Nyt luin kirjallisuuspiiriä varten Muumilaakson marraskuun. Vaikka vuorotellen samastuin Ruttuvaariin, Tuhtoon ja Vilijonkkaan, joskus ehkä jopa Mymmeliinkin, mutta en koskaan Nuuskamuikkuseen, huomioni kiinnittyi kirjan alakuloisuuteen. Koin sen oikeastaan hiukan kolkkona, mikä oli yllätys, sillä se oli sentään nuoruudessa kulkenut lohtukirjana mukanani asunnosta ja elämänvaiheesta toiseen.
Ahdistuin myös Tuhdon vuoksi, minua ärsytti hänen suhtautumisensa Hemuliin. Tuhtohan tiesi, ettei Hemuli koskaan purjehtinut veneellään, vaikka piti veneestään aina kovaa meteliä. Sen sijaan, että olisi sanonut suoraan, hän vain häpesi Hemulin puolesta ja vetäytyi omiin kuvitelmiinsa. Huomasin ärsyyntyväni tuollaisesta tuhtoilusta.
Oli erikoista ärsyyntyä kirjasta, joka on joskus ollut niin tärkeä. Ruttuvaari on kyllä edelleen paras. Kuten hän, otan pian itselleni oikeuden unohtaa mitä huvittaa.
Tekstit
Hehee, minäkään en muumeja lukenut lapsena mutta myöhemmin sitten joitain ja nyt taas hieman lisää. Ja kyllä ne taitavat olla sellaisia että eri aikoina ja elämänvaiheissa niihin reagoi eri tavoilla, mahdollistavat lukuisia eri luentoja.
VastaaPoistaMutta minä kyllä samaistun Nuuskamuikkuseen ja joskus Hemuliin. Yleensä en Vilijonkkaan tai Pikku Myyhyn.
Olen muuten miettinyt, että minkä ikäiset lapset näistä muumikirjoista ovat saaneet jotain irti. Eivät kovin pienet varmastikaan. Minä muistan nuorena ihailleeni Nuuskamuikkusta. Halusin ajatella, että olin vähän niin kuin hän. Mutta tässä iässä voi ehkä myöntää, etten koskaan ole ollut lähelläkään Nuuskamuikkusta.
VastaaPoistaNo nyt kun niitä on lukenut nipun niin kyllähän sen huomaa että niissä on aika voimakas kehitys...alukupäässä on näitä suoraviivaisia seikkailuita tyyliin Pyrstötähti tai Taikurin hattu, jotka varmaan menevät pienemmille lapsille, sitten seuraa Taikatalvi ja Näkymätön lapsi jossa alkaa enemmän tulla pohdiskelua, filosofiaa ja psykologiaa ja lopulta Muumipappa ja meri ja Muumilaakson marraskuu joita ei voi enää oikein pitää lastenkirjoina.
VastaaPoistaJos Muumi-kirjojakin luetaan ääneen, ihan pienetkin lapset pitävät niistä.
VastaaPoistaKun Muumi-kirjoja luetaan vuosikaudet ääneen, perheen lapset voivat nauttia niistä eri ikäisinä eri tavoilla. Muumi-kirjoissakin on monia tasoja, kuten täällä on jo mainittu.
Muumi-kirjat ovat erinomaisia myös ulkoa lausuttaviksi. Esimerkiksi Nyyti! Lapsethan pitävät siitä, että samaa kirjaa luetaan uudestaan ja uudestaan, he ovat todellisia kirjallisuuden ystäviä, nauttivat sanoista.
Nuuskamuikkusesta Tove Jansson sanoo yhdessä haastattelussaan, hieman tuohtuen, että uh, hän on niin hirveän itsekäs. Nuuskamuikkunen oli aivan lapsena hieman pelottava, myöhemmin nuoruudessa aloin pitää hänestä, ja vielä myöhemmin olen alkanut ajatella että hän on juuri sitä mitä Janssonkin sanoi: "Itsekeskeinen ja itsekäs".
