Osittain ratkaisut ovat tietenkin kirjoitusteknisiä, ja niitä kirjoittajakursseilla aina jauhetaan. Mikä näkökulma, mistä riittävän kiinnostava aihe, mistä sympaattiset, sopivan ristiriitaiset henkilöhahmot. Mutta ajattelin, että sitten kannattaisi ehkä ottaa huomioon myös se ympäristö johon kirjoitetaan. Aika jota elämme. Maailmassamme liikkuvat uskomukset ja ennakkoluulot. Ihmisten erilaiset maailmankuvat. Kirjoitammeko niiden mukaisesti, vai niitä vastaan?
Jos haluamme kirjoittaa niiden mukaisesti, on toiveissa, että saamme suosiota, koska on paljon ihmisiä, jotka kokevat ajattelevansa samoin kuin kirjassa esitetään. He innostuvat kirjasta, koska ihmiset aina innostuvat siitä jos joku ajattelee aivan samoin kuin he.
Mutta voimme myös kirjoittaa näiden yleisten ajassa liikkuvien uskontunnustusten vastaisesti. Silloin ehkä emme saa samanlaista suosiota. Jos hyvin käy, voimme saada toisinajattelijan maineen, joka on hieno asia. Mutta yhtä hyvin voi käydä niin, että ei tule minkäänlaista mainetta. Kirja voi silti olla hyvä, siis teknisesti hyvin tehty, koskettava tarina, se vain koskettaa vähän pienempää porukkaa, sikäli kuin nämä sen löytävät.
Halusin ottaa kontekstin mukaan kirjoitusprosessiin. Ajattelin, että kirjoittajan olisi syytä pohtia millaiseen ympäristöön hän kirjoittaa ja olla tietoinen maailmankuvastaan. Kannattaa miettiä miten se suhteutuu siihen ns. ajan henkeen, joka tulee meitä vastaan medioissa ja tavallisten pulliaisten arkiajattelussa. Millaisessa linjassa olemme siihen.
Koska lopulta kirjan "hyvyyden" tai "huonouden" ratkaiseekin ehkä se, miten se tämän ajan hengen kanssa resonoi. Luultavasti säilyy pohjimmiltaan aina mysteerinä, mikä kirja nostetaan, mikä halutaan unohtaa. Mutta jos kirjoittaja pohtii asioita myös maailmankuvien tasolla, eikä pelkästään nuohoa tekstinsä kirjoitusvirheitä, hän voi myöhemmässä vaiheessa välttyä joiltakin ikäviltä yllätyksiltä.
Tekstit
Tätä lukiessa tuli mieleeni kirjojesi konteksti.
VastaaPoistaKirjojesi maailmankuva sotii tai jos nyt ei sodi, eroaa omastani niin etten löydä kirjoistasi niiden "sielua" koska hermostun maailmankatsomuksesta, joka tekstin lävitse hahmottuu.
Ehkä kirjojesi idea, teema tai ajatus on jotain ihan muuta, kuin takakansitekstistä voisi päätellä.
Käsittelet suuria kysymyksiä, mutta takakansiteksti viittaa viihteellisyyteen. Näin ristiriita syntyy jo ennen kirjan avaamista.
Yritän lukijana etsiä tekstistä romantiikkaa tai onnellisuutta ja törmään arkeen ja "ihankiva" suhteeseen. Noin loppuun päästessä olen pettynyt vaikka kirjasi aiheeltaan ja teemallisesti olisi ollut hyvä, ellei ennakko-odotuksiani olisi yritetty ohjailla genreajattelulla.
Niin, mun kirjojeni ongelma kai on alusta asti ollut siinä, etteivät ne ole selkeästi mitään genreä. Joskus kuvittelin, että on hyvä asia kun kirjoittaa omanlaisiaan kirjoja, mutta olen vuosien myötä ymmärtänyt sen olevan ongelma. En kuitenkaan pysty kirjoittamaan toisin kuin kirjoitan, se kai on itselleen tässä vaiheessa myönnettävä. Pitää siis hyväksyä tilanne oman kirjoittamisen osalta. Muuta, sopivampaa genreä ei myöskään ole tarjolla. Joidenkin lukijoiden mielestä solahdan viihdegenreen ongelmitta, kotimaisilla naiskertojilla on ennenkin ollut taipumusta tiettyyn arkisuuteen. Minun kirjojeni lukijan pitää varmaan olla huumorintajultaan jotenkin samanhenkinen kanssani, jotta voisi kirjoistani nauttia. Voi olla, että huumorintajuni on hiukan kieroutunutta. Niinkin minulle on joskus sanottu ja kai siinä on perää.
