No niin, nyt minä luin sen loppuun, siis Lundbergin Jään.
Ja olisihan se tietysti pitänyt arvata, että tarina on lohduton, koska eihän Suomessa voi korkeakirjallisuus olla muuta kuin lohdutonta, koska elämä on lohdutonta ja ihmisen tehtävä on uljaasti kestää lohduttomuus turvautumatta epärealistisiin haaveisiin siitä että olisi jokin lohtu ihmisellä olemassa tai luomakunnalla ylipäätään. Aina siellä lopussa vaanii pohjaton kärsimys ja kaikki jäävät lopulta yksin ja ääliö se joka muuta teeskentelee.
Nyt joku voisi ehdottaa jotain iloista kivaa kirjaa välillä, sellaista josta voisin ammentaa vähän potkua päivääni, sillä tammikuu ei ole vielä puolessa välissä, edessä on näännyttävä kevät ja elämä ja minä olen sellainen ressukka, että minun on ihan pakko saada impata jostain iloa muuten pysähdyn ja menetän mielenkiintoni koko tähän elämään, niin että kiitti vaan **tusti Lundberg tästäkin mielenpiristyksestä.
Ja olisihan se tietysti pitänyt arvata, että tarina on lohduton, koska eihän Suomessa voi korkeakirjallisuus olla muuta kuin lohdutonta, koska elämä on lohdutonta ja ihmisen tehtävä on uljaasti kestää lohduttomuus turvautumatta epärealistisiin haaveisiin siitä että olisi jokin lohtu ihmisellä olemassa tai luomakunnalla ylipäätään. Aina siellä lopussa vaanii pohjaton kärsimys ja kaikki jäävät lopulta yksin ja ääliö se joka muuta teeskentelee.
Nyt joku voisi ehdottaa jotain iloista kivaa kirjaa välillä, sellaista josta voisin ammentaa vähän potkua päivääni, sillä tammikuu ei ole vielä puolessa välissä, edessä on näännyttävä kevät ja elämä ja minä olen sellainen ressukka, että minun on ihan pakko saada impata jostain iloa muuten pysähdyn ja menetän mielenkiintoni koko tähän elämään, niin että kiitti vaan **tusti Lundberg tästäkin mielenpiristyksestä.
Tekstit
Hei
VastaaPoistaLue David Foenkinos´n Vaimoni eroottinen potentiaali (2012). Hassu ja humoristinen, mutta ihan luettava kirja.
Minäkin tätä nykyä lukisin mielelläni "hyvänmielenkirjoja", mutta yllättävää kyllä, surullisesta lopusta huolimatta, en kokenut "Jäätä" mitenkään lohduttomana. Olen varma, että tarmokas leski selvisi elämässä eteenpäin vallan hyvin.
VastaaPoistaLuin kirjan jo aikoja ennen Finlandia-palkintoehdokkuutta ja tykkäsin kovin. Monella tavalla kirja kertasi omia kokemuksiani, ehkä siksikin pidin siitä.
No nyt alkoi erityisesti kiinnostaa Jää. Itse olen traagisten ja lohduttomien kirjojen ystävä, joskaan en paheksu tai vieroksu iloisempiakaan kirjoja ja niitä toki luen.
VastaaPoistaToisaalta kirjathan ovat pitkälti subjektiivisia kokemuksia, kuten Lukutikun kommentista käy ilmi.
Mitään ehdotuksia ei nyt ole, paitsi eikös ne Mielensäpahoittajat ole aika hulvattomia. En ole lukenut (vielä, valitettavasti), mutta tarkoitus olisi.
Kiitos Mai kirjavinkistä.
VastaaPoistaLukutikku, niin ei se lohduttomuus ollut kirjassa kovin ilmeistä, kirjahan on tavattoman kaunis.
Elegia, kyllä Jää lukea kannattaa, se on tavallaan sellainen vanhan ajan hyvä lukuromaani. Mielensäpahoittajat on jotenkin niin ääh, no voihan niitä hekotella juu.
Iloista ja hauskaa luettavaa mahdottomista olosuhteista: Sergei Dovlatovin Meikäläiset.
