Pääsiäistä kohti

En ole kertonut paastosta, koska on tuntunut ettei siitä ole kerrottavaa. Valitsin niin lievän paastoamisen muodon, ettei se ole vaikuttanut elämääni. Mutta viime yönä näin unta, että otin kahvilassa yrttiteetä. Liottelin pussia kuumaan veteen ja sitten kun join, huomasinkin liottaneeni veteen irtokarkkeja.

Sokerista ja pullasta kieltäytymisen lisäksi olen ollut koko vuoden ilman viinan pisaraa. Mietin siitäkö johtuu, että talvi tuntuu niin loputtoman pitkältä. Viinattomuus on silti tehnyt hyvää. Nukun nykyään paljon paremmin, joskin viime yönä nukuin huonosti, koska kesäaikaan siirtyminen sekoitti rytmit.

Ehkä sekin vaikutti, että sain eilen ikkunasta katsella miten Kakolanmäki loimotti punaisena. Juuri kun Myllysillan vajoaminen menetti kiinnostavuutensa, Turku pääsi taas valtakunnan uutisiin. Myös Kanervan syntymäpäiväsotkuja pengotaan. Uskottava se on, kaikki vitsaukset tulevat Turusta.

Pääsiäistä kohti

varastin sanat runoilijalta, mutta ajatus on oma

Koira
ja tähti.

Muistot kaikuvat
loputtomina
kuin kumipallo,
kuin vastakkaiset peilit ulkona.

Taivaanrannan kautta
voi astua toisiin
itsensä kuviin.

***

Runotorstain aiheena Caj Westerbergin
runo.

muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin, ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira

Pistin sanat omaan järjestykseeni. En lisännyt, en taivutellut, mutta jätin pois niitten eikä. Olin laiska, enkä jaksanut pyöritellä sanoja niin kauan, että olisin saanut nuokin uppoamaan. Omasta mielestäni tästä tuli nyt parempi kuin alkuperäinen, hehheh.

varastin sanat runoilijalta, mutta ajatus on oma

Ketjut ruosteessa

Kun kävin hakemassa polkupyörän keväthuollosta, huoltomies alkoi kysellä, että mitähän öljyä sinne ketjuihin oli laitettu, kun se oli kerännyt itseensä tomua ja kiviä, ja oli niin tiukassa, että hän sai tehdä töitä tosissaan saadakseen ketjut puhdistettua. Menin vähän hölmöksi, on nimittäin niin että siippa tosiaan lorautteli viime vuonna nariseviin ketjuihini jasmiinilta tuoksuvaa hierontaöljyä, jota saimme joskus lahjaksi ystävältä, joka halusi kannustaa meitä hoitamaan parisuhdettamme. Jostain syystä emme ole käyttäneet öljyä varsinaiseen tarkoitukseensa. Tiet olivat vielä jäisiä, mutta oli ihana ajella kotiin pyörällä, joka luistaa hienosti. Ostin avuliaalta huoltomieheltä pullon ketjuihin tarkoitettua öljyä ja mietin olisiko hänellä ehkä käyttöä jasmiinintuoksuiselle hierontaöljylle. En tohtinut kysyä kuitenkaan.

Ketjut ruosteessa

Asetelma työpöydällä

Kynien ja paperien
arkinen hiljaisselo työpöydällä
tietokoneeni ympärillä.
Joku voisi kutsua sitä kaaokseksi.
Huomatkaa pinnallinen syvyysvaikutelma.
Tässä on kysymys harmoniasta
jota moni ei huomaa.

***

Runotorstain teemana oli Asetelma.

Voisi olla syytä liittää tähän kuva työpöytäni asetelmasta, mutta en jaksa juuri nyt. Olen purnutissa rankan viikon jäljiltä.

***

Vähän myöhemmin: Virkistyin sen verran, että kuvasin pöytäni. Hämäryys vähän haittaa kuvan laatua.

Asetelma työpöydällä

Mietteitä

Olen suunnitellut, että perustaisin kirkollisia asioita kommentoivan blogin Kotimaan verkkosivuille. Siellä saa kuka vain blogata, kunhan kirjoittaa omalla nimellään.

