Kirjamessuilla todettiin jälleen, että luonto on minulle varmaan tosi tärkeä, kun olen kirjoittanut niin hyvän luontokirjan kuin Majavakevät.
Olisi tietenkin absurdia todeta, ettei luonto ole minulle tärkeä. Mutta silloin kun luontoihmiset lähtevät selvittämään päätään ja rauhoittumaan luontoon, minä haluan selvittää päätäni ja rauhoittua ihmisten parissa.
Ihmisten on tietysti siinä vaiheessa olla niitä oikeita ihmisiä. Joskus on tullut tehtyä kohtalokkaita virheitä, uskouduttua ihmiselle joka ei ole luottamuksen arvoinen. Oma moka tietysti, pitää oppia olemaan tarkempi. Mutta kuitenkin, en pidä itseäni ensisijaisesti luontoihmisenä, pidän itseäni ihmisihmisenä.
Minulle on tärkeä saada käydä luottamuksellisia keskusteluja tärkeiden ihmisten kanssa. Luonnollisesti nautin myös siitä, jos minun kanssani halutaan pohtia elämän vakavia kysymyksiä luottamuksellisesti. Osaan jopa säilyttää salaisuuksia, olen itse asiassa ihan hyvä siinä.
Mutta voiko ihmisihminen olla myös introvertti. Viikkoihin pitäisi kuulua välttämättä päiviä, jolloin en pistä nenääni ulos ovesta enkä tapaa ketään. Nyt on ollut kaksi sellaista päivää ja alan olla taas vähän paremmassa balanssissa. Huomenna kirjoittajatreffit, tosi kiva oikeastaan, vaikka kotisohva on edelleen houkuttava vaihtoehto sekin.
Nyt nukkumaan.
Olisi tietenkin absurdia todeta, ettei luonto ole minulle tärkeä. Mutta silloin kun luontoihmiset lähtevät selvittämään päätään ja rauhoittumaan luontoon, minä haluan selvittää päätäni ja rauhoittua ihmisten parissa.
Ihmisten on tietysti siinä vaiheessa olla niitä oikeita ihmisiä. Joskus on tullut tehtyä kohtalokkaita virheitä, uskouduttua ihmiselle joka ei ole luottamuksen arvoinen. Oma moka tietysti, pitää oppia olemaan tarkempi. Mutta kuitenkin, en pidä itseäni ensisijaisesti luontoihmisenä, pidän itseäni ihmisihmisenä.
Minulle on tärkeä saada käydä luottamuksellisia keskusteluja tärkeiden ihmisten kanssa. Luonnollisesti nautin myös siitä, jos minun kanssani halutaan pohtia elämän vakavia kysymyksiä luottamuksellisesti. Osaan jopa säilyttää salaisuuksia, olen itse asiassa ihan hyvä siinä.
Mutta voiko ihmisihminen olla myös introvertti. Viikkoihin pitäisi kuulua välttämättä päiviä, jolloin en pistä nenääni ulos ovesta enkä tapaa ketään. Nyt on ollut kaksi sellaista päivää ja alan olla taas vähän paremmassa balanssissa. Huomenna kirjoittajatreffit, tosi kiva oikeastaan, vaikka kotisohva on edelleen houkuttava vaihtoehto sekin.
Nyt nukkumaan.
Tekstit
Oh, kuule voi. Minä olen erittäin ihmisihminen, mutta myös erittäin introvertti. Tarvitsen ympärille ihmisiä, mutta tarvitsen ympärilleni myös yksinäisyyden ja rauhan.
VastaaPoistaEi kai ihmisten ja luonnon tärkeys sulje toisiaan pois, tai ei ainakaan pitäisi :)
VastaaPoistaMä taidan kyllä olla aika erakkomainen luontoihminen - jos saan olla mökillä luonnon keskellä ja sitä tarkkaillen, viihdyn viikkotolkulla ilman ihmisseuraa :) Rakkaidenkin ihmisten seura on sellaista, että siitä on päästävä aina välillä yksinäisyyteen "lepäämään". Olen täysin rentoutunut vain ollessani yksin (ihmisiltä siis, eläimiä toki voi olla ympärillä ja mielellään saa ollakin).
Anu, eivät sulje toisiaan pois, mutta ajattelin vain tuota ensisijaisuutta. Mulle luonto on paikka, jossa haluan olla jonkun ihmisen kanssa. Kun pitää välillä saada olla ihan yksin, silloin parasta on olla yksin kotona ja lukea kirjaa. Siis huom. kirjan kautta tavallaan kuitenkin olla kontaktissa ihmiskunnan edustajaan.
VastaaPoistaHelmi-Maaria, meitä on siis muitakin. Olen välillä ihmetellyt tuota introverttiuden ja ihmiskaipuun sekoitusta, jonka itsessäni tunnistan.
Mielenkiintoinen yhdistelmä ja löydän itsestänikin samoja piirteitä. Kaikkein jännintä on se, että ihmiset aina luulevat että olen ulospäinsuuntautunut ja ihmisistä kiinnostunut, mutta oikeasti en ole, olen oikea mökkihöperö. Vai tuleeko se juuri siitä, että pitää saada olla yksin, jotta huomaa kaipaavansa ihmisiä.