VastaaPoistaARVASIN. (En ole kyllä lukenut kirjaa loppuun vielä, eli ehkä ei olisi pitänyt lukea tätä murskakritiikkiäsi. Mutta ehkä lukeminen nyt helpottuu, kun tiedän, että tuleehan se kamala sieltä. ;-))
VastaaPoistaKaikkein epätoivoisimpaan hyvän mielen kirjan tarpeeseen olen itse käyttänyt L.M. Montgomeryn kirjaa Sininen linna. Yksinäinen, ruma, onneton, aikaansaamaton, turha ja nuorena kuolemaan joutuva nainen muuttuu kauniiksi, fiksuksi, tarpeelliseksi ja elämäänsä hallitsevaksi ihmiseksi ja löytää rakkauden eikä sitten edes kuole nuorena. Siitä on paha panna paremmaksi.
Katharine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät on oikein nautittava, samoin ikivanha Dodie Smithin Linnanneidon lokikirja :)
VastaaPoistaJää on kyllä lukulistalla jossain vaiheessa, kunhan nyt asiakkaat lukevat sen ensin.
Kiitos Anita ja Puskissa, pitää tutustua noihin kirjoihin.
VastaaPoistaFlora, juu Sininen linna on klassikko, harmi että on tullut luettua muutamaan kertaan. Toivottavasti en nyt tosi pahasta spoilannut lukukokemusta.
Veikko Huovisen kirjat
VastaaPoistaMun vakiohengdennostatuslukemistani ovat kaikki Guareschin Isä Camillot, ja Websterin Setä Pitkäsääri jatko-osineen Paras vihollinen. Käytän niitä vastaseerumina kirjallisuudenopiskelun pakollisiin lukemistoihin, jotka tuntuvat usein tukevan tuota lohduttomuusteoriaa.
VastaaPoistaAnna, jotenkin on tullut niin kaluttua nuo Huoviset, mutta mikä ettei.
VastaaPoistaHelinä, Isä Camillot luin ihan äskettäin uusiksi, sattuneista syistä. Ja olivat kyllä kestäneet aikaa hyvin. Setä Pitkäsäärtä en tunne, sen voisi ottaa ohjelmistoon.
Isä Camillo ja Peppone auttavat myös minua. Kun oloni on oikein surkea, luen mielelläni myös James Herriotia (Kaikenkarvaiset ystäväni, Luojanluomat ystäväni jne).
VastaaPoistaKahden kolmen maissa yöllä nelosella on tarjolla nostalgiaa televisiosta: Perhe on pahin. Täytyy valvoa, ei voi nukkua.
VastaaPoistaOho, tänä yönä jo klo 1.45.
VastaaPoistaJoskus ajattelen, että sellaiselle aikuisten teletapit tv-sarjalle voi olla tilausta. Eli rikottaisiin kaikki kirjoitussäännöt ja kaikki olisi kaunista, lohdullista, onnistuvaa ja hyvää. Suurin kauheus voisi olla luokkaa tikku sormessa. Toki se tavallaan olisi hyvin huono ohjelma, mutta tällainen turvapaikkakokemuksen korvike voisi saada paljon seuraajia (valitettavasti?).
VastaaPoistaAnonyymi, minulta jäi katsomatta, mutta 70-luvulla katsoin. Kiinnoistaisi tosiaan vilkaista, että miltä se huumori tänään vaikuttaa.
VastaaPoistaMarko, ehkä ihmiset kuitenkin kaipaisivat pientä jännitettä väkisinkin, ja sitä on vaikea saada muuten kuin vastoinkäymisten muodossa. Siis tv-sarjassa. Mutta turvapaikkahakemuksen korvike voisi olla ihan hyvä synopsis niin kirjalle kuin sarjallekin, eikä minusta olisi yhtään valitettavaa jos se saisi paljon katsojia. Ainakaan sen valitettavampaa kuin se että joku BB saa aina paljon katsojia.
"...ihmiset kuitenkin kaipaisivat pientä jännitettä väkisinkin, ja sitä on vaikea saada muuten kuin vastoinkäymisten muodossa."
VastaaPoistaTietty määrä vastuksia on vain hyväksi, oppii sellaisia selviytymiskeinoja joita ei voi hankkia kirjoja lukemalla.
