Minulle tulee hiki pelkästä ajatuksesta, että joutuisin neljäksi tunniksi katsomaan näytelmää, joka ei päästä minua helpolla. Olen kyllä lukenut Anna Kareninan pariinkin otteeseen, tunnen siis tarinan. Pidin lukemista nautintona, vaikka siihen meni moninkertaisesti neljä tuntia. Lukematta olisi jäänyt, jos kirja ei olisi päästänyt minua helpolla.
En ota sinänsä kantaa siihen, onko neljätuntinen Anna Karenina maineensa veroinen näytelmä. Tajusin vain, ettei minulla itselläni ole sen vertaa ylimääräistä energiaa, että haluaisin käyttää sen tällaiseen asiaan. Ei sittenkään, että vaivannäöstä olisi luvassa jokin merkittävä palkinto, kuten mahdollisuus sanoa että minäkin olen nähnyt tämän näytelmän.
Tekstit
Neljä tuntia, ei onnistuisi. Ei sen puoleen, en jaksaisi katsoa normaalipituistakaan näytelmää. Enkä ainakaan haluaisi mennä katsomaan interaktiivista näytelmää, jossa joutuu itse osallistumaan jollain tavalla produktioon.
VastaaPoistaKääpiö mikä kääpiö.
Luulen kyllä, että tuo "vaikeus" on yli-innostunutta markkinointia. Eihän se mitenkään vaikea ollut, kenellekään jolla on jonkinlaista tottumusta purkaa kuvia - siis ymmärtää esimerkiksi, että tanssiaisissa muovikori päässä sinne tänne kuljeksiva tyyppi esittää juovuksissa koikkelehdintaa.
VastaaPoistaToisaalta, miksi helppous tai lyhyys taikka vaikeuskaan sen puoleen olisi mikään arvo sinänsä. Pitäisikö teatteri jakaa osioihin kuin ristisanalehdet, "helpot näytökset", "lyhyet tarinat", "vaativalle katsojalle" etc.
Kyllä minäkin olen kammonnut pitkään kestäviä näytelmiä. Kerran olin kuitenkin ostanut liput Q-teatterin Riivaajiin huomaamatta esityksen 4 ½ tunnin mittaa. Mietin miten kestän. Kuinka ollakaan, ei se tuntunut ollenkaan ylivoimaiselta, koska oli kaksi väliaikaa ja esitys imevä. Tavallisesti ehdin jo parituntisen näytelmän aikana tiirailla kelloa useaan kertaan.
VastaaPoistaG.B. Shaw vastusti väliaikoja, tykkäsi, että kyllä yleisö saa luvan kestää pitemmänkin istunnon hänen mestarillisten näytelmiensä äärellä.
Sylvi
Romaani on romaani, se on totta. Lukukokemus on erilainen kokemus kuin teatterin katsomossa istuminen. Vaan pääsitpähän sanomaan että olet lukenut romaanin kahdesti :-), minä en ole lukenut edes yhdesti tätä klassikkoa.
VastaaPoistaMenen huomenna katsomaan, sanon sitten vasta esityksestä, mutta hämmennyin kun lipunmyyjä sanoi ensimmäiseksi, että tämä kestää sitten 4,5 tuntia. Katsoi suoraan silmiin, ja odotti että peruuko tuo. En vastannut mitään vaan maksoin lipun.
Olen nähnyt pidempiäkin näytelmiä ja esityksiä enkä tylsistynyt. Päinvastoin, yhden yli 7,5 tunnin näytelmän kävin katsomassa jopa kahdesti, enkä huomannut ajan kulkua lainkaan. Syömässä piti kyllä tunnin väliajalla käydä. Sitä esitystä esitetään taas Suomessa, ensi syksynä, ja menen varmasti katsomaan. Sellaista hulluuden lajia kanniskelen mukanani.
En mene siksi, että saan vain sanoa nähneeni tämän tietyn Anna Karenina -tulkinnan, menen siksi että tykkään teatterista, olen nähnyt kamalan monia esityksiä elämäni aikana. Ei siinä ole kysymys kääpiömäisyydestä ellei pidä teatterista. Joitain tykkäysasioita on aika hankala muuttaa.
Minua olisi vaikea saada oopperaan. Olen kai oopperakääpiö. Olen aikonani yrittänyt ja ponnistellut, mutten vaan käsitä sitä, ja kun tein päätöksen että käytän elämäni mieluummin niihin asioihin joihin aidosti tunnen vetoa niin heti helpotti.
Hirlii, onnea matkaan. Minä kai koen tällä haavaa, etten kestäisi istua niin pitkää aikaa ottamassa vastaan. Ei siinä kyllä mitään erityistä kehumista ole, että olen lukenut kirjan. Nuorena luin kaikenlaista, sota ja rauhakin meni ilman että olisin tajunnut lukevani klassikkoa.
