Valitettavasti minulla ei ole esittää todisteeksi lähdettä, mutta muistinvaraisesti väitän jonkun tutkijan todenneen, että nykyisessä hetkisessä maailmassa klassiset musiikkikappaleetkin soittaa vingautetaan ilmoille nopeammassa tempossa kuin muutama vuosikymmen sitten. Vuosisadoista puhumattakaan.
Sama meno näkyy tietysti kirjallisuudessa. Suvannot siivotaan pois. Äärimmillään tämä on lasten ja nuortenkirjoissa, joissa pitäisi joka sivulla tapahtua jotain hengästyttävää, että nuori lukija jaksaisi motivoitua kääntämään sivua. Kuka uskaltaisi kirjoittaa hitaan, pohdiskelevan lastenkirjan? Vielä jopa sellaisen, jossa ei ole huumoria ja hauskuutta?
Tällaisia aloin miettiä, kun kuuntelin Arvo Pärtin Alinaa. Jostain syystä se toi mieleen erään toisen kappaleen.
En nykyään juuri kuuntele musiikkia. Luultavasti siksi, että se vaikuttaa liian voimakkaasti. Mutta aina välillä jokin tietty melodia alkaa elää ja sitä on pakko soittaa uudestaan ja uudestaan. Tätä Bille Augustin Hyvän tahdon taustamelodiaa on kuunneltu tuubissa vajaat kolmetuhatta kertaa kaikkiaan ja aika iso osa noista kuuntelukerroista menee minun piikkiini. En vaan saan tarpeekseni tästä. Olen joissakin asioissa monomaani.
Tätä ei voi syyttää hektisyydestä. Melodiassa on surumielisyyttä, mutta ei lohduttomuutta. Se kunnioittaa elämän arvoitusta. Televisiosarjakin oli loistava. Olen vuodesta 1992 odottanut, että se tulisi uusintana. Ei ole tullut, vaikka muuten television ohjelmisto koostuu tätä nykyä uusinnoista ja uusintojen uusinnoista, jotka on siroteltu ruoka-ohjelmien ja reality-sekoilujen lomaan.
Sama meno näkyy tietysti kirjallisuudessa. Suvannot siivotaan pois. Äärimmillään tämä on lasten ja nuortenkirjoissa, joissa pitäisi joka sivulla tapahtua jotain hengästyttävää, että nuori lukija jaksaisi motivoitua kääntämään sivua. Kuka uskaltaisi kirjoittaa hitaan, pohdiskelevan lastenkirjan? Vielä jopa sellaisen, jossa ei ole huumoria ja hauskuutta?
Tällaisia aloin miettiä, kun kuuntelin Arvo Pärtin Alinaa. Jostain syystä se toi mieleen erään toisen kappaleen.
En nykyään juuri kuuntele musiikkia. Luultavasti siksi, että se vaikuttaa liian voimakkaasti. Mutta aina välillä jokin tietty melodia alkaa elää ja sitä on pakko soittaa uudestaan ja uudestaan. Tätä Bille Augustin Hyvän tahdon taustamelodiaa on kuunneltu tuubissa vajaat kolmetuhatta kertaa kaikkiaan ja aika iso osa noista kuuntelukerroista menee minun piikkiini. En vaan saan tarpeekseni tästä. Olen joissakin asioissa monomaani.
Tätä ei voi syyttää hektisyydestä. Melodiassa on surumielisyyttä, mutta ei lohduttomuutta. Se kunnioittaa elämän arvoitusta. Televisiosarjakin oli loistava. Olen vuodesta 1992 odottanut, että se tulisi uusintana. Ei ole tullut, vaikka muuten television ohjelmisto koostuu tätä nykyä uusinnoista ja uusintojen uusinnoista, jotka on siroteltu ruoka-ohjelmien ja reality-sekoilujen lomaan.
Tekstit
Olen mitä ilmeisemmin hengenheimolaisesi myös tämän melun sietämättömyyden suhteen. Hiljaisuus on lempiääneni ja sitä haluan kuunnella. Televisiota katson harvoin ja yleensä vain ykköstä. Radiokanava on radiosuomi tai puhe. Olenpa minä tylsä ihminen?!
VastaaPoistaJotkut eivät tule toimeen ilman jatkuvaa hälyä. Mitä repivämpi musiikki sitä parempi.
Tärkeää on minusta se, että äänimaailmansa saa itse valita loukkaamatta muita. Joissakin julkisissa tiloissa se alkaa olla jo maodotonta.
Niin totta. Itse huomasin joutuneeni pulaan, kun hankin älypuhelimen. Nyt olen tosiaan koukussa siihen, että pitää tarkistella sähköposteja ja facebookia mökilläkin. Siis siellä ainoassa paikassa missä tulisi nauttia luonnon äänistä. Ei tule mittään!