Olin välillä kyllästynyt kirkollisiin aiheisiin, mutta eilen tapasin ystävän, joka kertoi niin huvittavia juttuja hiljaisuuden retriitistä, että suorastaan lumouduin, ja tuli yhtäkkiä kauhea hinku päästä kiinni kirkkotrilogiani kolmannen osan kirjoittamiseen. Sain luvan hyödyntää hänen kokemuksiaan.

Blogiini sattumalta eksyneille voin kertoa, että Pappia kyydissä oli Kirkko-trilogian ensimmäinen osa, Pelastusrenkaita toinen.

Hiljaisuuden retriitissä voivat joskus intohimot jyllätä, mutta myös rautatablettien sekoittama suolisto saattaa tuskallisella tavalla uhata yhteistä sitoutumista ehdottomaan hiljaisuuteen.

Syy blogata Kotimaan sivuilla olisi juurikin tuo markkinointi, jota edellisessä postauksessa tuskailin. Minulla on jonkinlainen lukijakunta, joka löytää kirjani ainakin kirjastojen hömppähyllyjä kolutessaan, mutta sattumoisin tiedän, että nämä kirjani voivat kiinnostaa sellaisiakin lukijoita, jotka eivät normaalisti hömppään tartu. He voisivat lukea kirjani, jos tietäisivät niiden olemassaolosta. Mutta he eivät tiedä, koska seurakuntamediat eivät pahemmin kirjojani mainostele. Niin että mitäpä jos hyppäisi suoraan kusiaispesään?

Onko moraalitonta blogata näin tarkoitushakuisesti? Miksi yleensä toivoisin seurakuntaelämään vihkiytyneiden lukevan kirjojani? Miksi minulle eivät riitä tavalliset maallistuneet lukijat?

Olen huomannut, että on ihmisiä, jotka tunnistavat sen maailman, josta kirjani kertovat. Ja heitä se huvittaa toisella tasolla, kuin ihmisiä, joille tämä aihepiiri ei ole kovin läheinen. Tietenkin kirjani saattavat sitten myös ärsyttää joitakin ihmisiä. Jotkut ehkä kokevat minut suorastaan vainoojaksi. Joidenkin mielestä olen muuten vain lattea ja tyhmä.

Tätä blogiasiaa olen kuitenkin pyöritellyt mielessäni. Nimikin minulla jo olisi.

Mietteitä

Ei oikein pelitä tää markkinointi

Me Naiset lehden pienessä arvostelussa toimittaja sanoo, että kirjoitan pistämättömän hauskasti ja tuoreesti. Olen tietysti iloinen maininnasta, mutta samalla totean, että kyllä tämä kirjailijan taival on ohdakkeinen. Olisin nuorempana luullut, että pistämättömän hauskasti ja tuoreesti kirjoittava ihminen saisi kirjoilleen edes vähän enemmän palstatilaa. Me Naiset on tietysti silti tärkeä pioneeri, koska ne siellä siis edes tiedostavat, että minunkin kirjani ovat olemassa.

Mutta vaikeaa on. Siksi minä eräälle toimittajalle sanoinkin, kun hän soitti ja kysyi minkä uuden taidon haluaisin oppia, (siinäkin jälleen parin lauseen mittainen julkisuus tiedossa), että haluaisin oppia markkinointia. Minusta tuntuu, ettei vastaukseni oikein miellyttänyt toimittajaa. Hän olisi ehkä odottanut jotain viattomampaa taitoa, kuten käsillä seisominen tai pianonsoitto. Edellisillä haastateltavilla oli ollut sellaisia haaveita.

Uuden kirjan markkinoille tuleminen, samoin kuin apurahojen jakopäätökset ovat niitä kirjailijaelämäni kriisikausia, jotka näyttävät toistuvan vuodesta toiseen samanlaisina. En ilmeisesti koskaan totu.

Ei oikein pelitä tää markkinointi

Tuli mitä tuli, mutta näin on

Minun tuleni ei sammu.
Se minkä poltan
palaa aina takaisin.

***

Runotorstain teemana tuli.

Tuli mitä tuli, mutta näin on

Kumpi on väärässä, suunnittelija, vai Suomen talvi

Suunnittelijan mielestä Myllysilta ei romahtanut suunnitteluvirheen vuoksi, vaan siksi että talvi on virheellinen. Jäämassat survovat sillan rakenteita, siinä vika.