Selviytyminen, siis todellisessa elämässä (ei viihdesarjassa), tekee ihmisestä kekseliään.
Niille ihmisille, jotka eivät ole oppineet keinoja selvitä tiukoistakin tilanteista, pikkutikku sormessa on maailmanloppu. Opitaan avuttomiksi avuttomuuden avulla.
Suosittelen hyvänmielen kirjaksi John Groganin teosta "Marley ja minä". Siitä on tehty leffakin. Tai no, on siinäkin vähän surua ja vastoinkäymisiä, mutta minulle jäi tuosta kirjasta tosi hyvä mieli.
VastaaPoistaJotenkin kuulostaa vähän tutulta tuo Marley ja minä. Pitää tarkistaa.
VastaaPoistaVai niin anonyymi, kuulostaa siltä, että tiedät mistä puhut.
Siis unohdin vallan mainita hyvänmielenkirjoja.
VastaaPoistaOlen ollut aivan ihastunut hollantilaisen Renate Dorrensteinin kirjoihin ja yllättäen täydellinen hömppäkirja Sophie Kinsellan "Kevytkenkäinen kummitus" on ilhduttanut itseni lisäksi useita himolukijaystäviäni.
Mahtava kirjoitus. Kyllästyttää niin se yksimielisyys, mikä tuntuu aina Finlandia-voittajista ja sen sellaisista arvostetuista Suomessa vallitsevan. Vastikään olin läsnä (kirjallisuusintoisten ihmisten) keskustelussa, jossa hämmentyneinä todettiin viidestä suusta, että Rosa Liksomin Hytti numero 6 oli kaikkien mielestä tylsä. Piristävää oli.
VastaaPoistaLukutikku, jotain olen Kinsellalta lukenut, mutta tuo on vieras. Dorrestein myös tuntematon, kiitos.
VastaaPoistaLaura, kai se on tämä ihmisen laumaeläimellisyys, joka tekee vaikeaksi nousta kuviteltua joukon yksimielisyyttä vastaan. Jossain Sofi Oksasessa se näkyy erittäin selvästi, hänen kirjoistaan ei saa edes vihjaista poikkipuolisesti jotain, heti tulee silmille.
Pitää nyt vielä sanoa, että Lundberg on kirjailijana ollut suuri suosikkini. Olen pitänyt hänen kirjoistaan kovasti. Joihinkin edellisiin verrattuna tämä oli pettymys, koska koin niin synkäksi. En tiedä oliko tämä oikeasti synkempi, vai olenko minä herkistynyt.
Suosittelen hyvänmielen kirjaksi Mika Waltarin pikkuista kirjaa Neljä päivänlaskua. Tulee taatusti hyvä mieli. Sitäpaitsi kirja kertoo myös sinulle tutusta aiheesta, kirjailijan ihanankauhenraskaasta elämästä. Tekijömiehen huumoria.
VastaaPoistaLuin Jon Ronsonin kirjan Psykopaattitesti. Ei kyllä ole hyvänmielen kirja, mutta karisti päästä tämän kaamoksen omanlaisella huumorillaan. Miten jotkut osaavatkin tarttua tuollaisiin aiheisiin; aiheisiin joissa ei ryvetä omassa tunne-elämässä, suvun-kansan-maan tuntemuksissa.
VastaaPoistaLinkkaan nyt törkeästi omaan blogiini kun sen kommenttiboksista päädyin tänne. Synkkyysmielialaa on liikkeellä muillakin, mutta ainakin siellä oli pari piristävää ehdotusta:
VastaaPoista"Mä en tykkää lukea suomalaista kirjallisuutta"
Minulla on Jää vielä kesken, mutta nyt sain uutta pontta jatkaa, koska siihen on selvästi odotettavissa elämän makua. Pari yötä sitten hihittelin ja nauroin ääneen Sinikka Nopolan pienelle kirjalle Matkustan melko harvoin ja muita kertomuksia.
VastaaPoistaKiitos kirjasuosituksista kaikille!
VastaaPoistaHeh Marja, hyvä jos tämä postaus toimi niin, että jaksat kirjan loppuun...