Poikkesin arvovaltaisen turkulaisen kauppaliikkeen liiviosastolle katselemaan urheilurintsikoita. Pirtsakka myyjä siihen heti tarjoamaan apua. Sanoin että näitä urheilujuttuja tässä katson. Hän halusi tietää, mitä liikuntaa harrastan. Minä sanoin, että käytän tämmöisiä muuten vain. Hän sanoi, ettei urheilurintaliivejä kannata käyttää muuten kuin urheilussa. Koin sen moitteeksi. Sitten hän halusi tietää kuppikokoni. Minä pakenin paikalta.
Tiedän, että jo lapsesta lähtien tyttöjä kasvatetaan siihen, että he reippaasti ja kakistelematta ilmoittavat kuppikokonsa liivimyyjälle. Minuakin on kasvatettu siihen. Mutta en muista koskaan tunteneeni itseäni yhtä häväistyksi kuin seistessäni erään porilaisen liivikaupan sovituskopissa yläruumis paljaana, äitini pitäessä vieressä vahtia ja myyjän arvioidessa kuppikokoani. Olin silloin kolmetoista. Päätin, että mikäli vain minusta riippuu, tämä ei tule toistumaan.
Olenkin sen jälkeen ostellut rintaliivini sellaisista kaupoista, joissa myyjät eivät tule kysymään kuppikokoani. Siksi olen salaa saanut pitää urheilurintaliivejä myös niinä päivinä joina en urheile, ja tätä syntiä olen salaa harrastanut jo toistakymmentä vuotta.
Mutta eniten minä kyllä nytkin ihmettelen omaa psyykenrakennettani. Mistä johtuu, että viaton, palveluammatissa toimiva tissienkyttääjä tuntuu minusta niin ahdistavan uhkaavalta olennolta? Miksi hän sai minut tuntemaan, ettei minulla oikeasti ole oikeutta käyttää urheilurintaliivejä?
Tekstit
Muutama vuosi sitten olin äitini kanssa kangaskaupassa. Myyjä kysyi äidin valitsemaa kangasta pakasta leikatessaan, että mitä siitä aiotaan tehdä. Päiväpeitto, äiti sanoi. Eihän tällaisesta kankaasta voi päiväpeittoa tehdä, myyjä tuhahti. Vai niin, otan sen kuitenkin, äiti vastasi. Pihalla hän ihmetteli tuohtuneena myyjän lausuntoa: "Luulisi että sille naiselle olisi sama, vaikka tekisin tästä kankaasta itselleni talon!" Ja siitä kankaasta tuli sitten ihan hyvä päiväpeitto.
VastaaPoistaMielestäni on kyse samasta asiasta, josta blogissani kirjoitan otsikolla "Kyllä hävettää". Asiakaspalvelussa olevat ihmiset eivät osaa nykyään olla tahdikkaita, tai eivät ymmärrä mitä se on, tai eivät halua ymmärtää. Pitää olla tahdikas, palvelualtis, kohtelias, ystävällinen, kuunnella asiakkaan toiveita ja auttaa asiakasta tekemään mieleinen valinta. Myyjä on siellä asiakasta varten eikä toisinpäin! Jos asiakkaan valitsemaan tuotteeseen liittyy jotakin haittaa, myyjä voi kertoa niistä siinä muun keskustelun lomassa tai esim. sinun tapauksessasi hän olisi varmaan voinut kysyä mistä erityisesti pidät urheiluliiveissäsi ja mitä liiveiltäsi toivot. Tuollainen "ei näitä kannata käyttää kuin urheillessa" on älytöntä teilaamista. Eikä tulut edes kauppoja. Tietoa, taitoa ja intuitiota tarvitaan, jotta tullaan hyväksi myyjäksi ja se tuntuu monelta tänä päivänä puuttuvan.
VastaaPoistaLienevätköhän kauhukokemukset ensimmäisten rintsikoiden ostamisesta kovinkin yleisiä? Ainakin oma kokemukseni kuulostaa uhkaavasti samanlaiselta kuin Kirstin.
VastaaPoistaÄiti vei minut liivikaupaan, vahti pukukopin ovella (ja sisäpuolellakin) ja myyjä mittaili minua paitsi silmin myös mittanauhalla. Hän toi kokeiltavakseni rintaliivit toisensa jälkeen - ja kommentoi suureen ääneen minun kroppani vikoja (eikä suinkaan sitä, että liivit olisivat olleet vääränlaiset). En tiennytkään, että minussa oli niin mahdottomasti vikoja "kun mitkään liivit eivät istu hyvin". Minusta tuntui, ettei se kailottaminen lopu ikinä! Palelin ja minua nolotti aivan hirveästi.