VastaaPoistaRuttuvaari on tuossa teoksessa Se Loisto Tyyppi kuvattu (ts. vanhenemisen kuvaaminen, ja siihen liittyvä). Eräs nuoruuden ystäväni piti myös hänestä, kun olimme lukeneet Marraskuun. Tuo surumielisyys liittyi siihen aikaan siihen tunteeseen, että lapsuus jäi taakse, ja oli ryhdyttävä opettelemaan olemaan aikuinen.
Ruttuvaarin viitoittamaa tietä ! :)
Ekaluokan opettaja luki luokalle ääneen Muumipeikkoa ja pyrstötähteä. Lainasin kirjan kirjastosta ja luin sen, kerran toisensa jälkeen. Jostain syystä pyrstötähden uhka ja siltä piiloutuminen luolaan oli minusta hurjan kiehtovaa. Siitä kirjasta Nuuskamuikkunen oli ehdoton suosikkini. Aina toisinaan aikuisikäisenäkin olen samastunut Nuuskamuikkuseen, etenkin Vaarallisen juhannuksen tarinassa. Olisin nauttinut kieltotaulujen repimisestä suunnattomasti.
VastaaPoistaÄitinä taidan olla lähempänä Mymmeliä kuin Muumimammaa, vaikka mammaa kovasti ihailenkin. Kun pystyisikin nauramaan sille että keittiö muuttuu akvaarioksi! En kyllä kestäisi Muumipappaa aviomiehenä...
Pikku Myy kirjassa oli hauska, pikku Myy teeveessä ihan kamala! Kirjoista ehkä Taikatalvi viehättää eniten. Eritoten se miten Tuu-tikki ei suostunut lohduttamaan Muumipeikkoa talvella vaan antoi Muumipeikon selviytyä ahdistuksestaan itse.Toivoisin itselleni tuota taitoa - tietää, milloin pitää antaa toisen pärjätä ja milloin auttaa.
Piirrossarja himmensi muumien viehätystä
hdcanis, minäkin mietin kyllä, että miten Muumilaakson marraskuuta voisi pitää enää lastenkirjana. Mutta Kuinkas sitten kävikään kirja oli ihana, näin sen äsken. Se on todella hieno.
VastaaPoistaAnna, minä joskus sijaisopena yritin muumikirjojen ääneen lukemista. Se oli ennen kuin muumeista tuli elokuvasarjan myötä kuuluisia ja tuli muumibuumi. Ei mennyt läpi mitenkään. Pikkuprinssi oli toinen, joka ei saavuttanut ymmärrystä 7-8 vuotiailta.
Hirlii, kiinnostavaa että Jansson on sanonut noin Nuukkamuikkusesta. Kieltämättä hän on jotenkin itsekeskeinen.
Reine, olisi kyllä ollut hyvä törmätä Janssoniin jo lapsena. Olen miettinyt miksi hän jäi minulta väliin, vaikka luulin lukeneeni lapsena Porin lastenosaston kirjat läpi. Jostain syystä muumit eivät tarttuneet sormiin. Pyrstötähti tarina oli tosiaan aika hulvaton. Ehkä pitäisi lukea nyt kaikki kirjat läpi.
Minä kyllä ihailen mymmelimäisiä äitejä yhtä paljon kuin muumimammoja.
Muumikirjat vaativat oman kokemukseni hiljaista lukuhetkeä, siis lapsen kanssa. Seitsemänvuotiaalleni Muumilaakson marraskuu upposi kahden kesken iltaisin luettuna, mutta voisin kuvitella, että kokonaiselle koululuokalle kesken päivää luettuna se ei iske. Eri kirjat vaativat erilaista lukuympäristöä, lapseltakin.
VastaaPoistaKristiina, niin varmaan vaativat. Ja lapsetkin ovat erilaisia. Koululuokka ei muutenkaan ole otollisin ympäristö hienovaraisen kirjallisuuden omaksumiseen.
VastaaPoistaHirlii, olen kyllä myös sitä mieltä että että Nuuskamuikkunen on itsekeskeinen, sellaisella tavalla jonka minä kyllä tunnistan myös itsestäni...mainion ambivalentti hahmo, tuo esiin ne riipumattomuuden ja itsenäisyyden negatiivisetkin puolet vaikka yliriippuvaisen Muumipeikon näkökulmasta kerrottuna niitä onkin joskus vaikea havaita.
