Menin eilen yliopistolle palauttamaan avainta.
- Voi miten ihanaa! Kiitos! sanoi vahtimestarin kopissa istunut iloinen nainen.
Sanoin, että mukava, kun voi näin vähällä vaivalla tuottaa toiselle ihmiselle hyvää mieltä.
- Juu, pienistä asioista on revittävä ilot! hän sanoi näköjään ilman ironiaa ja sarkasmia.
Hän etsi avaimesta numeron, haki papereistaan sen tiedot ja merkkasi, että olin palauttanut avaimen. - Tosi hienoa, nämä ovatkin olleet vähän kortilla viime aikoina, hän sanoi vielä.
Sitten vaihdoimme muutaman sanan säästä, joka oli haasteellinen ja toivotimme hyvät jatkot. Tallustellessani räntäsateen läpi seuraavaan paikkaan tunsin tehneeni suurenmoisen hyvän teon, vaikka oikeastaan olin tehnyt vain velvollisuuteni. Ja hiukan myöhässä sitä paitsi.
Mietin taas miten tärkeitä tällaiset ohimenevätkin ihmisten kohtaamiset ovat. Omalta osaltamme voimme kirkastaa tai pimentää niiden elämää joita päivittäin tapaamme.
Haluaisin itse olla ihminen, joka mieluummin valaisee kuin pimentää. Siksi meni suu mutruun, kun blogin laskurista näin jonkun tulleen tänne hakusanalla: Kirsti Ellilä, kusipää.
- Voi miten ihanaa! Kiitos! sanoi vahtimestarin kopissa istunut iloinen nainen.
Sanoin, että mukava, kun voi näin vähällä vaivalla tuottaa toiselle ihmiselle hyvää mieltä.
- Juu, pienistä asioista on revittävä ilot! hän sanoi näköjään ilman ironiaa ja sarkasmia.
Hän etsi avaimesta numeron, haki papereistaan sen tiedot ja merkkasi, että olin palauttanut avaimen. - Tosi hienoa, nämä ovatkin olleet vähän kortilla viime aikoina, hän sanoi vielä.
Sitten vaihdoimme muutaman sanan säästä, joka oli haasteellinen ja toivotimme hyvät jatkot. Tallustellessani räntäsateen läpi seuraavaan paikkaan tunsin tehneeni suurenmoisen hyvän teon, vaikka oikeastaan olin tehnyt vain velvollisuuteni. Ja hiukan myöhässä sitä paitsi.
Mietin taas miten tärkeitä tällaiset ohimenevätkin ihmisten kohtaamiset ovat. Omalta osaltamme voimme kirkastaa tai pimentää niiden elämää joita päivittäin tapaamme.
Haluaisin itse olla ihminen, joka mieluummin valaisee kuin pimentää. Siksi meni suu mutruun, kun blogin laskurista näin jonkun tulleen tänne hakusanalla: Kirsti Ellilä, kusipää.
Tekstit
Aika lievä hakusana tuo kusipää sentään on. En viitsi edes kirjoittaa tähän, millaisilla hakusanoilla minun blogiini tullaan. Taitaa olla sama ihminen aina.
VastaaPoistaKohtaamiset ovat tärkeitä. Suuntaan jos toiseenkin. Läsnä oleminen toiselle on elintärkeää. Kirjoitin samasta asiasta juuri äsken blogiini.
VastaaPoistaVihollisesi ovat kaltaisiasi. Hakusanat kertovat jotain tärkeätä. Kusipäisyys on taito sekin.
Julkisuutta kun ei voi hallita, vaikka moni niin kuvittelee ja luulottelee.
Rakasta vihollisiasi, jos sinulla niitä on,opit heiltä/heistä eniten.
Sitä vetää puoleensa mitä itse on joko vailla tai tarvitseva.
Hakukonetta käyttävä tuskin etsii sisältöä jossa tiettyä ihmistä haukutaan k***pääksi.
VastaaPoistaTodennäköisempää on että joku on joskus lukenut tätä blogia ja jotain positiivista on jäänyt sisällöstä mieleen. Sitten tämä joku on kuitenkin unohtanut osoiteen, mutta muistanut että kirjailija on itse käyttänyt tuota sanaa jossain kirjoituksessaan (niitä näyttää löytyvän).
Toki voihan siitäkin huolestua jos lukijalla on jäänyt sisällöstä mieleen ainoastaan se että kirjailija vahvistaa sanomaansa karkealla kielellä :-)
Äskeinen anonyymi jatkaa vielä:
VastaaPoistaJoku on ehkä hakenut sitä hienoa otsikkoa "Tuhat loistavaa kusipäätä" joka tuntui ilahduttavan monia kommentoijia.
(...itse muuten toistin äsken tuon mielipahaa aiheuttaneen googlehaun ihan vain testausmielessä joten ei pidä huolestua jos analytiikasta alkaa paljastua lisää k***päisyyksiä...)
Susu, sinä sen sanoit, läsnäolo on elintärkeää.
VastaaPoistaAnonyymi 1, viholliset varmaan ovat kaltaisiani, mutta miksi tällaisella nössykällä olisi vihollisia. Ajatuskin hätkähdyttää.
Anonyymi 2, sinullahan on loistavaa loogista ja analyyttista ajattelukykyä. Ei tullut mieleen itse googlettaa ja katsoa, enkä tosiaan muistanut tuota bloggausta lainkaan. Ilman muuta uskoin taas tahattomasti loukanneeni jotakuta. Kiitos!
Muuten, kun luin sinun yhden kirjasi Emma ja naapurin Romeo ja todella pidin siitä! Oletko harkinnut kirjan pohjalta mitään elokuvaa sillä minusta siitä tulisi erinomainen!
VastaaPoistaViime aikoina olen toivonut näkeväni valon voittavan pimeyden minussa. Pelkään, että voimattomuuteni peitellä valolla pimeää on tehnyt minusta ihmisen, joka on pimentänyt eikä valaissut.
VastaaPoistaHakusanaa voisi ajatella niin, että joku epäluuloinen ihminen on halunnut tarkistaa sisältyykö tuo ominaisuus sinuun, mutta hän on varmasti päätynyt siihen, ettei sisälly. Ja anonyymi kakkosen selitys ei ole huono sekään, varmasti jopa parempi.
Hei anonyymi, kiva kuulla että pidit Emmasta! Minun harkintani ei siinä elokuva-asiassa paljon paina. Mutta minustakin siitä tulisi tosi mukava elokuva:-)
VastaaPoistaMarko, kuulun itse siihen koulukuntaan, joka ei oikeastaan oleta, että oma itse olisi jokin suuri valkeuden lähde. Mieti mitkä asiat sinulle edustavat valoa, lämpöä, toivoa ja hakeudu siihen suuntaan. Imppaa valoa sieltä mistä sitä löydät, edes pienen säteen, vähitellen se kasvaa ja työntää pimeyttä syrjään. Näin uskon...