Päätin, ettei minua enää koskaan saada tähän tilanteeseen. En mene ostamaan mitään alusvaatekaupasta, en yksin enkä yhdessäkään. Enkä ole mennytkään. Ostan aina rintsikkani sieltä, missä ei ole myyjää lähelläkään. (Joistakin rintsikoiden ostaminen on hauskaakin, mutta se menee ihan yli ymmärrykseni. Tietääkseni jotkut naiset järvestävät kotimyynti-iltojakin, jossa kokeillaan alusvaatteita!)
Ensimmäisiä rintaliivejäni inhosin sydämeni aivan pohjasta. Niiden pitäminen tuntui nöyryyttävältä. Äiti pakotti pitämään liivejä koulussa, mutta koko ensimmäisen liivivuoden ajan kiskoin rintsikat aina pois heti päästyäni koulusta kotiin. Viskasin ne erään tietyn lipaston taakse. En kyllä jaksa muistaa, miksi juuri sinne. Ehkä siksi, ettei kukaan voisi nähdä niitä missään ja kommentoida jotenkin.
Minulla on parempia kokemuksia liivikauposta. Käytin aivan tiettyä erikoisliikettä, Myyjä johdatti minut koppiin, pyysi ottamaan takin pois, mittaili silmillään (puettua) vartaloani ja kysyi joitakin teknisiä asioita, kuten minkä väriset, pidänkö niukemmista malleista vai sellaisista, jotka ulottuvat pallean yli, hävisi, tuli takaisin noin kolmen mallin kanssa ja jätti minut kokeilemaan niitä. Verhon takaa hän kysyi, tuntuvatko jotkin sopivilta vai kokeillaanko vielä "meillä olisi vielä yksi malli, joka varmaan sopisi". Jokin malleista kävi aina kuin valettu. Uimapukuja ostin samasta liikkeestä samalla menetelmällä.
VastaaPoistaNo, liike muutti omistajaa, mutta samaan aikaan aloin seurustella ja nykyinen mieheni ilmoitti, että hän pitää oikeastaan enemmän naisista, jotak eivät käytä rintaliivejä, joten jätin koko vempeleet pois.
Outoja myyjiä on kyllä tullut tavattua - kerran yritin kenkäkaupasta ostaa kesäkengät. (Kenkäkauppa oli hyvä ja myi suomalaisia tuotteita.) Löysin ihan itse sopivat, mutta myyjä kieltäytyi myymästä, koska ne "olivat juhlakengät, eivät kadulle". Hän kaupitteli minulle joitakin kangastossun näköisiä. Lähdin kaupasta ja kun näin toisena päivänä toisen myyjän, menin ja ostin mieleiseni. En ainoastaan kopsutellut niilä sitä kesää vaan käytän niitä silloin tällöin vieläkin, monta monta kesää myöhemmin. Hyvää tekoa. Sama myyjä tuli vastaani, kun ostin tanssikenkiä. Kokeilemani malli oli hänen mielestään liian korkeakorkoinen minulle. Taas jouduin eksyttämään hänet - tällä kertaa jäin kiinni, ja hän julisti kenkiä pakkaavalle toiselle myyjälle, että nuo kengät ovat "täysin sopimattomat tälle asiakkaalle". Olisipa hän tiennyt, miten monet tanssit niillä "sopimattomilla" kengillä tanssittiin!
Sugar, se siis ehkä oikeasti on kuohuttavaa, jos myyjä esittää tuollaisia vahvoja mielipiteitä, vaikka kysymys ei olisi edes sen arkaluontoisemmasta asiasta kuin päiväpeitto.
VastaaPoistaTirlittan, sinä tuot kommentissasi hyvin esille, että myyjän ammatti on kyllä erittäin vaativa. Harva tuollaiseen hienovaraisuuteen kykenee. Olisikohan tosiaan ennen muinoin osattu olla hienotunteisempia?
Arja, kuulostaa tosiaan siltä että meillä on taustalla samanlainen traumaattinen kokemus. Kiinnostavaa. Minäkin olen kuullut noista alusvaateilloista ja olen ajatellut, että kyllä on naisiakin monenlaisia, vaikea ymmärtää miksi sellainen puuha olisi joistakin mukavaa ajankulua...
Mette sinulla on selvästikin ollut liivimyyjä jollaisia Tirlittankin peräänkuulutti. Mitä kenkiisi tulee minulla on ollut samanlaisia kokemuksia joistakin vaatteista, jotka on pitänyt käydä salaa ostamassa sitten sitten kun Kerberos ei itse ole ollut paikalla.