VastaaPoistaOn se majavakevät aika hyvä ihmis-luontokirja, vaikka et olisikaan luontoihminen. Kun luin sen, rupesin harmittelemaan, etten ole luokanopettaja, niin, että voisin pakottaa kuudesluokkalaiset lukemaan kirjan ja sitten keskustelemaan luonnonsuojelusta sen pohjalta. Kirjassa oli nimittäin kyllä hyviä täkyjä keskustelulle. (Mutta ehkä on kuudesluokkalaisten etu, jos lukevat sen ihan omia aikojaan ja pohtivat sitten mitä pohtivat, ilman pakottamista. Minulle jää sentään mahdollisuus kehua kirjaa niille, jotka ovat oikeasti luokanopettajia.)
VastaaPoistaUuna, niin se saattaa olla.
VastaaPoistaFlora, tuntuu ettei kukaan lapsonen nykyään lue kirjoja, muuten kuin vähän pakottamalla:-) Kiitos kannustuksestaä:-)
Jos lukee lapsille ääneen kirjoja, he saavat kuulla lapsuutensa ja jopa teinivuosiensa aikana suuren määrän kirjoja. Jotkut opettajat lukevat oppilaille kirjoja piirustus- tai käsityötunnin aikana. (Onkohan sitä käsityötuntia enää olemassakaan?) Lapset tulevat ihanasti riippuvaisiksi kirjoista. ♥
VastaaPoistaJotenkin tekee mieli sanoa, että lapset pitää opettaa kirjoille jo ennen syntymää. Miksi lapsi ei sikiöpussiinsa kuulisi äidin kirjan lukemista, laulua tai juttelua?
VastaaPoistaMenin aikoinaan niin pitkälle, että pidin kirjaa avoinna vatsallani ja arvelin, ettei ota eikä anna, vaikka tuleva kirjanlukija aloittaisi harjaantumisen kirjaan jo varhain.
Miniä, nimenomaan tämä kaksosten äiti, luki ja lauloi vatsalleen kaiket päivät. Nyt 7-vuotiaat tytöt ovat petoja lukemaan, ovat olleet jo vuosia. Ja toinen on kova tarinoimaankin siskolleen ihan omia tarinoitaan.
Aion lukea Majavakevään ihan viittä vaille joulukuun tilaisuuden. Ja kuulen sitten sinun tuoreita näkemyksiäsi.
VastaaPoistaLuonnosta ajattelen, että se on, on aina ollut. Tottakai minä oleskelen luonnossa, pidän siitä, pidänhän muistakin asioista, joita ei tarvitse miettiä. Esim. hengittämisestä.
Ei siinä ole kummempaa mystikkaa. Mutta minähän olen halki-poikki- ja- pinoon ihminen monessa muussakin asiassa.
En yhtään ihmettele enkä epäile sitä etteikö vaikuttaisi, jos lukee tarinoita sikiölle. Ja pikkiriikkisille lapsille.
VastaaPoistaLiisa K, en tiedä niistä minun tuoreista näkemyksistäni, kun koko kirjan kirjoittamisesta on jo niin kauan. Mutta kiva jos näemme kirjakahvillassa:-)
Ihan tuttuja tuntemuksia nämä. Pidän itseäni erakkona, joka nauttii ihmisten seurasta. :) Kun asuin kaupungissa, meinasin seota siihen, että joka puolella oli kaiken aikaa ihmisiä. Tarvitsen luontoa ympärilleni ja rehellistä yksinäisyyttä. Mutta sitten taas toisaalta ihmisten seura on elintärkeää. Ystävien näkeminen on tietysti ihanaa, mutta joskus on hirveän inspiroivaa olla osa isoa laumaa. Kirjamessut, konsertit, tapahtumat. Sen jälkeen pää surisee uusista ajatuksista. Tykkään käydä museoissa ja taidenäyttelyissä yksin, sillä siinä on ihan oma fiiliksensä ja nautintonsa, kun on ihmisten keskellä itsekseen. :)
VastaaPoistaNetti onkin meikäläiselle ihan ominta sosiaalista areenaa. Voin olla yksin ja osallistua yhtä aikaa. Kasvokkain olen aina vähän hönö.
Minulta taitaa tuo laumasta inspiroituminen puuttua. Koen lauman vain stressaavana hälynä. Joskus minäkin ajattelin, että nettisosiaalisuus on parasta. Olen samalla tavalla kasvokkain aina vähän hönö, mutta ehkä olen alkanut viime aikoina arvostaa sitä hönöyttä. Siinä on jotain meininkiä siinäkin.
VastaaPoistaVaihtelee tilanteen mukaan. Kaipaan yksinäisyyttä, mutta saatan kaivata myös seuraa. Tuo jako introvertteihin ja ekstrovertteihin on aina kuulostanut vähän tekemällä tehdyltä. "No mä nyt vaan olen tällainen ekstrovertti/introvertti"..." -tekosyy. Mieluummin niin, että 'haluan olla tänään yksin, huomenna en ehkä enää'. :)
VastaaPoista