Ilkka Malmberg kertoo kirjoittamisesta kiinnostavasti. Kun sanon näin, se tarkoittaa tietenkin, että hän ajattelee samalla tavalla kuin minä. Jostain syystä on elähdyttävää, kun joku toinen, mielellään joku mahdollisimman menestynyt ja arvostettu ajattelee samalla tavalla kuin itse. Siinä se itse jotenkin kohoaa samalle tasolle...
Jo otsikko puhuttelee: Huolestuttaa, että pitkästytän. Koska sitä minäkin aina pelkään. Edes tämä pohjaton syöveri internet ei vapauta minua siitä pelosta. Tänne totisesti mahtuu löpinää, mutta minulla ei itsetunto riittäisi kirjoittaa sellaisia kilometrien pitkiä vuodatuksia joihin jotkut toiset yltävät ihan vaivattomasti.
Niinpä en reportaasia tehdessäni varsinaisesti haastattele. Yritän seurata ihmisiä ja kertoa, mitä he tekevät. Mitä he puhuvat, kun eivät anna haastattelulausuntoa. Yritän siksi viipyä tilanteissa pitkään. Hei Ilkka, ihme juttu, minulla on ihan sama menetelmä. Vaikka jos ollaan rehellisiä, niin minulla se menee oikeastaan niin, että minä vain elän ja koen kaikenlaista, ja joistakin kokemistani asioista alkaa nousta mieleen ideoita ja joku niistä ideoista alkaa kehiä ympärilleen tarinaa niin että lopulta syntyy kirja.
Olen minä silti joskus ihmisiä myös jututtanut ja se on hyödyllistä, kun pitää tarkistaa, että jotkin tekstin nyanssit ovat kohdillaan. Silti pääsee välillä lapsuksia kirjoihin. Mutta ei puhuta niistä.
Jo otsikko puhuttelee: Huolestuttaa, että pitkästytän. Koska sitä minäkin aina pelkään. Edes tämä pohjaton syöveri internet ei vapauta minua siitä pelosta. Tänne totisesti mahtuu löpinää, mutta minulla ei itsetunto riittäisi kirjoittaa sellaisia kilometrien pitkiä vuodatuksia joihin jotkut toiset yltävät ihan vaivattomasti.
Niinpä en reportaasia tehdessäni varsinaisesti haastattele. Yritän seurata ihmisiä ja kertoa, mitä he tekevät. Mitä he puhuvat, kun eivät anna haastattelulausuntoa. Yritän siksi viipyä tilanteissa pitkään. Hei Ilkka, ihme juttu, minulla on ihan sama menetelmä. Vaikka jos ollaan rehellisiä, niin minulla se menee oikeastaan niin, että minä vain elän ja koen kaikenlaista, ja joistakin kokemistani asioista alkaa nousta mieleen ideoita ja joku niistä ideoista alkaa kehiä ympärilleen tarinaa niin että lopulta syntyy kirja.
Olen minä silti joskus ihmisiä myös jututtanut ja se on hyödyllistä, kun pitää tarkistaa, että jotkin tekstin nyanssit ovat kohdillaan. Silti pääsee välillä lapsuksia kirjoihin. Mutta ei puhuta niistä.
Tekstit
Minä elän! Niin kerrotaan Aleksis Kiven sanoneen kuolinvuoteellaan.
VastaaPoistaToinen tarina, joka fokusoi myös ympäristöön, kertoo että Aleksiksella oli taskukello. Kuolinvuoteella maatessaan hänellä oli tuo taskukello käsiensä välissä. Aleksiksen veli Albert oli ottamassa sitä itselleen, mutta Aleksis avasikin silmänsä ja huudahti: Minä elän!
Et pitkästytä. Osaat tiivistää. Siinä sinulla ammattilaisen tärkein avu. 2. Kirjoitat asiaa. 3. Osaat kuunnella ihmisiä.
VastaaPoistaOnnea A.L. palkinnosta! Olet sen varmasti ansainnut. Aina parempaa kuluvaa vuotta 2013, kurssikaveri 1994 Urjalasta.
Kiitos linkistä, kiinnostavaa. Ihmettelen ihmisiä, jotka pystyvät kirjoittamaan juttuja esimerkiksi ihan toisenlaisesta kulttuurista katseltuaan sitä muutaman viikon. Itse kaipaan myös sitä kokemista, tuntuu että ilman sitä mikään mitä sanon ei voi olla totta. Ehkä se on epävarmuuttakin.
VastaaPoistaNauratti myös, kun amerikkalaisessa lehdessä neuvottiin lehtikirjoittajille taloudellisuutta: jos jutussa on merkkejä määrä x, haastateltavia on vastaavasti määrä y – tästä ei pidä poiketa, koska silloin menee aikaa hukkaan! Tällaisessa ajattelussa en ole kovin hyvä.
1 Anonyymi, kiinnostava tarina:-)
VastaaPoista2. Anonyymi, kiitos kannustuksesta. Ja kiitos samoin sinulle:-)
Laura, amerikkalaiset ne ovat aina oma lukunsa. Vaan onhan siellä myös tosi taitavaa porukkaa. Kaikille tuollaiset mallit eivät sovi. Minä kuulun varmaan siihen porukkaan, jonka on helppo pienistä vihjeistä luoda omasta mielestä täysin uskottava kuva jostain täysin vieraasta elämänalueesta tai kulttuurista. Mutta ne toiset voivat kokea, että pieleen meni taas...