Aika harvoin saa mistään lukea liiviasiaa, joten pitää kommentoida. Käytän myös lähes aina urheiluliivejä. Ne ovat miellyttävämpiä ja käytännöllisempiä kuin muut liivit, jotka aina kangertelevat jostakin kohtaa, vaikka olisivat kuinka kalliita. Tai sitten niistä kaaritukijutuista tissit pursuaa jossakin vaiheessa yli, vaikka olisi mielestään ostanut kuinka sopivat. Tai sitten se tuki pursuaa sieltä sisuksista pois tai katkeaa pesukoneessa (jonne liivejä ei kai kannattaisi laittaa).
VastaaPoistaKohdallesi on sattunut karsea myyjä, toivottavasti poikkeustapaus. Minulla on aivan toisenlaisia kokemuksia. Nimenomaan haluan myyjän apua, koska yleensä ammattitaitoinen myyjä osaa etsiä sopivia, kun pääsee vähänkin jyvälle asiakkaan toiveista. Ostan liivini aina samasta paikasta ja jos ei löydy sopivia, niin myyjä on joskus tilannut sovitettavakseni erikoiskoon, jollaista en ole tiennyt olevankaan. Kun olen löytänyt hyvän mallin niin olen sitten ostanut niitä monet kerrallaan.
Syysterveisin
Niitti
Muistan kuin eilispäivän, kun menin raskauden jälkeen etsimään jotain juhlavaatetta kaverin nelikymppisille. Myyjä tempaisi puseron käsistäni: "Ihan väärä koko teille, hah hah. Onpa teillä valtavat rinnat noin hirveän pieneksi ihmiseksi." Olin päättänyt saada sen puseron, vaikka sitten myyjän suosittamalla koolla ja itkeskelin valtavuuttani pukukopissa. "Älkäähän nyt, pääasia että vauva saa ruokaa, ja noista rinnoista on mistä ottaa." (imetys ei tietenkään onnistunut). "Minäkin lihoin, kun odotin lasta. Painoin 55 kiloa, mutta sain äkkiä läskit pois. Se imetys laihduttaa hyvin. Olen vuosia pysynyt tässä 48 kilon painossani." Jumankauta juu nääs päivää. Ostin puseron ja myyjän valitsemat housut, vaatteisiin hänellä oli kyllä silmää, mutta hienovaraisuutta ei vähääkään.
VastaaPoistaIppu
Ei hyvää päivää! Mitä kokemuksia teillä, asiasta joka itselleni on melkein migreenin aihe. Pahoillani kaikkien teidän puolesta.. Itsellä The Tissit mahtuvat kokoon 85E tai 90 DD mutta että ne tuntuisivat mukavalta päällä...se on täysin salatiedettä ja olen riippuvainen myyjistä. JOku jos minulle sanoisi jotain kroppani vääränlaisuudesta niin minä tyttö varmaan tirvaisisin.
VastaaPoistaOnneksi olen saanut hyvää palvelua Funky Ladyssa. Myyjällä oli aikaa ja asiantuntemusta mutta hän ei tehnyt siitä isoa spektaakkelia kun tunnin verran sovitutti minulla liivejä. Jotka sitten olivatkin hyvä. Mukaan sain vielä kokomuistiinpanot. Juu, ja hintaa oli liiveissä enemmän kuin kukkaro olisi oikeasti kärsinyt, mutta tässä kohtaa en osaa pihistellä, kyse on niin isosta osasta elämänlaatua
Olettepa te nyt vauhkoja;). Itse ostan liivini erikoisliikkeestä, koska kokoani ei tavarataloista löydy. Ystävällinen myyjä kantaa liivejä sovituskoppiin enemmän kuin sovittaa ehdin. Ellei hän tietäisi kuppikokoani, miten hän osaisi tuoda sopivia???
VastaaPoista1. Urheiluliivien käytössä ei ole mitään hävettävää.
2. Kuppikokonsa ilmoittamisessa ei ole mitään hävettävää.
3. Liivittömyydessäkään ei ole mitään hävettävää. Etenkin helteillä on mukava päästää tissinsäkin "kesälaitumille"!
Hei Niitti, hauska nähdä pitkästä aikaa! No minä olen ihmetellyt, että eivätkö naiset tosiaan halua käyttää mukavia urheilurintsikoita muutenkin kuin urheillessa, joten mukava että ilmoittauduit, nyt en tunne itseäni enää niin poikkeustapaukseksi. Voi olla, että myyjä oli poikkeustapaus, mutta minä olen niin sensitiivinen henkilö näiden tissiasioiden suhteen, etten ehkä ihan lähiaikoina tee uutta interventiota myymälään jossa on vaarana saada palvelua.
VastaaPoistaHuhhuh Ippu, kohtaamasi myyjä kuulostaa kyllä aika pahalta. Mutta onhan sekin tietysti ansio, että osasi valita oikeanlaiset vaatteet sinua varten.