VastaaPoistaKuuntelin molemmat ja tuo Alina tuntui kutsuvammalta.
VastaaPoistaJos mielestäsi maailmasta puuttuu joku kirja, sinun tehtäväsi on kirjoittaa se! :)
No, voin myötätodistaa että jossain luin että musiikki soitetaan nykyään nopeammin kuin alunperin.
VastaaPoistaHmm. Tässä alkaa jo kehittyä bisnesideaa, olen itse niin hidas että voisin aloittaa kurssien pitämisen aiheesta... esim tyttäremme (16v) on perinyt geeneissä samaa, ja pitää venäläisten klassikkojen lukemisesta, mikä jopa hieman yllätti minutkin.
Lisäksi tunnen itse vastustamatonta halua lukea joskus Oblomovin tarinan, mutta saankohan sitä aikaiseksi ennenkuin eläkkeellä.
Marke, luulen että jatkuvaan hälyyn tottuu ja sitten sitä kaipaa. Oman äänimaailman valitseminen on kyllä haaste heti kun astuu ulos talostaan. Mökilläkin alkaa olla jos jonkinlaista pörinää naapurustossa.
VastaaPoistaAnne, voin vain kuvitella kuinka minulle kävisi jos olisi tuollainen älypuhelin. Älyttömyyksiin menisi, olipa puhelin miten älykäs tahansa.
Hoo Moilanen, mitä hyötyä on kirjoittaa, jos ei kukaan julkaise eikä lue, siinähän se dilemma on.
Hyvä kuulla Auvo, siis että olet kuullut saman jutun. Kyllä hitailu on sympaattista. Minäkin muuten luin 16 vuotiaana venäläisiä klassikkoja, Sotaa ja rauhaakin ihan viihteenä. En tullut ajatelleeksi, että liittyisi samaan. Oblomovista voisi ottaa oppia jo ennen eläkettä.
Kirsti, monet muusikotkin ovat samaa mieltä ja ovat alkaneet soittaa hitaammin.
VastaaPoistaJossakin sanottiin kauniisti, että klassinen musiikki on sopusoinnussa ihmisen sydämen rytmin kanssa.
Chopin lienee soittanut valtavan nopeasti, mutta hän elikin jatkuvassa tuskassa sairautensa ja muiden huoliensa kanssa. Nuorilla musiikin neroilla oli kiire, kuin he olisivat tienneet, ettei aikaa ollut paljon. Näin he ovat nykyajan ihmisten kaltaisia.
Ennen pidin Bachista eniten, jopa siivousmusiikkina järjestyksen tuojana, nyt pidän Mozartista ja Chopinistä, kuuntelen oikeastaan vain heitä, sillä maailma on levoton ja vaikeiden ongelmien vallassa. Tuntuisi paolta kuunnella Bachia. Jos tarvitsen lepoa, valitsen hiljaisuuden.
Kirja, jota ei ole kirjoitettu, jää ikuiseksi kysymysmerkiksi. Ei voi tietää olisiko sitä julkaistu.
VastaaPoistaOlisiko sillä ollut lukijoita? Mitä siitä olisi saanut henkensä pitimiksi?
Maailmassa on sen kirjan mentävä aukko.
Minun oppilaitteni mielestä suurin osa heillä luettamistani kirjoista on liian hitaita ja mietiskelviä ja tylsiä... :-(
VastaaPoistaAnne T., sama ongelma älypuhelimen kanssa. Laitoin puhelimesta nettiyhteydet raa'asti poikki kesäreissulla ja kyllä vaan teki höpöä. 10 taivaallista päivää ilman sähköposteja, Twitteriä, Facebookia. Mutta olihan siellä sitten useampikin "Vastaa mahdollisimman pian!!!" viesti odottamassa...
VastaaPoistaOlen hiukan saman suuntaisia miettinyt Kirstin kanssa lanu-kirjallisuudesta. Ainakin median perusteella nyt ollaan menossa niin vahvasti YA-hypetykseen, että muut, vähemmän trendikkäät lanun lajit jäävät pian varjoon. Se on harmi.
Anna, minun käsittääkseni maailma on aina ollut levoton ja vaikeiden ongelmien vallassa ja silti on laulettu gregoriaanisesti ajattomia hymnejä ja onneksi jossain lauletaan edelleen.
VastaaPoistaHoo Moilanen, maailmassa on monenlaisia aukkoja ja kirjailijaparka joutuu miettimään minkä aukon niistä yrittää täyttää.
Anonyymi, sehän se tietysti on, että hektiseen menoon tottuneen voi olla ahdistava yrittää sopeutua toisenlaiseen rytmiin.
