvattua se henki, joka aina tämän tästä saa ilmaisunsa erinäisissä merkittävien henkilöiden kirjoittamissa puheenvuoroissa:-)
VastaaPoistaOn aika vaarallista lähteä arvottamaan, millaista kirjallisuutta on tarpeen julkaista tai olla julkaisematta. Saattaa käydä vielä niin, että huomataan kirjallisuuden olevan ylipäätään melko tarpeeton tapa käyttää selluloosaa. Mitä etäämmältä katsoo, sitä mitättömämmiksi käyvät erot erilaisten kirjojen välillä.
VastaaPoistaArvottaminen näyttäisi kuitenkin olevan hyvin keskeinen osa kirjallisuusinstituutiota. Suomessa kirjailijat, kriitikot jne. voivat vakavissa kulttuuriohjelmissa sanoa, että heidän mielestään Suomessa julkaistaan paljon sellaisia kirjoja, joita ei pitäisi lainkaan julkaista, ilman että kukaan alkaa pitää heitä kulttuurivihamielisinä tahoina. Päinvastoin, heitä kehutaan ja arvostetaan sen vuoksi, että joku vielä uskaltaa puolustaa Taidetta.
VastaaPoistaKun kuulen sanan kulttuuri poistan revolveristani varmistimen. Sensuuri on toiminut ennenkin, ja sananvapautta on rajoitettu, viihdekirjallisuudelta on pitänyt suojella nuorisoa ja rahvasta. Kyllä se on kamalan vaarallista ja turmiollista, siis viihdekirjallisuus...;)
VastaaPoista”Toisen maailmansodan jälkeen Penttilän Kalpea Kamala -romaanit joutuivat kiellettyjen kirjojen listalle. Yleensäkin "kirjallinen eliitti" piti hänen romaanejaan roskaviihteenä, varsinkin "kalpeita kamalia", jotka pilasivat lukevan nuorison ja rahvaan maun. Tähän asenteeseen saattoi vaikuttaa vahvasti myös Pent-tilän sankarihahmonsa T.J.A. Heikkilän suuhun istuttama lohkaisu: "Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan revolveristani varmistimen." Lause kuultiin alkujaan saksalaisen kirjailijan Hanns Johstin näytelmässä Schlageter.”
(wikipedia)
Niin, ei voi kuin kadehtia sitä, miten yleisesti dekkarit nykyään hyväksytään. Vaikka aina välillä tietysti kuuluu murinaa siitä miten rikosjuonet tunkee vakavaan kaunokirjallisuuteen. Nyt viimeksi taas finlandiaa jaettaessa.
VastaaPoistaTosta muuten on tainnut liikkua useampaakin arvailua, että mikä on tuon ko. lauseen alkuperä. Mutta hauska lause se on, enivei.
Totta kai kirjallisuutta tulee voida arvioida ja arvottaa. Se on tärkeä osa niin yksityistä kuin julkistakin kirjallisuuskeskustelua. Sitä ei minusta pitäisi kuitenkaan sotkea sananvapauskysymyksiin. On yksi asia todeta, että kirja on roskaa, mutta kokonaan toinen asia vaatia, ettei kustantajalla tulisi olla oikeutta julkaista sitä. Tämän rajan ylittämistä pyrin itse aina varomaan.
VastaaPoistaProfessori Liisa Steinbyn lausunto tarpeettomista dekkarijuonista oli puolestaan viime vuoden virkistävin nykykirjallisuusluonnehdinta. Sivistysmaassa tällainen keskustelu olisi arkipäiväistä eikä mikään vesilasimyrskyn aihe.
Tottakai kirjallisuutta arvotetaan ja arvotusperusta vaihtelee, siitä on tehty tutkimuksiakin (näistä arvotuksista ja siitä mihin se lukijalla liittyy). Näissä tutkimuksissa on tehty sellaisiakin havaintoja, että yleinen mielipide vaikuttaa arvotusperusteisiin aika paljon, sitä on siis hankalaa neutralisoida pois. Yleinen mielipide taas syntyy omien, muiden lainalaisuuksien mukaisesti. Lukija siis saattaa nyökytellä, huokailla, paheksua, ilahtua, innostua vain siksi että muutkin ovat sitä tai tuota mieltä, ja teosta saatetaan kohdella sadan tai kahden sadan vuoden päästä ihan toisin, kun arvotusperusteet ovat muuttuneet.
VastaaPoistaJokaiselle lukijalle kehittyy arvotusperusteensa, se mitä pitää hyvänä tai huonona, kehnona tai kelvollisena. Ja liittyykö se rakenteeseen, tyyliin, luonnekuvaukseen, teemaan, tempoon tai juoneen. Vai liittyykö se mukaansatempaavuuteen, vaikuttavuuteen, kiinnostavuuteen, omintakeisuuteen, jännittävyyteen tai uskottavuuteen. Ihan yksilöllisestä lukemista ei oikeastaan ole, koska luetun suhteuttaa aiemmin lukemaansa, yhteiseen maailmaan ja omiin kokemuksiinsa sekä havaintoihinsa.