VastaaPoistaSylvi, käsittääkseni olet aika ahkerakin teatterissa kävijä. Kelloakos sinä tosiaan siellä katsomossa vilkuiletkin.
Hannah, se minua oikeastaan kiinnostaakin, miksi näytelmää halutaan mainostaa sen vaikeudella. Mitä lisäarvoa se tuo. Jotain se varmaan tuo.
SusuPetal, se näissä nykyajan näytelmissä onkin, ettei voi olla varma milloin joutuu vedetyksi mukaan spektaakkeliin. Tai sitten katselemaan alastomia ihmisiä näyttämöllä.
Voi olla että huominen ilta on elämäni surkein teatterikokemus ;)
VastaaPoistaEnpä usko:-)
VastaaPoistaHesarissa oli jokin aika sitten ylistävä arvio, harmitti kovin, ettei nykyisin enää tule asiaa Turkuun, ajattelin jopa, että pitäisi lähteä sitä varten poikkeamaan. Mutta ei arviossa mainittu tuota kestoa, ainakaan ei jäänyt mieleeni.
VastaaPoistaJoten kiitos, mutta ei kiitos.
Ihan sama kuin työpaikalla: vihaan ylipitkiä palavereita, koko päivän koulutustilaisuuksia tms, joissa ainoastaan istutaan tumput suorana paikallaan ja otetaan vastaan. Jos sen sijaan tehdään jotain itse, niin koko päivä saattaa humpsahtaa hetkessä.
Kyllä tämä on suuresti persoonakysymys enkä usko, että kyse on pelkästään siitä, onko esitys tai jokin muu aikaa vievä asia "vaikea". Menee hiukan sivuun aiheesta, mutta kaalini ei ota vastaan sitä, että joku voi maata kokonaisen päivän tai edes puoli päivää rantatuolissa.
Siperiina, on varmaan temperamentista kiinni, miten pitkään jaksaa istua tai maata hiljaa. En minäkään oikein tuota rantatuolissa(kaan) makailua ymmärrä, mutta jos pitäisi valita, niin helpompi minun olisi kuitenkin maata rantatuolissa puoli päivää, kuin katsoa neljä tuntia kestävä näytelmä. Koska rantatuolissa saa sentään ajatella omia ajatuksiaan. Teatterissa se on vaikeaa.
VastaaPoistaRantatuolissa en ole monta kertaa istunut, mutta muuten saatan hyvinkin mielelläni maata vain ajatusteni kanssa. Olen ajatellut ajatuksia ja ajattelemista, että mistä ne kaikki tulevat ja minne ne kaikki menevät. Niitä on toisina hetkinä hirveän paljon. Ja jotkut niistä ovat sellaisia etten aina usko että ovat omiani ollenkaan. Voiko niinkin olla, että jotkut ajatukset kulkevat ihmisiltä toisille ? Kun sitä havahtuu siihen ettei tämä ole minun ajatukseni ollenkaan vaan ihan jonkun toisen.
VastaaPoistaOn se varmaan temperamenttikysymyskin, se että jaksaako olla hiljaa ja paikoillaan, ottaa vastaan jotakin mihin ei voi vastata. Olen joidenkin huonojen teatteriesitysten jälkeen ajatellut, että oli se ainakin sen väärtti että sai sentään istua kaksi tuntia pimeässä ja sai vain olla, kaikessa rauhassa ja luvan kanssa. On nimittäin ihan eriasia istua puhumatta pimeässä huoneessa muiden kanssa kuin ihan yksinään.
Mutta tänään menen katsomaan alastomia ihmisiä traagisessa lemmentarinassa. Saa sitten nähdä kenen ajatuksia sitten ajattelen.
No onhan siinä tietysti eroa, istuuko pimeässä huoneessa yksin vai yleisönä, se on totta. Voin kuvitella, että ypöyksin istuminen ajatustensa kanssa voi sekin olla joskus koettelevaa. Varmaan sitten raportoit ainakin omassa blogissasi, miltä esitys maistui.
VastaaPoistaJoo, kyllä aion. Ensitunnelmana se, eikä ole lainkaa niin sensaatiomainen kuin annetaan ymmärtää. Suurta Taidetta ? Hmmm...
VastaaPoistaEnsitunnelmana se, ettei ole lainkaan jne.
VastaaPoistaehkä suuri taidekin on makuasia?
VastaaPoistaMakuasiakin, muttei ainoastaan, ei mitenkään. Käy katsomassa mitä ajattelin Anna Kareninasta, laitoin just blogiin.
VastaaPoista