VastaaPoistaHienoa. Maailmankuva tai kuva maailmasta on tärkeä ja olemassa. Sillä se tosiaankin tunkee lihana ulos ja tulee esille, vaikkei sitä kirjoittaja ääneen myöntäisikään tai olisi edes siitä tietoinen.
VastaaPoistaMitä tietoisempi on omasta ihmiskäsityksestään omasta maailmankuvastaan, sitä kirkkaammin se välittyy lukijallekin. Kun luin Hotakaisen ’Ihmisen osaa’ niin tuli mieleen, että siinä erilaisten maailmankuvien kuvaamisessa ja risteymissä Hotakaisella on kuitenkin kirjailijana selvä käsitys siitä minkälaisen ihmiskuvan/maailmankatsomuksen takana hän seisoo. Se välittyy siitä. En kaikista asioista mitä tuossa teoksessa kerrottiin ollut mitenkään samaa mieltä, mutta maailmankuva siinä välitettiin, sellainen joka virtaa siellä kertomuksen takana. Sellainen joka purkaa (ja muokkaa) näitä itsestäänselvyyksiä todellisuuskuvastoissamme. Lukijan kuvastoihin tulee reikä, repeämä jonka kautta näkyy jotain tavatonta, jotain sellaista mitä ei sanota ääneen, mutta jonka tajuaa ja tietää olevan olemassa. Aurinko.
Silloin kun uskaltaa myöntää maailmankatsomuksensa, ensin itselleen ja sitten muille, sen sijaan että myötäilee vain muita tai yleisiä totuuksia tai toisten ajatuksia, se vasta johtaa omaan havaintoon, ajatteluun. Joka ei ole perässä hiihtämistä, mukailemista, kopioimista, verbaalista nokkeluutta, myöntymistä tai edes periaatteellista vastustamistakaan.
Se on sellaista joka ei ole vain mielipide, vaan kokonainen maailmankuva, sellainen jota ei löydy yhdestäkään oppikirjasta. Yhdestäkään aiemmin painetusta sanasta.
Vaatii uskallusta seistä oman maailmankuvansa (ja elämänsä) takana. Tulla siten lihaksi ja todeksi sanojensa kanssa.
Siksi kai sitä sanotaankin, että vasta kriisitilanteessa, suurissa muutoksissa, ihmisestä tulee esille hänen todellinen luontonsa; uskonsa ja epäilyksensä.
P.S sinun kirjoistasi löytyy maailmankuva ja huumori josta pidän, eikä se minusta ole mitenkään kieroa vaan sopivasti vinoa.;)
Minusta ilmassa on pitkään liikkunut jotenkin sellaisia ajatuksia, että taideteos ei saisi välittää mitään maailmankuvaa. Sen pitäisi vain kuvata elämää ja tapahtua sellaisenaan, ilman kirjoittajan henkilökohtaisia näkemyksiä. On jotenkin kuviteltu, että jos kirjoittaja ei ole itse tietoinen näkemyksistään, se tarkoittaa ettei niitä sitten eksy kirjoihinkaan. Ehkä sekaannus on tapahtunut siinä kohtaa, kun on alettu välttää tendenssikirjallisuutta. Sitä minäkin tietysti vältän, ideologioiden ajamista kirjojen avulla. Mutta oman maailmankuvansa niihin silti väkisinkin rakentaa. Mukava, että kirjani kelpaavat Hirlii:-)
VastaaPoistaLuin kirjasi "Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin" ja yllätyin positiivisesti. Suoraan sanottuna monien kirjojesi kannet (ja ehkä nimetkin) ovat sellaisia, ettei sellainen, joka ei jaksa kiinnostua perinteisestä romanttisesta lukemistosta, tartu kirjaan. Mielestäni kirjoitustyylissäsi ja huumorissa on jotain samankaltaista Anna-Leena Härkösen joidenkin kirjojen kanssa. Ei muuta kuin kirjojen kansien ja nimien tyylit eri tasolle, niin oikea kohderyhmä löytää kirjasi :-)
VastaaPoistaNo noi kannet on kieltämättä mulle aina aiheuttaneet päänsärkyä, mutta kauhean vaikea niihin on vaikuttaa silläviisiin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Anna-Leena Härköseen mua ei olekaan vielä verrattu. Ihan kivaa vaihtelua. Kiitos palautteesta:-)
VastaaPoista