Magdalena, olisi tärkeä, että olisi monenlaisia kirjoja. Pelkään että tarjonnan käy samalla tavalla kuin kaupallisten radiokanavien musiikkitarjonnalle. Ei oikeastaan ole vaihtoehtoa, kun joka tuutista tulee samaa.
Soittamisen nopeutumisesta puhutaan ainakin Carl Honoren Slow - elä hitaammin! -kirjassa.
VastaaPoistaNimi työntää luotaan, mutta se ei ole halpahintainen kevyttekele vaan ajatuksia ja oivalluksia herättävä opus.
En mitenkään osaa pelätä, että kirjat alkaisivat tulla samasta tuutista kaupallisten radiokanavien musiikkitarjonnan tapaan.
Aina on olemassa ihmisiä, joilla on tarve tutkailla syntyjä syviä - jos viittaat(te) sellaisen tarjonnan katoon.
Kirsti, ihmisten musiikin maku on hyvin yksilöllistä. Myös uskonnollisessa musiikissa, jos haluaa jaoitella musiikkia uskonnolliseen ja ei-uskonnolliseen.
VastaaPoistaMinusta hyvä musiikki on aina ylistystä Luojalle niin kuin kukkanen tai jokin luonnon elementeistä: vesi, pilvet, tuuli. En ole mystikko, jos pitäisi valita laulu, pidän reippaasta uskonnollisesta musiikista, jossa on hyvä sävel: William Blaken runo "Jerusalem" on hyvä, sekä sävel että sanat, jotka jokainen voi ajatella omaa elinympäristöään koskevaksi, ei vain myyttistä Englantia tarkoittavaksi.
Kiitos kirjavinkistä Hoo!
VastaaPoistaJa hyvä, jos et osaa pelätä, koska eihän se pelkääminen mihinkään auta tietenkään. Mutta kyllä nämä markkinatalouden lait tiettyjä haasteita aiheuttavat.
Anna, hyvä näkemys musiikista sinulla.
luin Oblomovin venäjäksi! ja oli kyllä hidasta. Ääniallergikko olen minäkin. En ole voinut kahteen kesään käyttää mökkiä viikonloppuisin, kun toiselta rannalta kaikuu teknomusa aamuyöhön. Ääni tulee kivasti vettä pitkin, ja jotenkin kantautuu luihin ja ytimiin.
VastaaPoistaAnneli, tuohan on ympäristörikos. Ettekö voi koota ryhmän, joka tekee asiasta valituksen? Jotkut asuvat siellä eivätkä pääse melua pakoon,
VastaaPoistaA
VastaaPoistaGogolin Kuolleet sielut lukioaikana käänsivät suunnan melusta olemiseen;
Haanpään sotilaan sanat Korpisodassa nukkuvalle toverilleen: "Nouse olemaan!" vahvistivat;
Volter Kilven Kirkolle vei mennessään pyhäpäivän rauhaan ja Alastalon salin penkille.
Radio aukeaa vain vessassa. ;)
Olkaa hyvä ja astukaa sisään:
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/8001/parin-vuoden-saaristoseikkailu-alkupaivilla-reality
A.A.: valitin kunnalle, joka on vuokrannut ao. leirintäalueen tälle teknoporukalle. Vetosin juuri ympäristörikokseen ja sanoin, että he vuokranantajina ovat vastuullisia siitä, millaista häiriötä vuokralaiset aiheuttavat. Sain kehotuksen soittaa poliisille. Kerran soitin, se auttoi sinä päivänä, perjantaina, mutta lauantaina tekno raikui taas.
VastaaPoistaIhmettelen itsekin, eikö muka kukaan muu ole häiriintynyt.
Huhhuh Anneli, kuulostaa kyllä ihan uskomattomalta jutulta. Luulen, että ihmiset saattavat yrittää vain hiljaa kestää ja toivovat häiriön poistuvan. Jonkun pitäisi ehkä jaksaa kerätä porukkaa jotta saisitte joukkovoiman käyttöön. Mutta organisoituminen on vaikeaa, jos ei ole olemassa valmiita rakenteita sitä varten.
VastaaPoistaKiitos Hikkaj vinkistä, linkistä.
Tervehdys satunnaiselta lukijaltasi.
VastaaPoistaSuomalainen kulttuuri on ollut tällainen hitauteen ja hiljaisuuteen taipuvainen. Kun on katsellut maailmaa niin on huomannut, että joka paikassa sama hitaus ja hiljaisuus eivät ole itseisarvoja. Ehkä kulttuurien sekoittuminen on tuonut Suomeenkin hektisempää elämää.
Hei vaan Cassandane. Voit tietysti olla olikeassa suomalaisen kulttuurin hitaudesta, mutta toisaalta esim. tuo mainittu klassisen musiikin soittotahdin kiivastuminen on käsittääkseni ihan yleismaailmallinen ilmiö.
VastaaPoista