VastaaPoistaHauska sana tuo yliriippuvainen. Nykyään tuntuu, että monet ihmiset pelkäävät kauheasti riippuvaisuutta. Pienikin riippuvaisuus on yliriippuvaisuutta. Ehkä nuorena ihailin nuuskamuikkusta ja halusin samastua häneen, koska riippuvaisena sitä on niin haavoittuva. Ei riippuvaisena on suojassa kuin Nuuskis.
VastaaPoistaMinäkin Muumeja luin lukiolaisena.
VastaaPoistaHdcanis, täytyy nyt tehdä julkinen tunnustus. Lähimmät nuoruuden ystäväni kutsuivat minua Nuuskamuikkuseksi, ja minussa on tuota olentoa kyllä vieläkin. Ja tuota ambivalenssia: yhteisöön kuuluminen < > itsenäinen, oman tien kulkija. Mutta mainio hahmo hän on, ilman muuta.
VastaaPoistaMutta oman riippuvuuden kohtaaminen muutti tätä habitusta, ja käsitin kuinka itsekeskeistä ja itsekästä elämää on sellaisella asenteella eläminen, että menee ja tulee miten haluaa eikä lainkaan ota huomioon, että joku (muumipeikko) kaipaa ja odottaa.
Ja etenkin kuin Eroon Riippuvuksista -trendi tuli hyvin hallitsevaksi, juuri se ajattelutapa johtaa muita kohtaan täysin välinpitämättömiin tekoihin. On olemassa hyvää riippuvuutta, haavoittuvuutta kuten Kirsti tuossa sanoikin. Sen kohtaaminen ja hyväksyminen on ollut tärkeä kohta. Taidan muistuttaa enemmänkin muumipeikkoa näin vanhemmiten, jopa ulkonäöltäni. Häntä ei tosin vielä ole kasvanut, mutta eihän sitä koskaan tiedä ...
Mitä muuten Tove Janssonin muihin teoksiin tulee, pidin (pidän) aivan hirveästi hänen teoksestaan "Kuvanveistäjän tytär". Luin sen 12-vuotiaana ja olin aivan häkeltyneen onnellinen siitä.
Lisäksi huomatkaa ! (tämä on kyllä huomattu)Kirjoitan aivan hirveän huonoa suomenkieltä näihin tulitikkulaatikon kokoisiin viestilaatikoihin.
VastaaPoistasuomenkieltä po suomen kieltä
VastaaPoistaSirpa
Hirlii, minä luulen, että monella se itsenäinen ja muista riippumaton elämäntapa on vain sitä oman kaipauksen kieltämistä. Sitä ei halua kohdata, joten sen torjuu jo ennen kuin sitä edes itse huomaa, ja sitten kuvittelee olevansa kauhean itsenäinen.
VastaaPoistaKuvanveistäjän tytärtä kehuttiin kirjapiirissä, ehkä luenkin sen seuraavaksi.
Niin, kyllä tämä kommenttiloota kieltämättä tekee tekstin hahmottamisen vaikeaksi
Kiitos anonyymisirpa, on hyvä että elämä on mielekästä. Se voisi olla tavattoman tylsää ja tyhjää ilman tuota pee oota.
VastaaPoistaKuvanveistäjän tytär on aivan valloittava kirja, joka pohjautuu Janssonin lapsuudenkokemuksiin. Kirja rohkaisi minua lapsena (=tyttönä) olemaan sitä mitä olen, esipuberteetti-iässä nimittäin halusin olla poika mieluummin kuin tyttö. Sisäisesti koettuun sekä ulkoiseen sosiaaliseen sukupuoleen liittyvät kysymykset tunkivat tietoisuuteen silloin väkevästi. Eikä se ollut helppoa aikaa.
VastaaPoistaJanssonin useimmista kirjoista, myös aikuisproosasta, välittyy tietty sitoutumattomuus perinteisiin sukupuolirooleihin, ja että sukupuoli on muutakin kuin ulkoinen sosiaalinen rooli. Janssonin kirjat rikkovat käsityksiä sukupuolesta, siksi olen pitänyt niistä ja pidän yhä.