Reine, kyllähän noista kapistuksista on valmis maksamaan, mikäli tosiaan ovat sopivat. Ehkä hyvää palvelua saa, jos jaksaa yrittää tarpeeksi monta kertaa. Mutta kun minulla on tapana kerrasta pelästyä aika moneksi vuodeksi, nytkin taisi mennä hmm melkein neljäkymmentä vuotta. Olen ilmeisesti lähemmäksi sataa kun seuraavan kerran yritän ostaa itselleni liivejä myyjän avustuksella...
Heh Riitta, tiedän ettei noissa asioissa ole mitään hävettävää, silti tuntuu hankalalta vieraalle ihmiselle kertoa sellaisia aika intiimejä yksityiskohtia itsestään. Tiedän olevani vauhko, mutta en mahda sille paljoakaan:-)
VastaaPoistaMinä käytän vain toppeja ja urheilurintsikoita. Sopivat löytyy aina huutiksesta tai SS-kaupasta. Inhoan liiviliikkeitä ja vaatekauppoja. Yhden rätin olen viimeisten vuosien aikana ostanut, viime kesänä. Muuten Huutis on meikäläisen pelastus, kun vain tietää omat mitat ja kysyy myyjältä (jollei niitä ole ilmoitettu) tarkat tuotteen mitat. Suositan, jos ei vieroksu vieraan kantamaa vaatetta - tosin siellä on usein uusia, kerran tms. käytetyjäkin. Että näin minä köyhäilen ja säästän hermojani!
VastaaPoistaNo, eivät nämä liiviasiat enää mitään varsinaisia kauhuelämyksiä aiheuta, mutta ne Ekat muistan, ja tilnateenkin - kuten muistakin muistakin Ekoista.
VastaaPoistaEkoihin rintaliiveihin mulla liittyy Urho Kaleva Kekkonen. Kovasti ihmettelin, että miksi juuri hänen kuvansa oli rintaliivikaupan sovitushuoneen seinällä. Rintaliivikauppja kyllä tarvitaan jos on vähän liian isot rinnat. Sopimattoman suuret. Ehkä tunnelma on muuttunut.
Ja niin, juu. Urheilurintsikat ovat siksi kivoja etteivät ne purista.
Varsin kekseliäs strategia, Polgara.
VastaaPoistaHahhah Hirlii, kekkonen liiviliikkeen sovituskopin seinällä on just sellainen asia, jota en itse voisi keksiä. Tosin oishan siellä voinut olla Mannerheimkin, tai joku entinen arkkpiispa.
Jaa,no ei ollu. Ja tämä tapahtui 1970-luvun alussa. Ettei siitåä nyt niin kovin kamalasti aikaa ole. Vaiu onko?
VastaaPoistaKekkonen oli, siellä seinällä kehyksessä. Se hämmensi aika lailla lisää koko tilannetta.
On minullakin piinallinen muisto rintsikkakaupasta, kun myyjä tunki sovituskoppiin auttamaan. Ikäänkuin liivejä en itse olisi saanut päälle ja ikäänkuin en ihan itse olisi ymmärtänyt, että pursuaa yli. Ei löytynyt sopivia.
VastaaPoistaTuli varmaan kuumat oltavat sovituskopissa, Salme.
VastaaPoistaEikös se Kekkonen ollut naistenmies, joten sikäli oli ihan oikeassa paikassa tissiliivien sovitukopissa, Hirlii:-)
Vihaan alusvaateliikkeitä sydämeni pohjasta. Muistan ikuisesti, kun seisoin Figuran kopissa loisteputkien kelmeässä valossa tukka lättänänä, silmänaluset mustina, vatsa pömpöttäen ja rintsikat tyhjyyttään huutaen. Verhon takaa povekas, vaalea myyjä huhuili, näyttävätkö alusvaatteet hyviltä ja voiko tulla katsomaan. Onneksi ei tullut todistamaan sitä, kun täydelliset alusvaatteet nauroivat epätäydelliselle kropalleni. Loppujen lopuksi päädyin ostamaan 200e:lla vääränkokoisia, ikäväntuntuisia liivejä, jotka päätyivät suoraan vaatekaapin perukoille ja parin vuoden kuluttua roskiin. Sen jälkeen olen ollut H&M:n anonyymin alusvaateosaston uskollinen ja hyvin tyytyväinen asiakas.
VastaaPoistaSumutar, tuota minä juuri mietin, että missä vaiheessa me oikein alamme tosiaan uskoa, että vaatteet ovat täydellisiä ja meissä on jokin vika jos vaatteet eivät meitä pue. Jotenkin tuntuu että toisin päin sen kyllä kuuluisi mennä.
VastaaPoistaSitäkin olen miettinyt, että ehkä tämäkin on temperamenttikysymys. Jos on hiukan introvertti tyyppi anonyymi alusvaateosasto on ehkä psyykkisesti helpompi ympäristö kuin henkilökohtainen palvelu.