Kohu myy. Minullakin pompahti sivulataukset kolmella sadalla ylöspäin, kun otin käsittelyyn kohuaiheen.
Julkisuutta tuli nyt mietittyä muutenkin, kun Turun sanomat oli julkaissut minusta puolen sivun kokoisen kuvan artikkelissa, joka pääasiallisesti hyödynsi Päivi Heikkilä-Halttusen laajaa tietämystä lastenkirjallisuudesta. Ystävä pisti heti ironisen viestin, että suurin toiveeni toteutui, puolen sivun kokoinen kuva lehdessä. En ole oikein uskaltanut edes katsoa tuota juttua.
Lisäksi olen alkanut epäillä, että ehkä maailma on tosiaan muuttumassa ja ajamassa paperilehtien ohi. Sähkökirjat tulevat ja mullistavat ihmisen lukutottumukset ja esimerkiksi poistavat naisten romanttiseen viihteen lukemiseen liittyvän vaarallisen stigman. Reginaa lukulaitteesta lukeva nainen näyttää nimittäin julkisissa kulkuneuvoissa täsmälleen yhtä fiksulta kuin nainen joka lukee Parnassoa. Vai eikö näytä? Siksi maailmalla leviääkin mammaporno-buumi ja minultakin on jo kyselty, että olisiko valmiina Regina-novelleja, joita voisi julkaista sähköisessä muodossa.
Minulla ei taida juuri olla, eikä tuo genre enää kiinnosta, harmi sinänsä.

Hmm, laiteko tekee ihmisestä fiksunnäköisen? Tietty ulkoiset seikat: merkkivaatteet, uusi auto, trenditietoinen kampaus ja viimeistä huutoa oleva lukulaite kertoo meille jotain.
VastaaPoistaMuttei välttämättä fiksuudesta yhtään mitään. Mammaporno, mitä se on?
No laite on fiksumpi pitää kädessä kuin harlekiini tai muu halpisjuttu. Mammapornoesimerkki maailmalta
VastaaPoistahttp://www.guardian.co.uk/books/2012/jul/06/why-women-love-fifty-shades-grey
Sun olisi pitänyt laittaa tämän postauksen otsikoksi Mammaporno, niin olisit tehnyt latausennätyksen.
VastaaPoista"Sun olisi pitänyt laittaa tämän postauksen otsikoksi Mammaporno, niin olisit tehnyt latausennätyksen."
VastaaPoistaNo eipä :D
Kävi mielessä, mutta en sitten viitsinyt tuottaa rankkaa pettymystä niin monelle, koska sisältö ei oikein vastaisi odotuksia kumminkaan.
VastaaPoistaMammat pornoaa ja pienet tytöt laitetaan kisaamaan kauneudesta:
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/kotimaa/IS+Suomeen+suunnitteilla+ensimm%C3%A4inen+lasten+kauneuskilpailu/a1305596084719
Miksi ilmiön nimi on mammaporno? Mun mielestä pehmoporno sopisi paremmin :) Ja käytinkin ilmausta blogiarviossani toissapäivänä. Anyway tuli mieleen nimen omaan Regina Fifty Shades Of Greytä lukiessa. Joten jos sulla on novelleja, niin nyt niille on varmasti kysyntää :D Harmi vain, Reginaa ei enää ole (vai onko vielä..?)
VastaaPoista"Minulla ei taida juuri olla, eikä tuo genre enää kiinnosta, harmi sinänsä."
VastaaPoistaTämä viimeinen kappaleesi on juuri sitä parasta sinua, minkä tähden moni, minä mukaan lukien, koukuttuu sinuun...
"Miksi ilmiön nimi on mammaporno?"
VastaaPoistaEdustaa lähinnä kotiäitien eskapismiviihdettä?
Mulle riitti pari näytepätkää..
Anonyymi, ai nytkö ne ovat tulossa tännekin.
VastaaPoistaHelmi-Maaria, Anu varmaan tuossa kiteytti mammapornon olemuksen;.) Ja juu, Reginaa ei ole enää, mutta joka haluaa voisi ehkä tehdä tiliä julkaisemalla Regina-novellejaan uusiksi.
mm, ai tuoko se salaisuuteni on...;-)
Anu, miksi kotiäitien eskapismiviihde kuulostaa niin hmm
Mammaporno – mikä kauhea nimi. Siitä on ainakin erotiikka kaukana. Yhtä hirveä kuin "aikuisviihde". :)
VastaaPoista"Anu, miksi kotiäitien eskapismiviihde kuulostaa niin hmm"
VastaaPoistaHäh? :D Enhän mää voi tietää miksi se kuulostaa susta niin hmm ;)
Kyllä kaikki varmaan joskus tarvii pikkusen eskapismia. Mulle se on hyvä kirja tai hyvä leffa tai hyvä peli. Ja jollain toisella se on 50 shades ;)
Ump, joo se varmaankaan ole kyseistä genreä kirjoittavien oma ilmaus...
VastaaPoistaNo eikö se sinusta kuulosta yhtään hämärältä, Anu?
Ei se musta nyt erityisen hämärältä kuulosta, kunhan heitin ehdotuksena tuon mammaporno-sanan selitykseksi :D
VastaaPoistaPaitsi jos viittaat siihen että ko. kirjassa on ilmeisesti hänki pänkin lisäksi aika lailla spänkkiä? Eikö se sovi kotiäideille? ;)
En mä siihen viitannut, vaan noihin arvostusasioihin, kotiäidit, eskapismi ja viihde, siinä on aika monta perinteisesti vähän kuormitettua sanaa samassa syssyssä.
VastaaPoistaKukahan on mahtanut tuon mammaporno-sanan keksiä? Siltä varmaan pitäisi kysyä, että mitä ajoi sanalla takaa. Mun korvaan se kuulostaa lähinnä viittaavan kotiäitien eroottissävyiseen viihteeseen joka vie pois arjesta.
PoistaEnsinnäkin sähkökirjanlukulaitteet ovat mielestäni täysin mahdottomia käyttää monestakin syystä ja kirja on ylivoimainen käyttöliittymä, kuten eräs tuntemani professori sanoo.
VastaaPoistaToisekseen en aio lukea kyseistä opus-trilogiaa ihan vain siitä syystä, että se pohjautuu alunperin fanifiktioon Twilight-sarjasta, johon vain vaihdettiin päähenkilöiden nimet. Plaah.
Unohdin myös kertoa, että vietimme juuri äskettäin ystävättärieni kanssa hiljaisen muistohetken Reginan muistoa kunnioittaen. Niisk.
PoistaHei Nokisuu! Olen kyllä samaa mieltä e-kirjojen suhteen, mutta veikkaan että ne tekevät maihinnousun siitä huolimatta. Ehkä niitä luetaan tulevaisuudessa älypuhelimesta, joita ihmiset muutenkin näpräävät. Reginan muistoa voisin kyllä minäkin vähän enemmän kunnioittaa.
VastaaPoistaHyvä idea tuo Reginan muiston kunnioittaminen, mutta tehdään se iloisesti, juhlien, synkkyyttä riittää ihan muutenkin omiksi tarpeiksi.
PoistaSeuraavan kerran, kun tulen Turkuun, pidetään partyt asian tiimoilta, eikö niin, Kirsti!
Okei, kuulostaa että meillä on suunnitelma!
VastaaPoista