Kustantajat sitten valitsevat mitä julkaisevat ja hylkäävät ne joita eivät syystä tai toisesta julkaise. Eikä syynä julkaisemattomuuten aina ole sekään, että se on täyttä roskaa. Näitä kiertolaisia on kirjallisessa maailmassa paljon, jotka saavat pakit yhdeltä ja toinen kustantaja sitten julkaiseekin. Ja sitten julkaistaan varmaan paljon sellaista joka vain myy hyvin, siten voidaan julkaista sitten vähempilevikkistä kirjallisuuttakin. Runous varmaan lajityyppinä sellainen josta niin kirjoittaja kuin kustantajakin tienaa vähiten, tai ei ollenkaan.
Kalle ja Hirlii, toivoisin vaan, että kirjallisuutta arvotettaessa otettaisiin huomioon eri genret, ja pohdittaisiin niiden sisällä mikä on hyvää ja mikä huonoa sen lajin kirjallisuutta. En oikein tajua, mitä ideaa on esim. runouden mittapuulla lyödä lyttyyn jotain tietyn tyyppistä viihdekirjallisuutta, varsinkin jos lyttyyn lyöjät sitten itsekin tyytyväisinä kuluttavat jonkin toisen lajin viihdekirjallisuutta.
VastaaPoistaTai siis ymmärrän minä siinä mielessä tuon lyttyynlyömisen, että kirjallisuudessakin on kysymys jonkinlaisesta kamppailusta. Ihmiset kamppailevat pääsystä korkeisiin asemiin, joko ihan konkreettisesti, tai sitten jossain henkisessä arvostussfäärissä, ja siinä kamppailussa kaikki keinot on otettava käyttöön.
Ilman muuta genrejen sisällä sitä arvottamista on, ja on hyväkin olla, tuo että mainitsin runouden tuossa edellä, tarkoittaa vaan sitä että sen julkiaseminen on kustantajalle useimmiten enimmäkseen minuusmerkkistä. Eikä kirjankustantaminen muutenkaan taida olla mitenkään hirveän hyvä bisnes näin pienellä kielialueella.
VastaaPoistaEttä en rinnastanut siinä muuta kuin hyvin tuottavan kirjallisuuden siihen kirjallisuuteen joka ei juuri tuo rahaa kustantajalleen juurikaan.
Mitä sitten "kuluttajat" eli lukijat lukevat, se on toinen asia. Se, että kustantajaa kiellettäisiin julkaisemasta jotakin jonkin "nimeen" on toinen asia, kuten tuolla edellä Kalle sanoikin.
Ettei mun mielessä mikään lyttyyn lyöminen ollut ollenkaan.
En ajatellutkaan sinun kommenttiasi lyttyyn lyömisenä Hirlii. Mutta pitäisi varmaan postata tästä aiheesta vähän täsmällisemmin sitten, kun taas osuu kohdalle joku puheenvuoro, jossa tämä mainitsemani ajattelutapa näkyy. Nyt mulla on mielessä vaan joitakin vanhoja nettikeskusteluja, blogipostauksia ja lehtien kirjallisuusarvosteluja, mutta kun en muista täsmällistä lähdettä johon voisin vedota, tämä juttu jää väkisinkin ilmaan huiteluksi.
VastaaPoistaLuulen kuitenkin, että tajuan mitä ajat takaa. Viihdekirjallisuudesta käydään monenmoisia keskusteluja, ja tarve "lytätä" syntyy varmaan monista lähteistä.
VastaaPoistaTunnet tämän alueen aivan taatusti paremmin kuin esim. mä tai moni muukaan jolla tästä lajityypistä on tarvetta jotain sanoa tai vain mielipiteillä asiasta.
Tuota genrejen sisäisiä painotuksia pitäisi kyllä ajatella siinä vaiheessa kun genre-kirjallisuutta luetaan (ja pätee tietty muihinkin taiteenlajeihin). Eri genret kun painottavat eri asioita ja jos lukija kiinnittää huomioita niihin vääriin asioihin ja ei tunne genren konventioita niin tuloksena tapaa olla väärinymmärryksiä (suosittu lyömäase monia genrejä vastaan on niiden "epärealistisuus", ikäänkuin realismi olisi ainoa armoittava tekijä...sanomalehdet ovat varmaan sitten kirjallisuuden ylin aste).
VastaaPoistaJoskus se väärinlukeminen voi olla ihan hauskaakin, sitähän minäkin olen harrastanut tuolla Hyönteisdokumentti-blogissani, luen runoja heikoilla taustatiedoilla ja yleisellä kielteisellä suhtautumisella lyriikan konventioita ja painopisteitä kohtaan. Ja yllättäen jos minulta kysyttäisiin niin aika harvassa olisivat julkaisemisen arvoiset runokirjat...
Mutta onneksi ei kysytä.
Hirlii, mun tuntemus on ehkä jo vähän vanhentunutta, koska ihan tarkoituksella olen henkisesti hiukan irrottautunut ko aihepiiristä, vaikkei sitä ehkä aina niin huomaa.
VastaaPoistaHdcanis, niin varmaan tuohon sinun hilpeään blogi-ideaasi joku sävyero tulisi jos tietäisit, että sinun tarkoituksellisen väärinlukemisesi seurauksena käsittelemiesi kirjailijoiden työolosuhteet joko huomattavasti paranisivat, tai heikkenisivät, ihan sen mukaan että mitä mieltä sinä satut olemaan.