Tyhmempi voisi luulla, että se juuri on suunnitteluvika, jos ei oteta huomioon millaisia talvia näillä leveysasteilla voi olla. 70-luvulla ei vielä puhuttu ilmastomuutoksestakaan, eli olisi luullut suunnittelijan muistavan, että talvella joki jäätyy.

Tapaus Myllysilta pistää miettimään ihmisluonteen eroavaisuuksia. Miten joku ottaa kaikesta aina syyt niskoilleen, silloinkin kun ei olisi aihetta. Ja toinen ei näe ikinä vikaa itsessään, vaikka tosiseikat osoittaisivat mitä.

***

Vaihdoin sanan arkkitehti suunnittelijaksi, etteivät arkkitehdit pahoita mieltään, koska sillan suunnittelija ei kuulemma ollut arkkitehti. Ilmoitan myös, että Preivissä on luettu ja arvioitu Pelastusrenkaita.

Kumpi on väärässä, suunnittelija, vai Suomen talvi

Silta yli synkän virran

Huomasin aamukävelylle lähtiessä, että Myllysilta oli pahasti notkahtanut, ja suljettu liikenteeltä. Tuohtuneita turkulaisia seisoskeli sillan pielessä selittämässä, mikä sillan rakentamisessa oli mennyt alunperinkin pieleen. Tuli sellainen vaikutelma, että heidät olisi kannattanut palkata valvomaan sillanrakennustyömaata, niin tällaiselta olisi vältytty. Kyllä kansa tietää.

En tunne sillan historiaa, en tiedä kuka sillan suunnitteli, kuka vastasi rakennustöistä, mutta ajattelin notkosiltaa katsellessa, että onneksi se en ollut minä. Olisi ikävä huomata tehneensä jotain niin tyhmää, kuin sillan joka romahtaa.

Voi tietysti olla, että arkkitehdin maine tästä vain kasvaa. Eihän Aallonkaan maine siitä kärsi, että Finlandiatalon seinät kupruilevat, että Paimion sairaala on epäkäytännällinen, ja Lakeuden ristin akustiikka ahterista. Pisan tornikin on kuuluisa siksi, että se on kalteva. Voisiko Myllysillan maine kasvaa siitä, että se painuu yhä enemmän notkolle ja viistää lopulta veden pintaa? Voisiko siitä tulla Turun maamerkki?

Tästäkin notkahduksesta koituu meille turkulaisille maksettavaa. Vieläkö voisi haudata toriparkkiajatuksen ja päättää tehdä kunnon sillan mieluummin?

***
Malmin Polgara oli lukenut hyvää kirjallisuutta, eli muutama sana Pelastusrenkaista.
Ja hiukan pitemmin Kirjavinkeissä.

Silta yli synkän virran

Elävää elämää

Jokin aika sitten kauhistelin täällä teatteriesitystä, joka kestää neljä ja puoli tuntia ja olin sitä mieltä, etten pystyisi istumaan niin kauaa paikallani ottamassa vastaan. Mutta eilenpä illalla pääsin osalliseksi kokoukseen, joka kesti neljä ja puoli tuntia! Ja koko ajan tuntui pahalta. Eikä se ollut teatteria, vaan todellisuutta.

Opin taas paljon ihmisluonnosta. Esimerkiksi sen, että kun ihmisellä on paha olla, kun hän tuntee tehneensä virheen ja häntä ottaa aivoon ihan älyttömästi, niin silloin on pakko löytää syntipukki vaikka kiven silmästä.

Sitten vaan vängätään ja vängätään, että miksi ei jo alunperin tehty niin ja näin. No ei tehty, kun ei tiedetty. Eikä tiedetty, kun ei voitu tietää. Mutta joidenkin mielestä olisi vaan pitänyt voida tietää. Sitten kolmekymmentä ihmistä istuu neljä ja puoli tuntia puimassa laskua, joka on kokonaismenoista parin prosentin luokkaa.

Eilisestä kokouksesta saisi kyllä hienon näytelmän. Ensin ihmiset purkavat kiukkua, ja lopuksi viime hetkillä hierotaan kompromissi, joka on aika lähellä sitä päätöstä joka alunperinkin tehtiin joskus pari kuukautta sitten.

