Kiertelen kaupassa
jossa teet ostoksesi.
Katselen kassalla istuvaa puuteroitua tyttöä,
pohdin hänellekö olet maksanut ostoksesi.
Ovatko hänen sormensa silloin hipaisseet kättäsi?
Jos minä istuisin kassalla
heräisin eloon niinä hetkinä
kun sinä tulisit ja antaisit minulle pankkikorttisi.
***
Runotorstaissa pyydettiin kirjoittamaan rakkaudesta, mutta sanaa ei saanut käyttää.
Tekstit
Runosi sykähdytti!
VastaaPoistaHaikean kaunista.
VastaaPoistaHerkästi...stalkkeroitu=-D
VastaaPoistaHerkän hienopiirteinen, kysyvä.
VastaaPoistaOi kiitos teille!
VastaaPoistaKaipuurakkautta tunnustuksellisesti, pidin.
VastaaPoistaTässä on tosi mielenkiintoinen ajatuksenkulku, tuntui kuin olisin itsekin kävellyt niitä askeleita ja kuulostellut.
VastaaPoistaIhana runo ja tuo pankkikortti oli hauska.
VastaaPoistaKiitoksia kommenteista!
VastaaPoistaEnsireaktioni oli tragedia. Joku on pistänyt pitkään jatkuneen ja läheisen suhteen poikki. Hän kiistää suhteen merkityksen totemamalla lakoonisesti, kylmästi ja viiltävän tylysti: "Sinä et tunne minua."
VastaaPoistaMinulle selvisi tekstin tarkoistus, vasta kun luin alla olevan Runotorstain toimeksiannon. Ai, se onkin rakkausruno!
Ja senkin jälkeen minun oli vaikeaa käsittää lukevani rakkausrunoa, kun olin kertaalleen mieltänyt tekstin kertovan jostain ihan muusta: joku tarkkailee kylmäkiskoisesti entisen rakkaansa liikkeitä vailla mitään ihmimillistä tunnetta, ihan kuin katsoisi vierasta ihmistä - tai pikemminkin jotain, jonka näkee vain objektina.
Tuli ihan hyytävä olo, kun ajattelin tuota "hyypiötä", joka vaanii exäänsä kauppakeskuksessa. Mitä tuo tyyppi aikoo exsälleen tehdä? Ryöstää? Kun miettii sitä pankkikorttiakin. Raiskata? Pahoinpidellä muulla tavoin? Kidnapata? Mitään hyvää hän ei taatusti suunnittele!
Mutta... näkökulmaa vaihtamalla teksti on kyllä rakkausruno! Hämmästyttävää ja kerrassaan hämmentävää. Sain vain tehdä aikalailla työtä ensivaikutelmani kumoamiseksi ennen kuin ymmärsin rakkausrunonäkökulman.
Erikoinen ja hieno runo joka tapauksessa. Toimii, vaikka tosin minuun toimi eri tavoin kuin ilmeisesti oli tarkoitus.
Kiinnostavaa Arja! Jokainen tosiaan lähtee lukemaan tekstiä omasta pääkopastaan käsin ja jostain syystä ajattelit otsikon tuosta kulmasta. Minä taas ajattelin ihmistä, joka ujouttaan, arkuuttaan tai jostain muusta syystä ei ole uskaltautunut tekemään lähempää tuttavuutta rakkautensa kohteen kanssa. Minulle ei tullut mieleenkään, että runossa olisi mitään uhkaavaa, vähän surullinen se tietenkin voi olla. Ja ehkä vähän pakkomielteinen, kieltämättä.
VastaaPoistaVisa(inen rakkaus).
VastaaPoistaVieläkin minä ihmettelen, miten kummassa tuo runo voi olla kaksi niin erilaista runoa!
VastaaPoistaJos jatkaisin omaa ensitulkintaani, ajattelisin...
Hyllyjen välissä vaaniva sairaalloisen mustasukkaisen hyypiö
("pohdin hänellekö olet maksanut ostoksesi. Ovatko hänen sormensa silloin hipaisseet kättäsi?")
aikoo kolkata kassalla työskentelevän työntekijän. Hän suunnittelee naamioituvansa kaupan kassaksi, jota exä ei huomaisi häntä riittävän ajoissa. Hullun mustasukkaisuuden lisäksi hänen motiivina on halu päästä exän rahoihin käsiksi.
("Jos minä istuisin kassalla,
heräisin eloon niinä hetkinä, kun sinä tulisit ja antaisit minulle pankkikorttisi".)
Huh, onneksi siinä sentään lukee "jos". Kyse on mustasukkaisesta fantaisiasta, ei teosta, joka on jo tapahtunut.
No, jaa. Ei tätä tarvitse vakavasti ottaa. Mutta näin minä runon eka kertaa lukiessani ymmärsin.
Minä luin tuon voimakkaan otsikon ja sitä seuraavan lauseen sellaisina jotka sanovat: tästä on kyse (ammattilainen asialla siis).
VastaaPoistaJos jotain haluaisin muuttaa tässä runossa, se olisi pisteet ja "prosaistin" asenne" ;-). Otsikko on jo osa runoa, ja saahan se toki ollakin, mutta se niin voimakas lause ettei sitä olisi ehkä kannattunut "tuhlata" otsikkoon.
Lukijana koen runon kaipuuna jonkun lähelle, pankkikortti on symboli sille läheisyyden kaipuulle. Ja kenties pankkikortti edustaa muutakin, sen runo jättää avoimeksi, lukijalle.
Salarakkautta, haikailua, kuvitelmia, voi kun toinen jotenkin huomaisi.
VastaaPoistaHeh Helanes, niinpä.
VastaaPoistaHirlii, minä tosiaan olen prosaisti luihin ja ytimiin, en runoilija ollenkaan ja se tosiaan kuultaa näistä läpi. Minäkin ajattelin otsikon osaksi runoa, mutta pistin sen otsikoksi, koska en jaksanut keksiä, että mikä sitten olisi otsikko jos otsikko olisikin ensimmäinen säe. ja prosaistia kai sekin, että otsikko on pakko olla.
Aimarii, nii-in voi kun toinen huomaisi
Koin tämän uuden ihastuksen kaipuuna, kaipuuna, että hän huomaisi, Huomaisi, kuin huomaa sen nätin kassatytön siinä kaupassa, missä kumpikin käydään, mutta kun minä häviän säilykepurkkihyllyyn kuin tylsään tapettiin. Ei tämä ole kostoa, ei vainoamista; tämä on kaipuuta, toivoa....
VastaaPoistaHei Siipirikko! Ihan justiinsa noin sen ajattelin!
VastaaPoista