Minulla oli sama, olin poikatyttö, enkä erityisen korkealle naisellisuuden asteelle ole päässyt myöhemminkään.
VastaaPoistaJuuh, Jansson venyttelee noita sukupuolirooleja usemmainkin, muumeja kun lukee suomeksi niin muutamastakin hahmosta on sitten muualla lukenut maininnan että se on "hon" ja tuo on "han" (ja vaikka Muumipeikko onkin "han", on hän silti monesti varsin androgyyninen...)
VastaaPoistaRiippuvaisuudesta, sanoisin että Muumipeikon hallitsevin luonteenpiirre on halu tulla pidetyksi ja/tai ihailluksi, siitä se maininta yliriippuvuudesta, vaikka se tuleekin esiin eri tavalla kuin vaikkapa Vilijonkalla...
Hdcanis, eikö muumipeikko ole se joka ihailee eikä se joka hakee ihailua? Hänhän ihailee mm Nuuskista, kaipaa & odottaa häntä.
VastaaPoistaKokemukseni on sama kuin Anna Amnellilla, kyllä Muumi-kirjoja voi lukea hyvinkin pienelle. Nelivuotiaalle Taikatalvea meni yhteen menoon n. 40 sivua, ja Muumilaakson marraskuukin meni täydestä alle kouluikäisenä. Sen surumielisyyttä ei ole lukijan pakko korostaa, ja kuulija tietää ympäristön olevan samaa vanhaa tuttua. Ymmärtää mitä ymmärtää.
VastaaPoistaItse lukien Muumit ovat vaikeita, jos lukutaito on vielä aluillaan.
Sylvi
Niin, minäkin muistan alle kouluikäisenä kuunnelleeni sujuvasti Peukaloisen retkiä, mutta kyllä sekin kirja olisi ehkä siinä iässä lukematta, vaikka olisi lukutaitoa ollutkin. Mutta kun joku lukee, se on aika kivaa, vaikkei niin ymmärtäisikään.
VastaaPoistaHirlii, sekä Nuuskis että Muumipeikko tuntuvat noudattavan kristillistä periaatetta että tekevät muille niinkuin tahtovat muiden tekevän...Nuuskis on itsekeskeinen mutta myös vaivaantuu muiden liiasta huomiosta, Muumipeikko ihailee, kaipaa ja romantisoi muita mutta minusta tekee sen kovin nälkäisellä tavalla, haluten myös kovasti ihailua, oli ihailijana sitten Nuuskis, Niiskuneiti, merihevoset tai "kaikki".
VastaaPoistaHdcanis, tuo olikin muuten hyvä huomio Nuuskiksesta, että kaihtelee muiden huomiota ja sekin että tuo "kristillinen periaate" saattaa hyvinkin olla hahmojen taustalla, Janssonilla nimittäin oli käsitykseni mukaan omanlaisensa suhde kristillisyyteen. Se välähtää siellä täällä hänen kirjoissaan.
VastaaPoistaAi, minä just ajattelin, että Jansson taisi viitata kintaalla koko uskonnolle.
VastaaPoistaOn hirveän vaikeata, mahdotonta tässä puhua hänen suhteestaan uskontoon, mutta jotkut hänen kirjoittamansa saavat minut ajattelemaan että hänellä on lämpimiäkin ajatuksia siitä.
VastaaPoistaMitään institutionaalista uskoa hän tuskin kantoi mukanaan, ja juu nyt muistankin, luin se Boelin teoksen hänestä ja siinä se välittyy. Lähinnä niissä kuvauksissa kun hän on Tukholmassa opiskelemassa nuorena tyttönä, sukulaistensa luona.
Mutta hän viittaasi kyllä kintaalla kaikelle sille typeryydelle, mitä uskonto tuo myös tullessaan. Hän on muuten maalannut yhden alttaritaulunkin: Kymmenen neitsyttä.
Löytyy täältä:
http://www.teuvanseurakunta.fi/
Niin tosiaan, se alttaritaulu joo.
VastaaPoista