Tämän vuoden aikana olen tullut perskohtaisen tietoiseksi siitä, etten ole koskaan oikein rohkeasti uskaltanut olla sellainen kuin olen. Suuri osa elämästä on mennyt niin, etten ole edes itse tajunnut millainen olen ja mitä haluan.
Nuorena opiskelijatypykkänä pyörin kaverien mukana erilaisilla rock-klubeilla koska opiskelijaelämän kuului olla sellaista. Mutta Ylioppilaskylän itsemurhayksiössäni kuuntelin Palestrinan Missa Papae Marcellia rahisevalta vinyyliltä. Fazerin musiikkiliikkeestä olivat tilanneet sen minulle jostain, kun lopulta olin uskaltanut kysyä. Säveltäjän jäljille olin päässyt, kun olin katsonut elokuvan jossa yksinäinen poika ja köyhä musiikinopettaja yhdessä kuuntelivat Palestrinaa jossain rupisessa irlantilaisessa maalaiskylässä. Sillä hetkellä välähdyksenomaisesti tajusin, etten olekaan ypöyksin maailmassa. Täällä on muitakin, jotka ovat kokeneet samaa.
CD-levyjen tulo markkinoille toi yhtäkkiä vanhan kirkkomusiikin marketeihin joskus 90-luvun alussa ja siitä riemastuneena keräsin itselleni kokoelman. Maalla asuessa tuli puutarhatöitä tehtyä usein niin, että Palestrina tai Monterverdi kaikui ämyreistä. Mustikoiden ja herneiden perkaaminen kuin myös polttopuiden kantaminen liiteriin sujuivat nekin usein kirkkomusiikin siivittäminä.
Musiikinharrastajana en ole tiedostava. En vertaile artisteja, en levytyksiä. Minä vain haluan sen tunnelman joka vanhassa kirkkomusiikissa on. Haluan kontaktin johonkin, mikä tuntuu olevan maallisen murheen ja onnen tuolla puolella. Haluan sen tuoman ajattomuuden levon. Olen yrittänyt opetella olemaan uskollinen tälle kaipaukselle ja kulkemaan sitä kohti, mutta se ei ole kovin helppoa. Olen silti päättänyt olla antamatta periksi.
Niille joita kiinnostaa:
Palestrinan Kyrie olkaa hyvät!
Nuorena opiskelijatypykkänä pyörin kaverien mukana erilaisilla rock-klubeilla koska opiskelijaelämän kuului olla sellaista. Mutta Ylioppilaskylän itsemurhayksiössäni kuuntelin Palestrinan Missa Papae Marcellia rahisevalta vinyyliltä. Fazerin musiikkiliikkeestä olivat tilanneet sen minulle jostain, kun lopulta olin uskaltanut kysyä. Säveltäjän jäljille olin päässyt, kun olin katsonut elokuvan jossa yksinäinen poika ja köyhä musiikinopettaja yhdessä kuuntelivat Palestrinaa jossain rupisessa irlantilaisessa maalaiskylässä. Sillä hetkellä välähdyksenomaisesti tajusin, etten olekaan ypöyksin maailmassa. Täällä on muitakin, jotka ovat kokeneet samaa.
CD-levyjen tulo markkinoille toi yhtäkkiä vanhan kirkkomusiikin marketeihin joskus 90-luvun alussa ja siitä riemastuneena keräsin itselleni kokoelman. Maalla asuessa tuli puutarhatöitä tehtyä usein niin, että Palestrina tai Monterverdi kaikui ämyreistä. Mustikoiden ja herneiden perkaaminen kuin myös polttopuiden kantaminen liiteriin sujuivat nekin usein kirkkomusiikin siivittäminä.
Musiikinharrastajana en ole tiedostava. En vertaile artisteja, en levytyksiä. Minä vain haluan sen tunnelman joka vanhassa kirkkomusiikissa on. Haluan kontaktin johonkin, mikä tuntuu olevan maallisen murheen ja onnen tuolla puolella. Haluan sen tuoman ajattomuuden levon. Olen yrittänyt opetella olemaan uskollinen tälle kaipaukselle ja kulkemaan sitä kohti, mutta se ei ole kovin helppoa. Olen silti päättänyt olla antamatta periksi.
Niille joita kiinnostaa:
Palestrinan Kyrie olkaa hyvät!
Tekstit
Kiitos tästä! Minäkin pidän vanhasta kirkkomusiikista, läntisestä siinä missä itäisestäkin. Tämä oli hienosti sanottu, puki sanoiksi omatkin tuntemukset: "Haluan kontaktin johonkin, mikä tuntuu olevan maallisen murheen ja onnen tuolla puolella. Haluan sen tuoman ajattomuuden levon. Olen yrittänyt opetella olemaan uskollinen tälle kaipaukselle ja kulkemaan sitä kohti, mutta se ei ole kovin helppoa."
VastaaPoistaKiinnostavaa. Kaunista. Et ole todellakaan ainoa, joka rakastaa vanhaa kirkkomusiikkia.
VastaaPoistaMinulla oli nuorena pitkä Bach-kausi. Siivousmusiikkiakin oli äänillevy, jossa soivat Brandenburgilaiset konsertot.
Siirtolaisuus oli niin raskasta, että ajoittain pystyin kuuntelemaan vain aitoa vanhaa blues-musiikkia.
Siitä nousin Suomessa Chopinin sydäntä raastavaan musiikkiin ja vihdoin täydellisen kauniiseen Mozartiin.
Splitissä kuulin viime vuonna Diokletianuksen linnoituksen raunioissa miesryhmän laulavan vanhaa kirkkomusiikkia. Toisesta maailmasta.
Ah, kohtalotovereita! Kiva!
VastaaPoistaJos murhe valtaa mieleni napautan Youtubeen "Basso profundo" ja valitsen sieltä 12 rosvoa. Kirkkomusiikkia sekin. Rosvoja seuraa pitkä liuta pyhimyksiä ja enkeleitä ja kohta on mieli taas sees.
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta Sinulle, Kirsti, samoin kaikille täällä kommentoiville. Ensi vuoden joulukuussa kaikki loppuu, olkamme siitä iloisia.
Kiitos Erkki todella mielenkiintoinen vinkki! Niin tosiaan, elämme jälleen kerran lopun aikoja, ja kyllä se vähän siltä tuntuukin. Hyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaMinä pidän ooppera-aarioista. Ikisuosikkini on tenori Benjamino Giglin 30-luvulla laulama Nadirin aaria oopperasta Helmenkalastajat.
VastaaPoistaNoissa vanhoissa levytyksissä on sitä jotain, kieltämättä.
VastaaPoista