Elävää elämää

Kirjallisuuskritiikkiä ja kirkkopolitiikkaa

Turun sanomissa Mari Viertola arvioi Pelastusrenkaita. Minusta on mukavaa, että kriitikko oli löytänyt kirjani kantavan ajatuksen, toisin sanoen että se oli välittynyt hänelle suurin piirtein sellaisena mitä itsekin ajattelin. Huomio kiinnittyi arviossa myös siihen, että kriitikko piti homoteeman käsittelyä keskeneräisenä. Kustannustoimittajani taisi pitkin matkaa naputtaa, etten pääse siinä asiassa oikein puusta pitkään, mutta minä en halunnut jättää sitä kirjasta poiskaan, lähinnä koska aihe on niin kuuma peruna kirkossa, vaikka en voikaan tajuta minkä ihmeen vuoksi. No minulla on tarkoitus palata näihin teemoihin vielä kolmannessa osassa, saa nähdä miten silloin käy.

Tästä homoseksuaalien siunaamisasiastahan on tullut oikein arkkipiispavaalin kynnyskysymys, ja minusta on lievästi sanoen kummallista, että homoseksuaalien siunaamista pitää ongelmallisena juuri Ruokanen, joka käsittääkseni on eronnut useammankin kerran. Jos ihminen sanoo, ettei homoja voi siunata, kun se kielletään Raamatussa, niin silloin minusta olisi kohtuullista tämän ihmisen todeta myös, että niin siellä kyllä kielletään uudelleen avioituminenkin, itsensä Jeesuksen suulla. Ja Paavali varaa kirkon paimenuuden yhden vaimon miehille.

Minua ei haittaa Ruokasen kaikkiruokaisuus vaimojen suhteen, ymmärrän hyvin, ettei elämä aina mene niin kuin on suunniteltu, ja ihminen voi silti olla pappi tai arkkipiispa paikallaan. Mutta tätä kaksoistandardia minä en tajua. Miten ihminen voi sallia itselleen sellaista, mitä on muilta kieltämässä? Miten voi tehdä siitä oikein vaaliteeman ja nostaa sillä profiiliaan?

En myöskään tajua, että tämä kaksinaismoralismi menee näköjään läpi, ja konservatiivikristityt ajavat Ruokasta arkkipiispaksi raamatullisena vaihtoehtona. Voi kiss my ass taas.

ps. olen odotellut, että Satakunnan kansan arvostelu kirjastani ilmestyisi nettilehden arkistoihin, mutta ei löydy. Se olisi ollut mukava liittää tähän.

Kirjallisuuskritiikkiä ja kirkkopolitiikkaa

Kirjat on vaikeita

Haluaisin kirjoittaa jotain kultturellia. Esitellä kirjallista löytöä. Analysoida mielenkiintoista teatteriesitystä, tai elokuvaa. Haluaisin käyttäytyä ylevän ammattinimikkeeni veroisesti. Haluaisin käyttäytyä kirjailijamaisesti.

Mutta todellisuudessa olen ihan puhki. Hän joka näkee, Eeva-Kaarina Arosen romaanikin on ollut kesken varmaan kuukauden. En myöskään ole uskaltanut katsoa kirjaston asiakastietojani nähdäkseni kuinka pahasti kirjani ovat myöhässä ja miten hirvittävästi olen saamassa jälleen sakkoja. Pitäisi jaksaa palauttaa ne kirjat, mutta en jaksa.

Olen pettynyt itseeni, koska Hän joka näkee vaikutti kiinnostavalta kirjalta. Luin muutaman sivun, enkä ymmärtänyt mitä siinä tapahtuu, vaikka tyyli vaikutti kiinnostavalta. Pitäisi ilmeisesti ponnistella ymmärtääkseen, mutta juuri nyt en jaksa. Tunnistan oireet. Pitäisi hellittää, lomailla, unohtaa kirjoittaminen, mutta en pysty.

Lauantaina kun kävelin kurssilta kotiin, joku lintu lauloi Aurajoen rannassa olevan puun latvassa niin iloisesti että rinnassa hetkahti kevään tuntu. Mutta nyt sataa räntää ja minä haluaisin vain nukkua.

Kirjat on vaikeita